
Miten lähestyn päihteitä käyttävää ihmistä ja 11 muuta kysymystä vaparitoiminnasta
Kaduillamme elää tällä hetkellä vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä, jotka jäävät…
Vapariväylä-hankkeemme (2022-2024) kehittää päihde- ja mielenterveyshaittoja vähentävää vapaaehtoistoimintaa kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Toimintaa rahoittaa Stea.
”Tämä herättää tunteen, että on saanut konkreettisesti tehtyä jotain hyvää!”
Vapaaehtoinen
Keräämme lahjoituksia myös yksityisiltä ja yrityksiltä, joilla ostamme apua tarvitseville esimerkiksi ruokaa ja vaatteita. Mukaan vapaaehtoiseksi voi tulla matalalla kynnyksellä, me perehdytämme tehtävään. Tärkeintä on halu kohdata, kuunnella ja keskustella erilaisten ihmisten kanssa.
”Kukaan ei ole koskenut muhun ikuisuuksiin. Kiitos.”
Kadulla kohdattu
Vapaaehtoiset jalkautuvat muutaman kerran viikossa kaduille jakamaan leipää ja pientä purtavaa, sekä mm. villasukkia, lapasia ja hygieniatarvikkeita. Kaduilla ihmisillä on usein nälkä ja kylmä.
Lisäksi teemme vapaaehtoisten kanssa siivouskierroksia, jolla siivoamme käyttövälineitä eri ympäristöissä. Jalkaudumme myös erilaisiin tapahtumiin kohtaamaan ihmisiä. A-klinikkasäätiön vapaaehtoisena voit halutessasi kouluttautua nuorten Sekaisin chattiin päivystäjäksi. Chat-päivystäjä toimii anonyymina turvallisena aikuisena, jonka tehtävä on kohdata ja kuunnella chattiin tulevia nuoria.
”Te teette meidät näkyviksi.”
Kadulla kohdattu
”En oo syöny moneen päivään ja te vaan löysitte mut!”
Kadulla kohdattu
Kiinnostus vapaaehtoistoimintaa kohtaan on kasvussa. Ihmiset hakevat merkitystä elämäänsä sekä heillä on halu auttaa heikommassa asemassa olevia. Vapaaehtoiset voivat osallistua toimintaan matalalla kynnyksellä omien aikataulujen puitteissa. Voit tulla rauhassa kokeilemaan ja tunnustelemaan sinulle mieleistä toimintamuotoa!
Vapaaehtoisemme saavat kerran viikossa viikkokirjeen, jossa kerromme ajankohtaisia kuulumisia toiminnasta ja samalla kerromme tulevista jalkautumisista ja tehtävistä. Tarjoamme myös vapaaehtoisille koulutusta. Vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen ei vielä sido sinua mihinkään!
”Huippuporukka! Ensitapaaminen tuntui siltä, että oltaisiin tunnettu pidempäänkin!”
”On ihanaa olla vapaaehtoisena A-klinikkasäätiöllä. Työssä pääsee kohtaamaan paljon erilaisia tarinoita ja ihmisiä. Hymyjen ja kiitosten määrä lämmittää joka kerta!”
”Hyvän mielen, kun saa auttaa heikoimmassa asemassa olevia.”