
22.12.2021
Apua on saatavilla myös joulunpyhinä
Joulu on monelle rauhoittumisen ja levon aikaa. Kaikille se ei kuitenkaan ole sitä. Apua on kuitenkin saatavilla. Älä jää yksin…
22.12.2021
Joulu on monelle rauhoittumisen ja levon aikaa. Kaikille se ei kuitenkaan ole sitä. Apua on kuitenkin saatavilla. Älä jää yksin…
21.12.2021
Marraskuun ensimmäisellä viikolla puhkaisin oman koronakuplani. Siirryin työskentelemään toimistoon, pidin live-luennon ja olin Njassan juttusilla radiossa. Kuin salama olisi…
20.12.2021
Doping eli urheilusuoritusta parantavien, kilpailusäännöissä kiellettyjen aineiden tai menetelmien käyttö on tuttua urheilun ja kuntoilun parista. Mutta mistä on kyse…
17.12.2021
THL:n ja A-klinikka Oy:n ylilääkäri Margareeta Häkkinen käsitteli viimeiseksi jääneen Tiimi-lehden kolumnissaan päihderiippuvuuksia ja niiden hoitoa. Kirjoituksesta saa kuvan, että…
14.12.2021
Päihderiippuvuus on vakava, etenevä ja tappava sairaus, jota ei pidä hävetä eikä piilotella. Siihen on olemassa tehokkaita hoitoja. On tarpeetonta…
09.12.2021
Suhtautuminen huumeisiin on kahtiajakautunutta. Huumeiden käyttö on yleistynyt ja asenteet huumeita kohtaan muuttuneet ja muuttumassa myönteisemmiksi. Enemmistö kuitenkin suhtautuu huumeisiin…
08.12.2021
Viedään yhdessä joulumieltä myös heikoimmassa asemassa oleville. Tue A-klinikkasäätiön toimintaa ja lahjoita meille. Lahjoitusvaroilla rakennamme turvaverkkoja heikoimmassa asemassa oleville. Anna…
02.12.2021
Nykyiset tutkimusmenetelmät tuottavat hyvin tietoa huumemarkkinoiden kokonaistilanteesta, mutta uusia menetelmiä tarvitaan epätyypillisten erien, kuten vääränä aineena myytävien tai harvinaisempien aineiden,…
29.11.2021
Läheiskeskeisessä mallissa perhe käsitetään laajana kokonaisuutena, johon kuuluvat kaikki nuoren elämässä mukana kulkevat. Olennaista menetelmässä on kriisitilanteessa tarjottava ensiapu, jossa…
24.11.2021
Tulokset käyvät ilmi Hannu Jouhkin ja Atte Oksasen Substance Use & Misuse -lehden verkossa 23.11.2021 julkaistusta tutkimusartikkelista. Oksanen työskentelee sosiaalipsykologian…