Opiskelen tällä hetkellä media-alaa ja tarkoituksena olisi valmistua keväällä. Tulevaisuudessa haaveenani olisi oma valokuvausyritys ja muutto ulkomaille. Haluaisin myös matkustella, nähdä maailmaa ja tehdä töitä siinä samalla.
Tällä hetkellä olen toiveikas tulevaisuuden suhteen, vaikka tietenkin välillä stressaa, etteivät asiat onnistu. Varsinkin, koska suurin osa opiskelukavereista on paljon nuorempia, ja minun ikäisilläni ihmisillä on usein jo koulut käytynä ja elämä järjestyksessä. Lisäksi kaikki puhuvat yritystoiminnan aloittamisesta perheen, ystävien ja muiden suhteiden avulla, mutta minulla ei ole sellaisia suhteita.
Ihan alusta aloittaminen 30-vuotiaana on vaikeampaa kuin nuorempana. On myös todella vaikeaa aloittaa tekemään töitä, kun ulosotossa on paljon velkaa ja matkustelua vaikeuttaa rikosrekisteri, koska silloin ei pääse joihinkin maihin.
Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, että vihdoinkin voisin saada kaiken, minkä eteen olen tehnyt töitä jo vuosia, vaikka välillä onkin tullut takapakkia. Asiat ovat vihdoin lähteneet edistymään ja minulla on mahdollisuus oikeasti saavuttaa unelmani, minkä en olisi vielä reilu vuosi sitten uskonut olevan mahdollista. Voimia vaikeina hetkinä antaa eniten tulevaisuuden suunnitelmien miettiminen ja se, etten halua pilata niitä suunnitelmia.
”Emme ole perheeni kanssa koskaan puhuneet päihteiden käytöstäni, mutta luulen, että he tietävät silti.”
Eniten pelkään, että jostain syystä yhtäkkiä retkahdan ja pilaan kaiken. Siksi en käytä mitään päihteitä, en edes alkoholia, koska se ei mielestäni ole sen riskin arvoista. Minulla on jo menneisyydestä kokemusta, että jos ottaa sen yhden kerran, voi pian huomata taas käyttäneensä päihteitä monta vuotta.
Päihteiden käytön takia välit perheeseeni ovat katkenneet. Emme ole perheeni kanssa koskaan puhuneet päihteiden käytöstäni, mutta luulen, että he tietävät silti. Jossain vaiheessa haluaisin kertoa suvulleni asiasta, ja siitä miten olen nyt onnistunut muuttamaan elämäni.
Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä lähes koko päihteiden käyttö ajan, yli 10 vuotta. Vaikka päihteet ovatkin vaikeuttaneet suhdettamme, ehkä vielä vaikeampaa on nyt, kun yritämme molemmat olla päihteettömänä ja muuttaa elämäämme. Meillä on lopettamisen suhteen enemmän erimielisyyksiä kuin aiemmin, lähinnä siitä miten elämää pitäisi muuttaa, jos haluaa pysyä päihteettömänä.
Minulla tulee pian kaksi vuotta täyteen täysin päihteettömänä, ja vaikeinta on ollut miehen retkahtelut. Nyt ymmärrän paremmin myös omia läheisiäni, kuinka vaikeaa sitä on katsoa, ja miten yrittää luottaa uudelleen, niin monien valheiden ja epäonnistumisten jälkeen. Lopettaminen ei kuitenkaan ole kiinni kenestäkään muusta kuin itsestä, sen olen oppinut useiden aiempien lopettamisyritysten jälkeen. Enää läheisteni retkahdusten näkeminen ei saa minua retkahtamaan niin kuin ennen, vaan päinvastoin: haluan vain enemmän pysyä selvinpäin.
”Korvaushoitoa tarjotaan liian helposti ratkaisuksi silloinkin, kun kokonaan lopettaminen olisi mahdollista.”
Olen ollut korvaushoidossa nyt kaksi vuotta. Tämä on toinen kertani korvaushoidossa. Aloitin annoksen laskemisen pari kuukautta sitten, ja olen tämän hoidon aikana pitänyt annoksen aika matalana alun perinkin. Tarkoituksena olisi lopettaa hoito kokonaan ensi kesänä. Yritin myös viime hoitokerralla lopettaa, mutta en uskonut silloin itsekään onnistuvani ja kiirehdin lopettamista liikaa.
Tällä kertaa olen kuitenkin valmis lopettamaan hoidon oikeasti ja vain siksi, koska haluan sitä itse. Mielestäni korvaushoidon lopettamista ei tueta tarpeeksi, ja korvaushoitoa tarjotaan liian helposti ratkaisuksi silloinkin, kun kokonaan lopettaminen olisi mahdollista. Joillekin korvaushoito on tietenkin paras vaihtoehto, niin kuin itsellenikin oli, mutta lopettamiseen pitäisi mielestäni kuitenkin kannustaa. Nyt se on tehty turhankin vaikeaksi.
Toivoisin, että minuun suhtauduttaisiin niin kuin muihinkin ihmisiin, vaikka menneisyydestäni tiedettäisiin. Aiemmin kun edes pieni osa menneisyydestäni on paljastunut, minua on alettu pelätä tai minuun ei olla enää luotettu niin kuin aiemmin. Tai ei ole haluttu olla tekemisissä enää ollenkaan, ihmiset ovat vain hävinneet ilman mitään selityksiä. Siksi olen oppinut salaamaan menneisyyteni aika hyvin, ja jos joku kyselee, vaihdan puheenaihetta.
Tietenkin olisi mukavampaa, jos asioista voisi puhua pelkäämättä ihmisten reaktioita. Tällaista suhtautumista entisiin päihteidenkäyttäjiin voisi parhaiten poistaa, jos ihmiset tietäisivät, kuinka moni on kärsinyt tai kärsii päihdeongelmista ja siihen liittyvistä muista ongelmista, kuten siitä, että on ollut vankilassa tai että on rikosrekisteri. Että nämä asiat eivät muuta ihmistä loppuelämäkseen epäluotettavaksi tai vaaralliseksi.
”Tietenkin olisi mukavampaa, jos asioista voisi puhua pelkäämättä ihmisten reaktioita.”
Se onnistuisi tietenkin vain, jos ihmiset uskaltaisivat kertoa asioista. Mutta en itsekään ole tällä hetkellä valmis kertomaan päihdeongelmastani ja menneisyydestäni omalla nimelläni, koska epäilen, että se vaikuttaisi tulevaisuuteeni ja mahdollisuuteeni toimia yrittäjänä. Ehkä myöhemmin, kun olen menestynyt ja saavuttanut haaveeni, voisin uskaltaa kertoa menneisyydestäni ja kokemuksistani.
Toivoisin, että ihmiset miettisivät tarkemmin omaa suhtautumistaan entisiin päihdeongelmaisiin ja miten se suhtautuminen voi vaikeuttaa heidän elämäänsä. Iso osa ennakkoluuloista ei kuitenkaan perustu todellisuuteen, ihmiset pitäisi vain saada ymmärtämään se. Niille, ketkä käyttävät vielä päihteitä, haluan sanoa, että kaikki on mahdollista, jos vaan on valmis tekemään itse töitä unelmiensa eteen.
Kuvailija
Tarinan kirjoittaja otti yhteyttä Helsingin Katuklinikkaan ja kysyi apua projektiinsa, josta yhteistyö sai alkunsa.