18.11.2026 | Päivän puheenaihe
Yliannostustilanteessa minuutit ratkaisevat – miksi avun soittamista pitää pelätä?
Tuore kansainvälinen tutkimusartikkeli nostaa esiin vakavan ongelman: yliannostustilanteessa apua saatetaan viivyttää tai jättää hälyttämättä, koska paikalla olevat pelkäävät poliisia ja rikosoikeudellisia seurauksia.
Tutkimus perustuu 30 nuoren aikuisen haastatteluihin, ja se on julkaistu Drug: Education, Prevention and Policy -lehdessä. Tutkimuksen tekijät Teemu Kaskela A-klinikkasäätiöltä, Sanna Rönkä THL:stä ja Alix Helfer Nuorisotutkimusseurasta kertovat seuraavassa tutkimuksen keskeisistä havainnoista ja pohtivat, miten avun hälyttämisen kynnystä voitaisiin madaltaa.
Tutkimuksessamme tarkasteltiin läheltä piti -yliannostustilanteita nuorten omien kokemusten kautta.
Ongelmahan on se, että vaikka teknisesti ottaen terveydenhuollon ammattilaiset on vaitiolovelvollisia, mutta on tiettyjä asuntoja ja varsinkin, jos sä kerrot hätäpuhelussa, mikä se tilanne oikeasti on, niin sinne tulee yleensä aina poliisit mukana.
Näin yksi haastattelemistamme nuorista kuvasi tilannetta.
Tutkimustamme varten haastatellut nuoret olivat kokeneet läheltä piti -yliannostuksen. Useampi heistä kertoi tilanteista, joissa avun hälyttämistä hidasti pelko poliisin tulosta asuntoon.
Poliisi voi saapua paikalle turvaamaan ensihoidon työskentelyä. Jos asunnossa tulee samalla esiin viitteitä huumeiden käytöstä, poliisille voi syntyä velvollisuus aloittaa esitutkinta. Avun soittaja ei voi tietää etukäteen, tuleeko poliisi ensihoidon mukana vai ei.
Pelko näkyi haastatteluissa hyvin konkreettisesti.
Meillä oli semmoinen sääntö, että jos joku öyskää [ottaa yliannostuksen] kämpille, heitetään rappuun yliannostuksen saaneena ja pistetään ovi kiinni ja soitetaan ambulanssi, sanotaan, että joku hörhö tuolla rapussa on vetänyt yliannostuksen, ei liity meihin mitenkään.
Useampi haastateltu kuvasi samanlaista toimintatapaa: poliisia ei haluttu asuntoon. Yliannostuksen saanut henkilö saatettiin siirtää ulos asunnosta tai asuntoa siivottiin huumeiden käytön jäljistä ennen avun soittamista. Joskus avun hälyttäminen viivästyi tuntien ajan.
Haastatteluissa yleisin syy avun hälyttämisen viivästymiseen tai estymiseen oli pelko rikosoikeudellisista seurauksista. Myös lastensuojeluun ja hoitorekisterimerkintöihin liittyviä huolia mainittiin.
Ongelman ratkaiseminen vaatii lainsäädännöllisiä uudistuksia
Nuorten pelko ei johdu väärinkäsityksestä, vaan Suomen nykyisellä lainsäädännöllä ongelma on aito. Rikosoikeudellisten seurausten pelossa kynnys soittaa apua voi pysyä korkeana jopa hengenvaarallisissa tilanteissa.
Siksi on syytä tarkastella myös lainsäädäntöä ja viranomaiskäytäntöjä.
Yksi haastattelemistamme nuorista ehdotti ratkaisuksi lakimuutosta:
Mun mielestä sellainen lakimuutos tarvittaisiin, että mikäli soitetaan hätäkeskukseen huumausaineyliannostuksen takia, niin sitten vaikka sinne tulisi poliisit, niin siinä tilanteissa he ei voi konfiskoida [takavarikoida] tai nostaa syytettä sellaisista, vaikka sellaisista rikoksista, jotka on tullut ilmi siinä, joista saa alle kuusi vuotta linnaa. Mun mielestä tuo voisi olla aika hyvä lakimuutos.
Ajatus ei ole uusi.
Pohjois-Amerikassa avun soittajaa suojataan lailla
Eri puolilla Pohjois-Amerikkaa on säädetty niin sanottuja Laupias samarialainen -lakeja. Niiden perusajatuksena on, että yliannostustilanteessa apua hälyttäneet välttyvät tietyiltä huumeiden käyttöön liittyviltä rikosoikeudellisilta seurauksilta.
Tutkimusnäytön perusteella tällainen lainsäädäntö ei yksin poista avun hälyttämisen esteitä.
Hamiltonin ja kumppaneiden Yhdysvalloissa tekemässä tutkimuksessa pienempään yliannostuskuolleisuuteen olivat yhteydessä erityisesti sellaiset lait, joissa rikosprosessi voitiin lopettaa jo varhaisessa vaiheessa. Yliannostuksien ehkäisemistä vahvisti se, jos ja oli ollut voimassa riittävän pitkään ja lainsäädännöllä oli mahdollistettu myös opioidin vaikutuksia kumoavan naloksonin tarjonta.
Tulos kertoo myös luottamuksen merkityksestä. Laki ei auta, jos ihmiset eivät tunne sitä tai usko sen suojaavan heitä käytännössä.
Voisiko tilannetta parantaa?
Avun hälyttämisen kynnyksen madaltaminen ei yksin ratkaise nuorten huumekuolemia. Aiemmista selvityksistä tiedämme, että suuri osa nuorten huumekuolemista tapahtuu yksin tai tilanteessa, jossa muut paikalla olevat nukkuvat.
Se ei kuitenkaan ole peruste jättää ratkaisematta ongelmaa, jonka nuoret itsekin nostavat esiin.
Jos yliannostustilanteessa paikalla oleva ihminen joutuu punnitsemaan avun soittamisen ja mahdollisten rikosoikeudellisten seurausten välillä, nykyistä järjestelmää on syytä tarkastella kriittisesti.
Siksi Suomessa pitäisi arvioida, voisiko avun hälyttämisen kynnystä madaltaa muuttamalla lainsäädäntöä tai tarkentamalla viranomaiskäytäntöjä. Tavoitteen pitäisi olla yksinkertainen: yliannostustilanteessa apua uskalletaan hälyttää mahdollisimman nopeasti.
Tutkimus
Kaskela, T., Rönkä, S., & Helfer, A. (2026). Drug, set, and setting in overdose events among young adults. Drugs: Education, Prevention and Policy, 1–12.
Ulos epätoivosta: Tiedon puute, hallitsemattomat elämänvaiheet ja viranomaispelot keskeisiä tekijöitä nuorten aikuisten yliannostustilanteissa
Ulos epätoivosta: Nuorten näkemyksiä yliannostuskuolemien ehkäisyyn
Tykkää, jaa