”Unohdamme, että päihderiippuvainenkin on ollut joskus lapsi”

Teen A-klinikkasäätiön järjestölähtöisen päihdetyön kehittämisen asiantuntijana tiivistä yhteistyötä eri hyvinvointialueiden ja järjestöjen ammattilaisten kanssa. Tavoitteemme on vahvistaa ja tukea sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten päihdetyön osaamista. Rakennamme julkisten toimijoiden ja järjestöjen välille aiempaa toimivampia palvelupolkuja, jotka helpottavat heikommassa asemassa olevien ihmisten avun saamista.

En osannut opintojeni aikana ajatellakaan, että päätyisin työskentelemään päihde- ja riippuvuuskentälle. Alun perin luin viestinnän pääsykokeisiin, mutta pänttäämisen aikana oivalsin, että sosiologia kiinnostaa minua enemmän. Halusin perehtyä siihen, miten ymmärrämme ja selitämme yhteiskuntaa sekä sen toimintaa. Erikoistuin kriminologiaan, sillä rikoskäyttäytymisen ja siihen liittyvien yhteiskunnallisten reaktioiden tutkimisessa puhutteli monet tarkastelukulmat ja eri tieteenalojen yhdistyminen.

Halu ymmärtää ihmisen elämänkulkua toi päihdetyön pariin

Minua on aina kiinnostanut ihmisen elämänkulku; miksi esimerkiksi yhdelle rikollisuus ja päihteet ovat vain osa nuoruutta, mutta toisella vaikeudet ja haasteet jatkuvat läpi elämän.

Kriminologian tematiikka yhdistyy päihde- ja riippuvuustyöhön. Ihmisellä on yksilöllinen alttius riippuvuuden kehittymiselle, mutta on tärkeää ymmärtää, miten esimerkiksi yhteiskunnalliset päätökset, kuten alkoholi- ja sosiaalipolitiikka voivat vaikuttaa hänen elämänsä kulkuun.

Tässä ajassa mielestäni oleellinen kysymys on, että millainen merkitys ja vaikutus lapsen ja nuoren elämään on esimerkiksi sillä, että alkoholia voisi ostaa kotiin kuljetettuna tai perheiden saamasta taloudellisesta tuesta leikataan.

Leimaava puhe ylläpitää päihderiippuvuuteen liittyvää stigmaa

Törmään usein yleiseen ajatukseen, että päihderiippuvuus ja muut addiktiosairaudet ovat ihmisen oma valinta tai syy. Unohdamme, että päihderiippuvaiset ihmisetkin ovat olleet joskus lapsia ja nuoria, eivätkä varmasti ole halunneet sairastua riippuvuuteen. Sosiologina ajattelen, että lapsuuden kokemuksilla on vahva ja kauaskantoinen vaikutus ihmisen elämänkulkuun – hyvässä ja pahassa.

Päihderiippuvuus on sairaus, jonka taustalla saattaa olla kipeitä ja traumaattisiakin kokemuksia. Tätä ymmärrystä toivoisin kansalaisten, ammattilaisten ja päättäjienkin kantavan mukanaan niin arkisissa kohtaamisissa kuin päätöksenteossakin.

Työni kautta olen herännyt siihen, kuinka paljon päihderiippuvuuteen liittyy stigmaa ja miten hitaasti ihmisten asenteet muuttuvat. Se, millaista kieltä käytämme, määrittää yllättävän paljon ajatteluamme ja maailmaamme.

Liberaalit ja humaanitkin ihmiset saattavat arkisessa keskustelussa kutsua päihderiippuvaisia narkkareiksi ja juopoiksi, eivätkä keskustelukumppanit koe siinä mitään väärää. Leimaavat sanavalintamme ylläpitävät häpeää, minkä vuoksi riippuvuuteen ei välttämättä uskalleta hakea apua. Meistä jokainen voi vähentää stigmaa puhumalla ihmisistä kauniimmin ja kunnioittavammin.

Addiktiotyömme näkyy niin terveyskeskuksissa kuin kirjastoissakin

Toteutamme sosiaali- ja terveyspalveluihin ja kuntien sivistyspalveluihin kyselyjä, joissa kartoitamme päihdetyön osaamista, sillä päihderiippuvaisia ja heidän läheisiään kohtaavat ensilinjassa työskentelevät ihmiset niin terveyskeskuksissa, neuvoloissa, päiväkodeissa kuin kirjastoissakin. Vastauksista on käynyt ilmi, ettei asenteiden muuttaminen, osaamisen kehittäminen ja päihdeongelman tai rahapeliriippuvuuden puheeksi ottaminen ole helppoa aina ammattilaisillekaan.

Kyselyissämme on selvinnyt esimerkiksi, että sote-palveluissa mini-intervention käytön osaaminen on vähäistä, vaikka se on tutkimuksissa todettu vaikuttavaksi ja kustannustehokkaaksi keinoksi vähentää päihdehaittoja. Yhteistyömme myötä alueilla on järjestetty koulutuksia ja sote-ammattilaisten osaamista on pystytty vahvistamaan. Kirjastonhoitajat puolestaan kiittivät meitä siitä, että herätimme uusia ajatuksia ja lisäsimme heidän ymmärrystään riippuvuussairauksia kohtaan. Yhteisessä arvotyöskentelyssä pohdimme, millainen on hyvä kohtaaminen ja miten syrjivää tai leimaavaa toimintaa voi välttää.

Ammattilaisten joukossa kiinnostus päihdetyötä ja stigman vähentämistä kohtaan on mielestäni kasvanut viime vuosina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää aktiivisesti omaa stigmatyötään, hyvinvointialueilla hyödynnetään kokemusasiantuntijoita palveluiden kehittämisessä ja oppilaitokset ovat kiinnostuneet lisäämään päihdetyöhön liittyvää tietoutta koulutuksiinsa.

Välillä muutos tuntuu etenevän omasta mielestäni liian hitaasti, sillä työmme vaikuttavuus saattaa näkyä vasta vuosienkin päästä. Se onneksi helpottaa ja motivoi, että tiedän suunnan olevan oikea.

Urapolkuja, jotka muuttavat maailmaa