Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Tahdon asialla – ratkaisuja riippuvuushaittojen vähentämiseen alueilla ja kunnissa

Henkilö seisoo tiiliseinän edessä mustassa A-klinikkasäätiön hupparissa, kädet ristissä. Kuva liittyy riippuvuushaittojen vähentämiseen ja A-klinikkasäätiön alue- ja kuntavaalitavoitteisiin.

”Riippuvuudet vaikuttavat suomalaisten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja julkistalouteen. Nuorten pahoinvointi, huumekuolemat ja päihdepalveluiden saatavuus ovat kriittisiä kysymyksiä, joihin hyvinvointialueilla ja kunnissa on vastattava”, kirjoittaa alue- ja kuntavaalitavoitteidemme taustoista toimitusjohtajamme Hannu Jouhki.

Kukaan ei tahdo tulla riippuvaiseksi. Kukaan ei valitse elämää, jossa päihteet tai rahapelit vievät yhä suuremman tilan, kunnes jäljelle jää vain selviytyminen. Mutta kun riippuvuus ottaa vallan, tahto hämärtyy. Ihminen ei enää tiedä, mitä tahtoo, tai mihin suuntaan kääntyä. Me A-klinikkasäätiössä uskomme, että jokaisella on oikeus löytää tahtonsa uudelleen.

Riippuvuussairaudesta irti kamppaileva ihminen tarvitsee oman tahdon lisäksi kollektiivista tahtoa – tutummin ilmaistuna poliittisia päätöksiä. Alue- ja kuntavaaleissa olisi tehtävä valintoja hyvinvoinnin vahvistamiseksi eikä alas ajamiseksi.

Tällä hetkellä lisähaasteenamme on kiristyvä julkistalous, joka kiristää ymmärrettävästi myös tunteita. Kun jaetaan niukkuutta, katsomme valitettavan usein toisiamme kateudella ja kaunamielellä. ”Miksi tämä tai tuo ihmisryhmä huomioidaan, miksi nuo eivät tee mitään hyvinvointinsa eteen, ja miksi minulla menee aina huonommin kuin muilla?” Epäreiluuden kokemus jäytää mieltä, ja tarpeettoman ankara – jopa nihilistinen – kommentointi saa ikävällä tavalla suosiota.

Säästämisen keskellä olisi muistettava asioiden tärkeysjärjestys. En hyväksy varojen yli elämistä, mutta en myöskään hyväksy sitä, että päihdepolitiikka nähdään vain numeroina ja budjettiriveinä. Jokainen päätös vaikuttaa todellisiin ihmisiin – perheisiin, lapsiin, nuoriin, työelämässä kamppaileviin. Päihdepolitiikalla voidaan joko suojella ja auttaa – tai lisätä kärsimystä.

Nyt on aika toimia nuorten addiktioiden ennaltaehkäisemiseksi

Nuorten pahoinvointi kasvaa. Yhä useampi nuori kamppailee digiriippuvuuden, rahapeliongelmien tai päihdekokeilujen kanssa.

Ongelma ei ole yksittäisten nuorten, vaan rakenteiden, jotka eivät tunnista ennaltaehkäisyn merkitystä tarpeeksi vahvasti. Meidän on siirryttävä reaktiivisesta päihdepolitiikasta ennaltaehkäisevään ja varhaiseen puuttumiseen.

Siksi esitämme alue- ja kuntavaalitavoitteissamme mm. seuraavia ratkaisuja:

  • Riippuvuuksien varhainen tunnistaminen kouluissa. Koulut ovat avainasemassa riippuvuuksien ehkäisyssä, mutta opettajat tarvitsevat työkaluja tunnistaa ja puuttua ongelmiin ajoissa. Esimerkiksi neurobiologiaan perustuva ”dopamiinin tunnistuskurssi” voisi auttaa nuoria ymmärtämään riippuvuuksien mekanismeja ja tekemään terveellisempiä valintoja.
  • Digiriippuvuuden huomioiminen osana nuorten mielenterveyspalveluita. Liiallinen ruutuaika, pelihäiriöt ja someriippuvuus kuormittavat nuorten mielenterveyttä. Ne tulisi ottaa osaksi hyvinvointialueiden mielenterveys- ja riippuvuustyötä.
  • Kännykkävapaat luokkahuoneet ja opetukseen integroidut riippuvuustiedot. Nuoret tarvitsevat tasapainoa digitaalisen ja fyysisen maailman välillä. Kunnilla on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka tukevat oppimista ja keskittymistä.
  • Nuorten päihdepalveluiden saavutettavuuden parantaminen. Päihdehoidon piiriin hakeutuminen on nuorille vaikeaa, ja kynnys hakea apua on korkea.Kuntien ja hyvinvointialueiden on varmistettava, että nuorille tarjotaan sekä matalan kynnyksen palveluita että riittävän vaikuttavaa laitoshoitoa tarvittaessa.

Ratkaisuja riippuvuushaittojen vähentämiseksi hyvinvointialueilla ja kunnissa

Yksilöiden lisäksi riippuvuudet kuormittavat myös terveydenhuoltoa, sosiaalipalveluja ja turvallisuusviranomaisia. Päätöksenteossa on katsottava eteenpäin – hyvin resursoidut ja oikeaan kohderyhmään suunnatut palvelut tuovat pitkällä aikavälillä säästöjä.

  • Riippuvuusvaikutusten arviointi osana päätöksentekoa. Kuntien budjettipäätösten, kaavoituksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelun tulee sisältää riippuvuusvaikutusten arviointi, jotta päätöksillä ei vahingossa lisätä päihde- ja rahapelihaittoja. Kuinka suhtaudumme esimerkiksi koulujen ja liikuntatilojen sijoittamiseen lähelle vähittäiskauppoja, jotka myyvät yhä väkevämpiä alkoholijuomia ja voimakkaampia nikotiinituotteita?
  • Jalkautuva työ vahvemmaksi osaksi päihdepalveluita. Kokemuksemme mukaan jalkautuva työ on tehokas tapa tavoittaa ihmisiä, joiden tilanne on kriisiytymässä. Tämä vähentää päihdehaittoja ja auttaa ihmisiä pääsemään ajoissa hoitoon.
  • Valvotut käyttöhuoneet osana turvallisempaa huumepolitiikkaa. Kansainväliseen esimerkkiin nojautuen käyttöhuoneet vähentävät huumekuolemia, infektioita ja julkisten tilojen huumehaittoja. Hyvinvointialueiden on perusteltua vaikuttaa käyttöhuoneita koskevaan lainsäädäntöön ja ottaa laajenevat huumehaitat haltuun omalla alueellaan.
  • Laatuperusteinen päihdepalveluiden järjestäminen. Päihdepalveluiden kilpailuttaminen asiantuntijatoimijoilta varmistaa vaikuttavat palvelut ja kustannussäästöt. Hyvinvointialueiden kannattaa hyödyntää tätä mahdollisuutta.

Olemme mukana alue- ja kuntavaaleihin liittyvässä keskustelussa asiantuntijana ja kumppanina. Riippuvuuksien ratkaisut ovat olemassa – ne pitää vain ottaa käyttöön. Nyt on aika varmistaa, että seuraavien vuosien päätökset rakentavat Suomea, jossa riippuvuushaitat vähenevät, nuorten pahoinvointiin puututaan ajoissa ja jokainen saa tarvitsemansa tuen. Säästöpaineiden keskelläkin politiikka on tahdon asia. Eikä päihdepolitiikka ole tässä mikään poikkeus.

Tutustu lisää addiktiopolitiikan haasteisiin ja ratkaisuihin

Uutiset
Kuvassa mielenosoittajien joukko marssii kohti Eduskuntataloa Helsingissä
”Huumekuolemat eivät ole vain tilastoja” – mielenosoittajat vaativat päättäjiltä nopeaa reagointia

310 – Hiljainen mielenosoitus huumekuolemien vähentämisen puolesta kokosi lähes sata henkeä Eduskuntatalolle. Osallistujat halusivat muistuttaa päättäjiä siitä, että kasvava kuolemien määrä on selkeä viesti: nykyinen päihdepolitiikka ei toimi.

Podcast
Toimittaja Asta Leppä, A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki ja europarlamentaarikko Maria Ohisalo yhteiskuvassa, jossa kaikki katsovat kameraan
“Lapset unohdetaan nykyisessä alkoholipolitiikassa”

Alkoholisääntelyn uudistukset ovat vaarassa lisätä alkoholinkäyttöä kotona. “Kun kodeissa on enemmän alkoholia, sitä myös kulutetaan enemmän”, sanovat A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki ja europarlamentaarikko Maria Ohisalo, jolla on omakohtaista kokemusta päihderiippuvaisesta vanhemmasta.

Blog
A-klinkkasäätiön rahapelihaittojen asiantuntija Henna Vuorento nojaa tiiliseinään ja katsoo kameraan
5 muutosta rahapelilakiin: ”Lapsia ja nuoria on suojeltava pelihaitoilta järeämmin”

”Rahapelilakiesitys on vielä liian ympäripyöreä. Esimerkiksi pelien ikärajoja ja lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa markkinointia tulee rajoittaa huomattavasti tiukemmin”, rahapelihaittojen ehkäisyyn erikoistunut asiantuntijamme Henna Vuorento kirjoittaa.

Ole mukana rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja laajenna ymmärrystäsi addiktioista. Saat ajankohtaista tutkimustietoa, oivaltavia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja, jotka edistävät hyvinvointia ja auttavat luomaan välittävämpää yhteiskuntaa.

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon