Yksilöllistä toipumista toipumisorientaation avulla

Toipumisorientaatio (englanniksi recovery-oriented practices) päihde- ja mielenterveystyön kehikkona on vahvistunut viimeisen 10–15 vuoden aikana. 

Toipumisorientaatioon perustuva auttaminen pohjautuu ajatukseen, jossa toipumisen polkua viitoittamalla autetaan asiakasta löytämään omat reittinsä mielekkääseen, yksilölliseen ja antoisaan elämään. Tässä ajattelussa täydellinen oireiden hallinta tai hoitoon sitoutuminen ei ole perimmäinen tai ainoa tavoite. 

Toipumisorientaatiota voidaan tarkastella järjestelmän ja yksilön näkökulmasta. Sen ohjaamana voidaan linjata palvelujärjestelmän toimintaperiaatteet, mutta sitä voidaan käyttää myös tuettaessa yksittäistä asiakasta kohti toipumista ja parempaa elämää. 

Toipumisorientaatio haastaa työntekijät asiakkaan tasavertaiseen kohtaamiseen.

Toipumisorientaatio edellyttää muutosta organisaation ja työntekijän asenteissa, ajattelutavassa ja konkreettisessa toiminnassa. Kaikessa on oltava nykyistä vahvemmin näkyvillä asiakkaan toivon ja unelmien ylläpitäminen, uusien sosiaalisten kontaktien etsiminen, positiivisen minäkuvan vahvistaminen sekä elämän merkityksellisyyden ja voimaantumisen vahvistaminen osallisuuden kautta. 

Työmenetelmänä toipumisorientaatio haastaa työntekijät asiakkaan tasavertaiseen kohtaamiseen, kunnioittavaan rinnalla kulkemiseen ja irrottautumaan isällisen asiantuntija-auttajan roolista. Tämä näkyy erityisesti hoito- tai kuntoutussuunnitelmia tehtäessä. Toipumisorientaatio korostaa suunnitelmien laatimista aidossa yhteistyössä, jossa tavoitteet ovat usein kompromisseja ja aidon neuvottelun tuloksia. 

Toipumisorientaatio ei mitätöi näyttöön perustuvia hoitosuosituksia mutta tunnistaa niiden puutteet suunniteltaessa ja toteutettaessa toipumisen polkua monin tavoin sotkuun menneessä elämäntilanteessa. Asiakkaan on helpompi sitoutua realistiseen suunnitelmaan, joka todennäköisesti tuottaa paremman lopputuloksen. Samalla se vähentää ”yliauttamisen” riskiä, retkahduksien tuottamia pettymyksiä ja loukkaantumisia sekä auttajien vallankäytön riskiä.

Hyväksytään, että toipuminen on eri asia kuin parantuminen.

Toipumisorientaatioajattelu haastaa myös pohtimaan toipumisen käsitettä. Perinteisesti erityisesti terveydenhuollossa korostuu toipumisen kliininen arvio, joka perustuu asiantuntijan näkemykseen potilaan oireista ja niiden haitta-asteesta sekä toiminta- ja työkyvystä. 

Toipumisorientaatio nostaa tämän tärkeän arvion rinnalle henkilökohtaisen toipumisen määritelmän. Siinä toipumisen tavoitteena voikin olla ihmisen itsensä määrittelemä sosiaalisuuden lisääntyminen tai parempi ja mielekkäämpi elämä. Samalla hyväksytään, että toipuminen on eri asia kuin parantuminen. Potilaalla voi olla kliinisiä oireita, mutta hän kokee silti olevansa toipunut. 

Toipuminen on harvoin suoraviivaisesti nouseva käyrä.

On tärkeää muistaa, että toipumisen ei tarvitse olla – ja se harvoin onkaan – pisteestä A pisteeseen B suoraviivaisesti nouseva käyrä. Toipuminen sisältää pudotuksia, ylämäkiä ja alamäkiä ja näiden aikana tapahtuvaa henkilökohtaista kasvua.

Satu Lassila Helsingin Vuosaaren päihdepoliklinikalta kiteyttää ajatuksen toipumisorientaatiosta seuraavasti:

”Se näkyy potilaan herkkänä kuuntelemisena, dialogina potilaan kanssa. Edetään sen mukaan, mihin toinen on valmis. Ei tuputeta eikä tehdä toiselle valmiiksi asioita. On haaste tunnistaa itsessään tarve auttaa toista välillä liian valmiilla sabluunoilla ja omilla ideoilla. Toinen ääripää on mennä mukaan potilaan toivottomuuteen.”

Toipuminen nähdään muutosprosessina, jossa päämäärän asettaa toipuja itse. Tavoitetta ei arvoteta.

Päihdetyössä ”toipuminen” ymmärretään perinteisesti esim. minnesota-mallin hoidoissa abstinenssina eli päihteistä kieltäydytään kokonaan. Maailmanlaajuisesti on toivuttu muiden muassa 12 askeleen ohjelmien avulla yli 60 vuotta. 

Toipumisorientaatiossa käsite ymmärretään hieman toisin: kyseessä on muutosprosessi, jossa päämäärän asettaa toipuja itse. Tavoitetta ei arvoteta. On yhtä arvokasta toipua omaa matkaa kulkien kuin saavuttaa täysraittius. Tavoitteena on hyvinvoinnin lisääntyminen, jolloin ihmisen on hyvä olla itsensä kanssa ilman täysraittiuden vaatimusta. 

Toipumisen lähtökohtana ovat toivon herättäminen ja unelmien löytäminen.

Lähestymistavoissa on kuitenkin paljon yhteistä, kuten kokemuksen jakaminen sekä läheisten ja omaisten aktiivinen rooli toipumisessa, asiakkaan ehdoilla. Uusien elämäntaitojen opettelu ja osallisuus ovat kantavia teemoja molemmissa lähestymistavoissa. 

Toivon herättäminen ja unelmien löytäminen ovat toipumisen lähtökohtana. Asiakkaan oma tarina on keskiössä ja vertaistuella on suuri merkitys. Vertaisen tehtävänä on empaattinen kuuntelu, kokemusten jakaminen ja roolimallina oleminen. Vertainen on esimerkki siitä, että elämä kantaa.  

Päihdetyöntekijät kamppailevat usein motivaatioon liittyvien pulmien kanssa, eivätkä asiakkaat hoitoon hakeutuessaan aina tiedä, mitä he haluavat. Aidolla dialogilla, herkällä kuuntelulla ja keskustelulla rakentuu suhde ja sen myötä sellainen luottamus, että unelmille syntyy tilaa herätä. Tämä edellyttää työntekijältä asennetta, jossa aidosti uskotaan ihmisen omiin voimavaroihin muuttua. Samalla kannustetaan ja annetaan vastuu omista päätöksistä ihmiselle itselleen.

Haittoja vähentävä työ ja raittiutta tukeva työ ovat yhtä tärkeitä.

Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdepalvelujen viitekehykseksi on valittu toipumisorientaatio. 

”Haittoja vähentävä työ ja raittiutta tukeva työ ovat yhtä tärkeitä. Työn merkitystä ei arvoteta prosessin eri vaiheiden perusteella”, sanoo Helsingin kaupungin psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja Mikko Tamminen. 

Helsingissä toiminnan rakenteet ja koko järjestelmä on luotu tukemaan yksilöllistä toipumista. Taustalla on New Yorkin yliopiston emeritusprofessori George DeLeonin toipumisen vaihemalli (Recovery Stages) ja sen pohjalle rakennetut päihdepalvelut. 

Toipumisprosessin alkuvaiheen Startti-ryhmissä jaetaan tietoa palvelumahdollisuuksista ja näky tulevasta voi hahmottua. 

”Ideana on, että asiakas voi aidosti miettiä, mikä olisi minulle sopiva palvelu. Tukea saa keskustelusta työntekijän kanssa”, sanoo Virpi Jaakkola Helsingin kaupungilta. Toipumisprosessin toisesta päästä löytyy muun muassa päihdekuntoutusryhmä ja useita toimintoja vertaistuen parissa.

Työtä tukee suunnitelmallinen koulutus.

Tavoitteena on, että palvelujärjestelmässä johtajat, lähiesimiehet, työntekijät ja asiakkaat ovat kaikki sitoutuneet toipumisorientaation viitekehykseen. Työtä tukee suunnitelmallinen koulutus, mikä puolestaan luo yhteistä kieltä ja viitekehystä.

Uuteen potilastietojärjestelmä Apottiin on leivottu sisään tasavertaisen keskustelun pohjaksi hyviä työkaluja, kuten toipumispääomamittari ARC, motivoiva haastattelu ja Paradise24-toimintakykymittari. Niiden avulla yhdessä asiakkaan kanssa laaditaan henkilökohtainen hoitosuunnitelma häiriön vaikeusasteen, toipumispääomamittarin tulosten ja toipumisen vaiheen perusteella. 

Helsingissä terveys- ja hyvinvointikeskus koordinoi palveluntarvetta yhdessä asiakkaan kanssa. Ideana on, että ”tullaan ulos professiokarsinoista ja valjastetaan moniammatillisuus yli sektorirajojen asiakkaan hyväksi”, miettii Mikko Tamminen. 

Helsingin kaupungin työ ei ole vielä valmis, mutta prosessi kohti aitoa asiakaslähtöisyyttä on hyvässä vauhdissa.

”Palveluita on rakennettu ja rakennetaan tositarkoituksella toipumisorientaation viitekehyksen mukaisiksi”, sanoo Tamminen. 

Kirjallisuutta:

Esa Nordling: Mitä toipumisorientaatio tarkoittaa mielenterveystyössä? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 15/2018.
Jyrki Korkeila: Toipumisorientaation paluu. Lääkärilehti 9/2017.

Keskeiset periaatteet ja miten niitä voi toteuttaa

Scottish Recovery Networkin CHIME-malli tiivistää toipumisorientaation periaatteita viiden teeman avulla:

Connectedness/connections, liittyminen, kiinnittyminen, luottamus: autetaan asiakasta rakentamaan positiivista yhteyttä muihin ihmisiin ja yhteisöihin, vertaisiin ja ammattilaisiin. Kannustetaan asiakasta löytämään uusia sosiaalisia rooleja.

Hope, toivo ja optimismi: luodaan uskoa toipumisen mahdollisuuteen ja tuetaan motivaatiota muutokseen. Kannustetaan asiakasta toivoa ylläpitäviin sosiaalisiin suhteisiin. Muistutetaan asiakasta palkitsemaan itseään onnistumisista. Etsitään ja ylläpidetään asiakkaan kanssa unelmia ja tavoitteita elämässä.

Identity, positiivinen minäkuva: pidetään yllä asiakkaan positiivista minäkuvaa. Tuetaan asiakasta määrittelemään itseään muutoin kuin sairauden tai ongelman kautta. Työskennellään häpeäleiman vähentämiseksi. 

Meaning, elämälle tarkoitus: etsitään yhdessä asiakkaan elämän merkityksellisiä asioita.

Empowerment, oman elämän hallinta: keskitytään vahvuuksiin ja vastuun ottamiseen. Autetaan asiakasta löytämään oma-apu- ja itsehoitotekniikoita.

Teksti: Liisa Kallio & Lauri Kuosmanen
Kuva: Annuska Dal Maso

Liisa Kallio on Päihdetoimijoiden valtakunnallisen yhteistyöverkoston Päivytin puheenjohtaja. Lauri Kuosmanen on Itä-Suomen yliopiston preventiivisen hoitotieteen professori (ma). Kumpikin työskentelee myös asiantuntijapalveluja tarjoavassa Evipro Oy:ssa.

Kirjoitus on lyhennetty Tiimi-lehdessä 3/2020 julkaistusta artikkelista.

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Pyydämme, että tilaisit Tiimin printtiversion. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta.