Samanaikaisen päihde- ja mielenterveyshäiriön hoitoa kehitettävä

Kaksoisdiagnoosilla tarkoitetaan samanaikaista päihde- ja mielenterveyshäiriötä. Arviolta 50–60 prosentilla päihdehäiriöitä sairastavista on myös mielenterveyden häiriö (Kuussaari 2020). Heidän hoitonsa toteuttaminen on osoittautunut vaikeaksi.

A-klinikkasäätiön järjestölähtöisen päihdetyön kehittämistoiminnan tekemään kyselyyn vastanneista sote- ja sivistyspalveluiden ammattilaisista 89 % näki, että kaksoisdiagnoosiasiakkaiden palveluohjausta tulisi kehittää.

Kansalaiskyselyissä kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito on myös nostettu esiin yhtenä päihde- ja mielenterveyspalveluiden kehittämiskohteena.

Mikä estää päihde- ja mielenterveyshäiriön samanaikaista hoitoa?

Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidon kehittämistarve on tunnistettu ja lähtökohtaisesti ymmärretään, että päihde- ja mielenterveysongelmia tulisi hoitaa samanaikaisesti, minkä myös tutkimusnäyttö vahvistaa (Luoto 2022). Miksi se kuitenkin toteutuu vain harvoin?

Laki toisaalta edellyttää monialaista yhteistyötä, jota päihde- ja mielenterveysongelmien samanaikainen hoito vaatii, mutta toisaalta myös asettaa sille esteitä, sillä laki ei salli tiedonkulkua eri toimialojen välillä. Yhteistyön edellytyksiä heikentävät sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa ja tiedonjakamista säätelevän lainsäädännön lisäksi toimialojen toisistaan poikkeava toimintakulttuuri.

Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat monisyisiä ja eri tasoisia. Myös hoitomenetelmien kirjo on laaja ja työntekijöiden osaaminen päihde- ja mielenterveysongelmista ja niiden hoidosta vaihtelee.

Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoitoon ei ole kattavia kansallisia ohjeita, jolloin samanaikaisen päihde- ja mielenterveyshäiriön hoidon suunnittelu vaatii työntekijältä osaamista erilaisten ongelmien ja niihin soveltuvien hoitomenetelmien yhdistämisestä. Varsinkin, kun ei ole yhtä ratkaisua, joka soveltuisi kaikkiin ongelmiin ja asiakkaisiin.

Myös asenteet vaikuttavat hoidon saamiseen. Ihmisiin, joilla on päihde- ja mielenterveyshäiriöitä, kohdistuu edelleen hoidon saatavuuteen ja laatuun vaikuttavia ennakkoluuloja ja syrjintää. Stigma on edelleen vahva erityisesti päihdeongelmaisilla.     

Mistä ratkaisuja samanaikaisen päihde- ja mielenterveyshäiriön hoitoon?

Kuten edellä on todettu, kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidolle on useita esteitä, jotka vaikeuttavat häiriöiden samanaikaista hoitoa. Jotta oikeus hyvään hoitoon toteutuisi, tulee miettiä, miten kaksoisdiagnoosipotilaita voitaisiin auttaa ja tukea paremmin sote-palveluissa?

Sen sijaan, että ongelmaa yritetään ratkaista kerralla kokonaisuudessaan, pitäisikö se pilkkoa pienempiin osiin ja yrittää ratkaista sitä pala palalta? Näin saataisiin kokemusta eri vaihtoehdoista ja voitaisiin löytää tapoja, joilla kaksoisdiagnoosipotilaille voidaan tarjota heidän tarvitsemaansa hoitoa.

Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoidon kehittämisessä keskeistä on sekä yhteistyön ja tiedonkulun että hoitomallien kehittäminen.

Päihteitä käyttäviin ihmisiin kohdistuvilla ennakkoasenteilla sekä stigmalla ja syrjinnällä on suuri merkitys. Sote-palveluissa tulisi entistä paremmin tunnistaa ennakkoasenteita ja syrjintää aiheuttavat tilanteet ja purkaa päihteitä käyttäviin kohdistuvaa stigmaa. 

Päihde- ja mielenterveyshäiriön samanaikaisesta hoidosta tulee myös tuoda esiin onnistumisen kokemuksia. Onnistumisen kokemukset luovat toivoa niin sote-alan työntekijöille kuin asiakkaille siitä, että samanaikainen hoito on mahdollista ja kannustavat kaksoisdiagnoosipotilaita hakemaan hoitoa.

Lisätietoa

Järjestölähtöisen päihdetyön kehittämistoiminta julkaisi loppuvuodesta 2023 raportin sote- ja sivistyspalveluiden ammattilaisille tehdyistä Päihdetyön osaaminen ja yhteistyön kehittämistarpeet -kyselyistä. Raporttiin on koottu tuloksia viidellä hyvinvointialueella tehdyistä kyselyistä. Käy tutustumassa kyselytuloksiin ja raporttiin täältä.

Kansalaiskyselystä saat lisätietoa täältä.