Päihdesairauksia ei oteta Suomessa riittävän vakavasti, katsoo Margareeta Häkkinen kolumnissaan

Suomalaiset ovat mukamas tottelevainen ja lainkuuliainen kansa. Pah. Koronakaudella hillutaan edelleen Prisman kassajonossa ilman maskia, vaikka kauan kaivattu viranomaisten maskisuosituskin on annettu. Naapurin Penallakaan ei ole maskia.

Suomessa päihdehoitoa turvaa monipuolinen lainsäädäntö. Jo perustuslaissa määrätään, että jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Terveydenhuoltolaissa määrätään kunnat järjestämään tarpeellinen päihdetyö asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Päihdehuoltolain mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että päihdehuolto järjestetään kunnan asukkaiden tarvetta vastaavaksi niin sisällöltään kuin laajuudeltaan.

Tiettyjä haavoittuvaisia ryhmiä, kuten raskaana olevia, suojellaan erityisesti. Heille sosiaalihuoltolaki antaa oikeuden saada välittömästi riittävät päihteettömyyttä tukevat sosiaalipalvelut.

Pena saa toistaiseksi vain kanssakulkijoiden paheksuntaa jonottaessaan ilmaista ämpäriä paljain kasvoin. Tottelisiko Pena sittenkään, vaikka maskinkäytöstä määrättäisiin laissa. Ehkä ei. Ei ainakaan, jos valvonta olisi vaikeaa tai seuraukset olemattomat. Maski olisi tosin helppo bongata Penan naamalta. 

Vaikeampaa on tietää, totteleeko kunta lakia, suosituksista puhumattakaan.

Päihdepotilaalla on toki viralliset valitusreitit silloin, kun hoitoa ei saa tai se ei ole sisällöltään tai laajuudeltaan riittävää, laadusta puhumattakaan. Muutoksenhaku sosiaalihuollon päätökseen tai kantelu valvoville viranomaisille tai oikeusasiamiehelle on hidas ja vaativa prosessi. Pitkän vääntämisen ja paperisirkuksen jälkeen potilas saa luettavakseen paljon vaikeaselkoista tekstiä mutta ei vieläkään riittävää, oikea-aikaista hoitoa.

Vaikka lait olisivat hyviä, niiden käytännön soveltaminen takkuilee. Lait eivät ole konkreettisia.

Päihdehoito mainitaan erikseen useassakin terveydenhuollon laissa, monesta muusta sairaudenhoidosta poiketen. Päihdesairauksia ei silti oteta yhteiskunnassamme riittävän vakavasti. Vaikka lait olisivat hyviä, niiden käytännön soveltaminen takkuilee. Lait eivät ole konkreettisia. On liian vaikeaa tietää, mikä on riittävä palvelu.

Pena laittaa maskin, kun tulee maskipakko. Pian maski lepää rahanmenosta jupisevan Penan leuan alla. Riittävän liki, Pena tuumaa. Kunnissa toimitaan välillä samoin. Yhdenvertaisuus ja lain kirjain toteutuvat hyvinkin kirjavasti – tai jäävät toteutumatta. Lain turvaamaa päihdepotilaan hoidon tietä tukitaan monenlaisilla käytännön betoniporsailla.

Päihdehoidossa tarvitaan nykyistä enemmän pakkoa ja etenkin sen valvontaa. Ei pakkohoitoa potilaille, vaan hoitopakkoa kunnille.

Margareeta Häkkinen

Margareeta Häkkinen työskentelee A-klinikka Oy:n laitospalvelujen ylilääkärinä.

Kolumni on julkaistu Tiimi-lehdessä 4/2020.

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Pyydämme, että tilaisit Tiimin printtiversion. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta.