Miksi terveydenhuollosta halutaan aina vain säästää, kysyy Margareeta Häkkinen kolumnissaan

Suomen terveydenhuollossa on rahapuheongelma. Aina puhutaan vain rahan puutteesta. Oikeampi ongelma on rahan puutteen pelko.

90-luvun lama-ajan lapsena en muista, että ikinä olisi ollut aikaa, jolloin ei olisi puhuttu siitä, ettei meillä ole tarpeeksi rahaa terveydenhuoltoon. Suomalaista terveyspolitiikkaa on hallinnut nousukausinakin jatkuva säästämisvimma. Hoidon laatu ei ole koskaan päätavoite, pelkästään joka puolelta säästäminen.

Hieman yllättäen korona-ajan talouskurimuksen keskellä joulukuussa tuli valoa muuhunkin kuin kynttilöihin. Asiakasmaksulain uudistuksessa säädettiin raskaana olevien päihdeongelmaisten erikoissairaanhoidon käynnit HAL-poliklinikoilla maksuttomiksi heinäkuusta alkaen. 

Vaikka asiakasmaksulakia oli uudistettu keväästä lähtien, HAL-polien maksuttomuus lisättiin lakiesitykseen vasta marraskuussa ja se meni silti läpi. 

Tämä ei toki ole yhteiskunnalle iso rahallinen meno, sillä suurin osa HAL-polien asiakkaista on saanut maksut jo nyt sosiaalihuollosta. Eleenä tämä on kuitenkin tärkeä viesti kaiken säästämisen keskellä. Pakkohoidon sijasta lainsäätäjät pohtivat raskaana olevien päihdehoitoon sitouttamista ja sen esteiden purkamista.

Kertoo jotain yhteiskunnan asenteista, että pakkohoito on maksullista vain mielenterveyspotilaille.

Pakkohoidosta puheen ollen, ei päihdepotilaalla kaikkein huonoiten mene. Hän voi sentään itse valita, hakeutuuko päihdehoitoon asiakasmaksuja maksamaan. Mielenterveyslain mukaiseen tahdosta riippumattomaan hoitoon määrätty joutuu maksamaan hoidostaan, jota ei edes halua. Naapuriosastolla koronapotilas saa tartuntatautilain mukaisen pakkohoitonsa ilmaiseksi. Toki tällä estetään yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä. 

Kertoo jotain yhteiskunnan asenteista, että pakkohoito on maksullista vain mielenterveyspotilaille.

Opioidiongelma ei ratkea sillä, että otetaan kaikki korvaushoitoon, jos hoidon tosiasiallinen sisältö on pelkkiä buprenorfiini-injektioita.

Kun päihdehoidon saamisen esteitä on alettu purkaa, seuraavaksi täytyy katsoa hoidon sisältöihin ja houkuttelevuuteen. Korvaushoitopotilaiden määrä ei ole riittävä mittari sille, että hoito on riittävää. Opioidiongelma ei ratkea sillä, että otetaan kaikki korvaushoitoon, jos hoidon tosiasiallinen sisältö on pelkkiä buprenorfiini-injektioita. Tällöin vain jatketaan säästämiskiimaa, jossa rahat käytetään laadun sijasta määrään, mutta lisää rahaa ei viitsitä edes vaatia.

Riittämättömän hoidon yhteiskunnalliset seuraukset tulevat esiin viiveellä. Huonoon hoitoon on aina hetkellisesti varaa. Sen hetken mentyä ohi tarvitaan rahaa entistä enemmän, jotta tilanne saadaan edes entiselleen. Kunpa meilläkin ymmärrettäisiin, että terveydenhuollon ei pidä tuottaa säästöjä vaan terveyttä.

Teksti: Margareeta Häkkinen

Margareeta Häkkinen työskentelee A-klinikka Oy:n laitospalvelujen ylilääkärinä. Kolumni on julkaistu Tiimi-lehdessä 1/2021.

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Painetun Tiimi-lehden tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat lehden kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta. Tervetuloa Tiimin lukijaksi!