Häpeä ei hoida ketään – päihderiippuvuuden stigma vaatii muutosta

Päihderiippuvuus on edelleen vahvasti stigmatisoitu sairaus, johon liittyy usein syvää häpeää. Vaikka yhä useampi nykyään ymmärtää riippuvuuden olevan sairaus, joutuvat monet siitä kärsivät yhä kokemaan syyttelyä, halveksuntaa ja ulossulkemista. Stigma ei rajoitu vain arjen tilanteisiin vaan se heijastuu myös palveluiden rakenteisiin, yleisiin asenteisiin ja poliittiseen päätöksentekoon.

Riippuvuuteen liittyvä stigma ja yksilön kokema häpeä ei synny tyhjästä ja sen purkaminenkaan ei ole vain yksilön tehtävä. Se vaatii yhteistä ja tietoista kulttuurin muutosta, koska stigman ja häpeän juuret ovat pitkällä historiassa ja yhteiskunnallisissa asenteissa.

Häpeän historialliset juuret

Vuosikymmenten ajan päihteiden käyttöä on käsitelty ennen kaikkea rikoksena tai moraalisena ongelmana, ei lääketieteellisenä tilana. Tämä näkyy erityisesti rikosoikeudellisessa lähestymistavassa, jossa käyttäjä on nähty lainrikkojana, eikä hoitoa tarvitsevana ihmisenä. Monissa maissa, myös Suomessa, vielä 1900-luvun puolella, päihderiippuvaisia on esimerkiksi eristetty, pakkohoidettu ja stigmatisoitu julkisesti.

Tämä perinne on jättänyt jälkensä, sillä vaikka nykylääketiede määrittelee addiktion sairaudeksi, vanhat käsitykset elävät yhä kulttuurisessa muistissa ja ihmisten asenteissa. Monet edelleen ajattelevat, että päihdeongelmat ovat ihmisen oma vika.

Kulttuurinen konteksti

Suomessa, kuten länsimaissa yleensä, kulttuuri painottaa itsenäisyyttä, suoriutumista ja kykyä itsehillintään. Näiden raamien kautta riippuvuus nähdään helposti heikkoutena tai epäonnistumisena. Ajatellaan, että päihderiippuvainen ei hallitse elämäänsä, eikä kanna siitä vastuuta.

Tällainen ajattelutapa ruokkii häpeää. Kun ihminen ei kykene täyttämään kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyviä odotuksia, kuten olemaan kunnollinen vanhempi, hyvä työntekijä ja puoliso, tunne omasta riittämättömyydestä kasvaa. Syntyy häpeän kokemus ja kokemus epäonnistumisesta elämässä, joka saattaa olla jopa suurempi este avun hakemiselle kuin itse päihderiippuvuus.

Psykologinen ulottuvuus

Häpeä on vahva tunne, joka koskettaa ihmisen identiteettiä. Kun yhteiskunta ja ympäristö viestii, että riippuvuus on alempiarvoista ja häpeällistä, ihminen alkaa sisäistää nämä viestit ja ajattelee, että hänessä itsessään on jotain väärää. Syntyy sisäistetty stigma, joka ylläpitää yleensä jo valmiiksi haavoittunutta minäkuvaa.

Päihderiippuvuus vaikuttaa aivoihin, tunne-elämään ja päätöksentekoon. Sen seurauksena voi syntyä kierre, jossa ihminen kokee toistuvasti epäonnistuvansa, mikä taas vahvistaa häpeän tunnetta sekä lisää tarvetta päihteille tunteiden helpottajana. Näin häpeä ei ole vain seuraus, vaan myös ylläpitävä tekijä addiktiossa.

Häpeän purkaminen on teko, joka suojelee elämää

Kun yhteiskunta näkee päihderiippuvuuden kokonaisuutena, sairautena, johon vaikuttavat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät, luomme tilaa toivolle ja toipumiselle.

Se vaatii meiltä jokaiselta kykyä tarkastella omia ennakkoluulojamme ja halua miettiä, miten voimme olla osa ratkaisua, emme osa syytä. Voimme joko vahvistaa tai purkaa stigmoja jokaisella kohtaamisella, sanoilla ja asenteilla.

Häpeän ei kuulu olla hoidon este, päinvastoin häpeän esteet on purettava, jotta hoito voi tavoittaa ihmisen. Meidän kaikkien tehtävä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa riippuvuuden tai minkään muunkaan sairauden vuoksi ei tarvitse piiloutua vaan voi tulla näkyväksi ja kohdatuksi ihmisenä.