Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Lähes tuhat liikunta-alan toimijaa on sitoutunut puhtaan liikunnan tukemiseen

vaihtoehtoinen teksti

A-klinikkasäätiön Puhtaan liikunnan puolesta -toimintamallissa liikunta-alan yritykset ja toimijat sitoutuvat toimintaan, johon ei kuulu dopingaineiden käyttö, välittäminen tai mainonta. Tällä hetkellä sitoumuksen on allekirjoittanut 960 eri tahoa ympäri Suomen. Lisäksi uudet Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläät aloittivat toimintansa Jyväskylässä, Kuopiossa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

Noin yksi prosentti suomalaisista aikuisista on joskus elämänsä aikana käyttänyt dopingia. Käytön syinä ovat lihasvoiman kasvattaminen, suorituskyvyn parantaminen ja ulkonäön muokkaaminen. Kuntodopingin käytössä on kuitenkin haittapuolensa riippuen käytetyistä aineista. Esimerkiksi anabolisten steroidien tiedetään aiheuttavan laaja-alaisesti hormonitoimintaan, sydämeen, maksaan ja munuaisiin erilaisia haittavaikutuksia ja sairauksia. Doping ja täydellisen kehonkuvan tavoittelu voivat myös aiheuttaa riippuvuutta.

”Suoritus- ja ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa olisi tärkeää hyväksyä oma keho sellaisena kuin se on ilman dopingaineita. Terveellisyys, turvallisuus ja reiluus koskettavat niin kilpaurheilussa kuin kuntoliikunnassakin. Jokainen ansaitsee kokea liikkumisen kautta arvostuksen ja pystyvyyden tunnetta sekä yhteisön turvallista ja lämminhenkistä tukea vaarantamatta omaa terveyttään. Kohdelkaamme näin itseämme ja muita. Lähettiläämme liputtavat liikunnan ilon ja terveen elämäntavan puolesta sekä tekevät vastuullista ennaltaehkäisevää työtä yhteistyössä liikunta-alan toimijoiden kanssa”, kertoo A-klinikkasäätiön asiantuntija Mikko Lemettilä.

Kuntoliikunnan antidopingtyössä yhteisön tuki on merkittävä

Training for Warriors (TFW) Vantaa on yksi Puhtaan liikunnan puolesta -sitoumuksen allekirjoittaneista kuntokeskuksista. TFW-treeneissä harjoitukset tehdään joko ryhmässä tai pareittain toista kannustaen. Positiivista energiaa luodaan motivaatiotarinoilla, lyömällä kaikkien kanssa yläkymppejä, ”Hallussa!”-huudoilla, soittamalla mahdollisesti ennätyskelloa sekä ottamalla harjoittelun lopuksi yhteiskuva treenaajista.

”Yhteisömme on meille tärkeä ja pyrimme reagoimaan nopeasti, jos huomaamme jollakin ihmisellä asioiden muuttuvan. Tässä auttaa, että tunnemme harjoittelijamme nimeltä, olemme kiinnostuneita heidän muusta elämästään sekä järjestämme myös yhteistä ohjelmaa treenien ulkopuolella”, kertoo TFW Vantaan päävalmentaja Linda Puukko.

Liikunnan lieveilmiöitä, kuten syrjintää ja häirintää tai dopingin käyttöä ei ole TFW:llä tullut vastaan. Lieveilmiöitä kohdatessaan Linda Puukko sekä toinen päävalmentaja Tero Puukko kokevat, että heidän yhteisössään voi ottaa vaikeitakin asioita puheeksi, asioihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa sekä niitä pystytään käsittelemään tarvittavalla painoarvolla.

”Meillä jokainen saa olla omana itsenään. Ongelmatilanteissa olemme valmiita ottamaan yhteyttä kaikkiin osapuoliin, kertomaan salimme pelisäännöt ja painottamaan, että kaikkien tulee tuntea olonsa turvalliseksi.”, korostaa Tero Puukko.

”Uskon, että avoimuus, keskusteluyhteys ja se, että ihmiset tuntevat toisensa helpottavat myös sitä, että asioista uskalletaan tulla sanomaan ja kysymään. Lisäksi uudet treenaajat aloittavat kurssimme kautta ja käymme siellä läpi myös toimintatapojamme. Olemme osa samaa porukkaa ja kaikkia tervehditään tasapuolisesti”, jatkaa Linda Puukko.

Lähettiläät liputtavat puhtaan liikunnan puolesta

Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläiden rooli on toimia turvallisen ja terveellisen liikunnan esikuvana. He herättävät keskustelua kuntoilun antidopingtyöstä sekä myös laajemmin liikunnan ja urheilun vastuullisuustyöstä liikunta-alan kentällä. Tietoisuuteen tuodaan myös apu- ja tukikanavia dopingkäyttäjän kohtaamiseen ja terveysneuvontaan sekä keinoja turvallisen toimintaympäristön luomiseen ja epäasialliseen käytökseen puuttumiseen.

Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläinä toimivat Jyväskylässä Anniina Kortetmaa, Kuopiossa Eetu Torpström sekä pääkaupunkiseudulla Julius von Martens. Iida Koivula jatkaa lähettilään työtä Tampereella.

Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Julius Von Martens

Julius Von Martens

”Tuntuu, että nykyään monella on motivaatio liikkumiseen kadonnut tai sitä tehdään vääristä syistä. Olenkin kiinnostunut etenkin siitä, miten saamme mahdollisimman monen nuoren liikkumaan ja mielellään leikkimielellä”, sanoo pääkaupunkiseudun lähettiläs Julius von Martens.
Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Anniina Kortetmaa

Anniina Kortetmaa

Jyväskyläläiselle Anniina Kortetmaalle oli helppo päätös aloittaa lähettiläänä, sillä hän jakaa saman arvomaailman ja terveyden edistämistä tukevat tavoitteet. Anniina kilpailee pikajuoksussa 100m ja 200m matkoissa, joten häntä innostaa jakaa kokemuksiaan puhtaasta liikunnasta myös kuntoliikkujille.
Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Eetu Torpström

Eetu Torpström

”Aiemman urheilutaustani vuoksi antidopingtoiminta on kulkenut mukana elämässäni, mutta kuntodoping on itselleni uusi ilmiö ja haluan olla mukana kertomassa tietoa myös kuntoliikkujille”, sanoo Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Eetu Torpström. Ennen CrossFit-harrastustaan Eetu pelasi jääkiekkoa mm. Suomessa Mestiksessä sekä Yhdysvalloissa NCAA-sarjassa.
Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Iida Koivula

Iida Koivula

Iida Koivula löysi liikunnan ilon vasta aikuisiällä. Hän haluaa levittää liikunnan ilosanomaa Tampereella oman kokemuksensa kautta.

Lisätietoa

Mikko Lemettilä, asiantuntija
Puhtaan liikunnan puolesta, A-klinikkasäätiö
[email protected]
050 4100 229

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon