24.09.2024 | Päivän puheenaihe
Toivoa päihderiippuvaiselle ihmiselle
”Päihdehäiriötä sairastavan hoitopolku on pirstaleinen, ja siinä on vakavia puutteita. Olemme usein ensimmäinen taho, joka kohtaa päihderiippuvaisen ihmisen ja pysähtyy auttamaan häntä kadulla”, A-klinikkasäätiön Katuklinikan sosiaaliohjaaja Marita Räsänen kertoo.
Päihdepalveluiden ruuhkautuminen näkyy ja kuuluu Helsingin kaduilla.
”Asiakaskohtaamisissa olemme kuulleet, että tällä hetkellä vieroitushoitoon on yli kolmen viikon jonot.. Apua tarvitsevien määrä on kasvanut, ja asiakkaamme kertovat, että hoitokontaktin saaminen kestää aiempaa pidempään. Osa on todennut, että huumeita on helpompi saada kuin päästä hoitoon. Viime aikoina kohtaamisissa on korostunut myös väkivallan uhan lisääntyminen kadulla”, A-klinikkasäätiön Katuklinikan sosiaaliohjaaja Marita Räsänen sanoo.
Hän on tehnyt päihdetyötä 17 vuotta, joista viimeiset reilut kaksi vuotta A-klinikkasäätiöllä. Räsänen kertoo, että addiktiosta kärsivien hoitopolussa on vakavia puutteita, joihin tulisi kiinnittää huomiota.
”Hoitopolku on pirstaleinen. Vieroitukseen pääseminen vaatii ensin lähetteen, mikä tarkoittaa, että päihdehäiriötä sairastavan on oltava julkisten palveluiden piirissä – useimmat kaduilla kohtaamamme ihmiset eivät ole.”
”Vaikka palvelut eivät olisi ruuhkautuneita, lähetteen jälkeen voi joutua odottamaan vielä viikkoja ennen kuin vieroitushoito varsinaisesti alkaa. Hoitoon pääsy viivästyy usein niin, että motivaatio muutokseen ehtii kadota. Jonotusaika on aivan kohtuuttoman pitkä ihmiselle, joka kärsii päihderiippuvuudesta, ja saattaa elää kadulla”, Räsänen jatkaa.
Päihderiippuvainen ihminen jää usein hoitopolulla ilman tukea
Räsäsen piirtämällä hoitopolulla päihderiippuvainen putoaa useassa kohtaa tyhjän päälle, ilman tukea.
”Vieroitushoito kestää noin kaksi viikkoa, mutta ihmiselle ei välttämättä ole laadittu minkäänlaista jatkosuunnitelmaa sen jälkeen. Tämä lyhyt hoitojakso saattaa siis jäädä ainoaksi avuksi, vaikka vakavaan päihderiippuvuussairauteen tarvitaan huomattavasti pitkäkestoisempaa, intensiivistä hoitoa. Pitkiä päihdekuntoutuksia ei enää myönnetä, lyhyitäkin harvemmin”, Räsänen avaa tilannetta.
Hoitopolku ei ole yhtenäinen jatkumo, vaan siinä on monessa vaiheessa jonotusta ja odotusta.
”Vieroitushoidon jälkeen ihminen joutuu usein palaamaan vanhaan ympäristöönsä ennen kuin hän mahdollisesti pääsee kuntoutukseen. Vieroituksen ja kuntoutuksen välinen aika on pysyttävä päihteettömänä tai menettää kuntoutuspaikan. Ilman turvallista ympäristöä onnistuminen on erittäin vaikeaa.”
A-klinikkasäätiö, Diakonissalaitos, Tukikohta ry, Hivpoint ja Kipinä ry järjestävät syyskuussa päättäjille ja medialle toiminnallisen päivän, jossa asiantuntijat kertoivat haittoja vähentävän työn merkityksestä osana hoitopolkua.
”Konkretisoimme, miltä Helsinki näyttää addiktiosta kärsivän silmin. Kehittämässämme pakohuonepelissä kerromme, millaisia esteitä päihderiippuvaiset kohtaavat hoitopolulla, ja miten yksin ja avuttomaksi ihminen jää kadulla ilman perhettä, kotia ja rahaa. Tätä todellisuutta voi olla vaikea hahmottaa”, Räsänen sanoo.
Kuukausittain 100–200 kohtaamista kadulla
Räsänen työskentelee A-klinikkasäätiön Katuklinikassa sairaanhoitajan kanssa, ja Helsingin lisäksi vastaavia työpareja on Tampereella ja Oulussa. Katuklinikan anonyymiä ja maksutonta toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) ja lisäksi työtä voi auttaa lahjoitusvaroin. Lahjoituksilla Katuklinikka hankkii esim. käytettyjä puhelimia, joiden avulla päihderiippuvuuteen sairastuneet ihmiset voivat soittaa apua tai pitää yhteyttä läheisiinsä.
”Helsingissä kohtaamisia kertyy kuukausittain arviolta 100–200. Joskus yhden asiakkaan kanssa menee koko päivä, toisinaan kohtaaminen voi olla lyhyt keskustelu. Teemme kadulla HIV:n ja C-hepatiitin pikatestejä, annamme neuvoja turvallisempaan pistämiseen, jaamme puhtaita pistosvälineitä ja teemme tulehdusten arviointia sekä sosiaaliohjausta. Teemme myös kotikäyntejä ja ohjaamme asiakkaamme palveluiden pariin esimerkiksi saattamalla ensiapuun, sosiaalitoimeen tai päihdehoidonpiiriin.”
Räsänen korostaa, että haittoja vähentävässä päihdetyössä ei tehdä asioita ihmisten puolesta tai pakoteta ketään hoitoon.
”Olemme usein se ensimmäinen taho, joka pysähtyy miettimään yhdessä päihderiippuvaisen ihmisen kanssa, miten hänen hyvinvointiaan voisi parantaa. Pyrimme kannattelemaan, kunnes ihminen jaksaa itse jatkaa eteenpäin. Työmme on rinnalla kulkemista ja tukemista.”
Hän kertoo, että monille Katuklinikan asiakkaille terveyspalveluihin hakeutuminen on vaikeaa ennakkoluulojen ja leimautumisen pelon vuoksi.
”Osa ei hakeudu hoitoon, vaikka heillä on oikeus saada apua. Riippuvuuden taustalla on monia inhimillisiä tarinoita. Elämänkäänteiden keskellä voi olla hyvin pienestä kiinni kummalle puolella ihminen päätyy – auttajaksi vai autettavaksi.”
”Avoimesti kadulla pistäminen yleistynyt – valvotut käyttötilat tarvitaan nopeasti”
Laki sallii puhtaiden pistovälineiden jakamisen, mutta ei valvottuja käyttötiloja, joissa huumeita voisi pistää turvallisessa ympäristössä.
”Tämä saattaa johtaa siihen, että ihmiset pistävät itseään epäinhimillisissä olosuhteissa esimerkiksi julkisissa wc-tiloissa, vihreissä vessoissa. Huumeiden pistämisestä on tullut yhä avoimempaa, ja sitä tehdään myös näkyvästi kadulla. Tämä on kohtalaisen uusi, huolestuttava suunta ja lisää riskejä sekä käyttäjille itselleen että ympäristölle”, Räsänen sanoo.
Hän huomioi, että valvotut käyttöhuoneet eivät itsessään ratkaise ihmisen päihdeongelmaa, mutta ne vähentävät merkittävästi haittoja. Räsänen kertoo, että inhimillisen kärsimyksen vähentämisen lisäksi käyttötilojen investointi maksaa itsensä pitkässä juoksussa takaisin.
”Valvotut käyttötilat tarjoavat terveysneuvontaa ja ehkäisevät tapaturmaisia huumekuolemia sekä tartuntatauteja. Investointi käyttötiloihin maksaa itsensä takaisin, sillä esimerkiksi vakavan infektion hoito erikoissairaanhoidossa voi maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja, kun taas ajoissa annettu antibioottihoito alle 10 euroa.”
Lisätietoja
Tykkää, jaa