19.02.2025 | Tutkimus
Järjestötyöntekijöiden mukaan uudet ilmiöt haastavat riippuvuuskäsityksiämme ja riippuvuuksien hoitoa
Järjestötyöntekijöiden mielestä riippuvuuskäsitykset ovat monimuotoistuneet ja yhteiskunnan muutos ja teknologinen kehitys ovat luoneet pohjaa uusille toiminnallisille riippuvuuksille. Hoidon saatavuudesta oli erilaisia käsityksiä.
Kartoitimme Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmassa (MIPA 2.0) kyselyllä näiden alojen järjestöjen työntekijöiden näkemyksiä riippuvuuksista. Esitimme työntekijöille avoimen kysymyksen siitä, miten he näkevät yleisen käsityksen riippuvuuksista muuttuneen viimeisen 10 vuoden aikana. Kysyimme myös, miten toiminnalliset riippuvuudet ja niistä irrottautuminen eroavat vastaajan mielestä päihderiippuvuuksista. Kyselyyn vastasi 131 työntekijää. Heistä 73 % työskenteli päihdejärjestössä ja 27 % mielenterveysjärjestössä. Suurin osa heistä oli naisia (70 %) ja teki kohtaavaa työtä (63 %). Puolet (52 %) vastaajista kertoi kokeneensa itse riippuvuutta elämänsä aikana.
Toiminnalliset riippuvuudet uudistavat riippuvuuskäsityksiä
Järjestötyöntekijät näkivät riippuvuuskäsitysten moninaistuneen viimeisen vuosikymmenen aikana ja erityisesti toiminnallisten riippuvuuksien kuten rahapeli-, seksi-, liikunta-, ruoka- ja someriippuvuuksien yleistyneen. Moni työntekijöistä oli sitä mieltä, että riippuvuudet nähdään aiempaa enemmän sairautena ja riippuvuuksien taustalla olevia tekijöitä ymmärretään paremmin. Riippuvuuksiin liittyy vastaajien mukaan usein mielenterveydellisiä vaikeuksia kuten ahdistusta, masennusta tai traumaa.
”Riippuvuuksien kirjo on lisääntynyt ja ymmärrys että se on sairaus, ettei riippuvuuksista selviä yksin vaan siinä tarvitaan ammattiapua ja jatkuvaa vertaistukea.”
”Riippuvuuksista on alettu puhua enemmän ja monipuolisemmin, myös ns. terveellisistä riippuvuuksista (työ, liikunta…). Brain disease -malli/ajattelu saanut enemmän jalansijaa. Riippuvaisen syyttely ja moralisointi vähentynyt? Silti puheeksi ottaminen edelleen monesti vaikeaa sekä riippuvaiselle että ammattilaisille.”
Riippuvuus-termin nähtiin arkipäiväistyneen ja ihmisten tunnistavan itsellään monenlaisia riippuvuuksia ilman, että niihin kohdistuisi huolta tai haittoja. Osa vastaajista koki, että joitain riippuvuuksia kohtaan ollaan sallivampia ja esim. työ- tai liikuntariippuvuutta saatetaan jopa ihannoida.
”Tieto ja ymmärrys on lisääntynyt, vaikka edelleen jopa suurin osa terveydenhuollon/sosiaalihuollon palveluiden ammattilaistenkin kohtaaminen päihdeasiakasta kohtaan on epäasiallista ja ennakkoluuloja täynnä. Koen, että joka päivä työssäni joudun puolustamaan päihdeasiakkaan oikeuksia, asiakkaat eivät tunne oikeuksiaan sekä he voivat liian huonosti puolustaakseen itseään.”
”Käsitys siitä, että kyse on sairaudesta, johon tarvitaan ja johon myös voi hakea apua, on lisääntynyt samoin kuin käsitys ja ymmärrys siitä, että ihmisellä voi olla monta eri riippuvuuskäytöksen muotoa yhtä aikaa tai yhden jälkeen voi korvata entisen uudella. Näin sekä eri alojen ammattilaisilla että ns. suurella yleisöllä.”
Työntekijät pitivät yhtenä merkittävimmistä muutoksista asenteiden lieventymistä riippuvuuksia kohtaan. Heidän mukaansa aiemmin riippuvuuksia pidettiin usein moraalisina epäonnistumisina tai tahdonvoiman puutteena. Nykyisin ymmärretään paremmin, että riippuvuudet ovat monimutkaisia, kroonisia sairauksia, jotka vaativat hoitoa ja tukea, eivät tuomitsemista. Työntekijät olivatkin sitä mieltä, että nykyään ymmärretään aiempaa paremmin se, että riippuvuus voi syntyä kelle tahansa. He kokivat kuitenkin, että erityisesti suuren yleisön ymmärrystä riippuvuuksista tulisi edelleen lisätä.
Toiminnallisia riippuvuuksia on usein vaikea tunnistaa
Työntekijöiden vastauksissa oli nähtävillä erilaisten toiminnallisten riippuvuuksien kirjo. Aineriippuvuudet koettiin jossain määrin enemmän tunne-elämän sairauksina, kun taas toiminnallisia riippuvuuksia kuvattiin enemmän mielihyvän tai fyysisen tarpeen kautta. Työntekijät näkivät haittojen ja riippuvuuden taustalla olevien mekanismien olevan aine- ja toiminallisissa riippuvuuksissa melko samankaltaisia, mutta päihderiippuvuuksiin nähtiin liittyvän enemmän fyysisiä ja terveydellisiä haittoja kuin toiminnallisiin riippuvuuksiin.
”Mekanismit taustalla lienevät aika samat. Toiminnallisiin riippuvuuksiin liittynee ehkä vähemmän ennakkoluuloja, koska niihin liittyvät toiminnot ovat usein keskeinen osa jokaisen tervettä ja tavallista arkielämää, kuten ruoka, liikunta ja seksi. Saattaa olla vaikeampi havaita, milloin näissä toiminnoissa siirrytään riippuvuuden puolelle, koska yhteiskuntakin niihin kannustaa: hedonismi (seksi, herkuttelu), hyvinvoinnista huolehtiminen (laihduttaminen, liikunta) jne.”
Teknologian nopean kehityksen ja käytön leviämisen yhä useammille elämänalueille nähtiin synnyttäneen uusia riippuvuuden muotoja. Älypuhelinten käyttö ja sosiaalinen media ovat nousseet merkittäviksi riippuvuuden aiheuttajiksi erityisesti nuorten keskuudessa. Digilaitteiden välttämättömyys erityisesti lasten kohdalla huolestutti:
”Harmillisesti nykypäivänä niin moni asia vaatii älypuhelinta (esim. koulun välipalaliput ovat vain sähköisesti), että ei ole realismia, että lapsilla olisi vain ns. näppäinpuhelimet ilman koukuttavia sovelluksia.”
Myös peliriippuvuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Pelaajat käyttävät huomattavan paljon aikaa ja rahaa verkkopeleihin, mikä voi johtaa taloudellisiin, sosiaalisiin ja psykologisiin ongelmiin. Uudistuneessa ICD-11-tautiluokituksessa digipeli- ja rahapeliriippuvuus on lisätty samaan luokkaan aineriippuvuuksien kanssa (1), mikä kuvastaa osaltaan riippuvuuskäsitysten muuttumista. Työntekijät näkivät toiminnallisia riippuvuuksia toisaalta vähäteltävän: niitä ei aina pidetä hoitoa vaativana ongelmana.
”Toiminnallisia riippuvuuksia ei nähdä saman arvoisina avun saamisen näkökulmasta kuin alkoholi- ja huumeriippuvuudet. Niitä väheksytään, tietotaitoa puuttuu ammattilaisilta, jotka kohtaavat ostos-, porno-, tai rahapeliriippuvuudesta kärsiviä henkilöitä sekä läheisiä.
Riippuvuuksista irrottautumisessa eroja ja yhtäläisyyksiä
Järjestötyöntekijät kuvailivat eri riippuvuuksien olevan mekanismeiltaan samanlaisia. Suurimpia eroja nähtiin siinä, miten ne näkyvät ulospäin. Toiminnallisten riippuvuuksien nähtiin usein pysyvän piilossa ja käyvän ilmi vasta kun haittoja ei ole enää mahdollista salata. Riippuvuudesta irrottautuminen vaatii järjestötyöntekijöiden mielestä aina yksilön motivaatiota, ponnisteluja ja vertaistukea. Aineriippuvuuksissa nähtiin keskeisenä aineen käytön lopettaminen, kun taas toiminnallisissa riippuvuuksissa korostui erilainen lähestymistapa:
”Päihderiippuvainen harvoin pystyy enää käyttämään päihteitä, jottei jäisi niihin koukkuun. Riippuvuutta aiheuttavan toiminnan kanssa pitää opetella elämään niin, ettei toiminta enää vaikeuta arkea.”
”Uskon, että aineelliseenkin riippuvuuteen liittyy toiminnallisen riippuvuuden piirteitä ja psyykkistä tarvetta toistuvaan toimintaan. Aineellisessa riippuvuudessa usein on kyse toimintakyvyn ylläpidosta eikä aina pelkästään nautinnon hausta. Molemmista irrottautuminen vaatii riippuvuuden myöntämistä, siihen liittyvien käyttäytymismallien tunnistamista, oman psyykkisen mallin tiedostamista eli itsetuntemusta ja riippuvuuden kohteesta kokonaan irrottautumista todennäköisimmin koko elämäksi.”
Työntekijöiden mukaan riippuvuuksista keskustellaan entistä avoimemmin ja hyväksyvämmin. Vastaajien näkemyksen mukaan erityisesti ammattilaiset pitävät riippuvuuksia hoidettavissa olevina sairauksia, eivät heikkouksina tai moraalisena ongelmana. Tämän voisi ajatella helpottavan avun hakemista ja saamista. Hoidon saatavuuden ja laadun suhteen työntekijöiden näkemyksissä oli kuitenkin suuria eroja. Osa näki riippuvuuskäsitysten laajenemisen tuoneen mukanaan monipuolisempia hoitomahdollisuuksia ja parantaneen hoidon saantia. Osan mukaan riippuvuuksiin on edelleen vaikea, jopa entistä vaikeampi, saada apua.
”Riippuvuuksien hoitamiseen ei panosteta samalla tavalla kuin esimerkiksi vajaa kymmenen vuotta sitten. Entisten pitkien päihdekuntoutusten sijaan ollaan siirrytty entistä lyhyempiin hoitojaksoihin tai lääkkeellisen hoidon lisäämiseen. Riippuvuussairauksia tunnistetaan laajemmin ja näitä varten on saatavilla ainakin erilaisia vertaistukiryhmiä. Ihmiset hakeutuvat itse paremmin hoitoon tai selvittelevät mahdollisia palveluita tai verkostoja.”
Riippuvuuksien moninaisuus ja laajempi ymmärrys riippuvuuksista korostaa tarvetta kehittää monipuolisia hoitomuotoja ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä erilaisten riippuvuuksien tunnistamiseksi ja hoitamiseksi. Päihde- ja riippuvuusstrategia korostaa uusien ratkaisujen etsimistä ja toimivien tukemista sekä ehkäisevän päihdetyön ja päihde- ja riippuvuuspalveluiden laadun ja saatavuuden varmistamista (2). Jotta riippuvuuksien hoito vastaisi nykyisiä käsityksiä riippuvuuksista, tulisi hoidon olla entistä yksilöllisempää ja räätälöidympää ja perustua henkilön biologisiin, psykologisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin. Järjestötyöntekijät pitivätkin tärkeänä riippuvuuksien taustalla olevien juurisyiden selvittämistä.
Kirjoittajat: Taina Heinonen, Sari Jurvansuu & Jouni Tourunen
Lähteet
1. Castrén S., Raisamo S. & Alho H. (2022) Rahapeliriippuvuuden varhainen tunnistaminen on tärkeää – uusia suuntaviivoja diagnostiikkaan, tukeen ja hoitoon. Suomen Lääkärilehti 77(32), 1259–1262. https://www.julkari.fi/handle/10024/147470
2. Kotovirta, E., Markkula, J., Pajula, M., Paavola, M., Honkanen, R. & Tuominen I. 2021. Päihde- ja riippuvuusstrategia – Yhteiset suuntaviivat vuoteen 2030. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:17.
Lisätietoja
Tykkää, jaa