Liittyykö sakon muuntorangaistukseen kuntoutuksellisia elementtejä?

Tutkimuksen nimi:

Liittyykö sakon muuntorangaistukseen kuntoutuksellisia elementtejä?

Tutkimuksen alkuperäinen nimi:

Sakon muuntorangaistuksen kuntoutukselliset mahdollisuudet. Tutkimus sakkovangeista ja sakon muuntorangaistuksesta 2010-luvulla.

Tekijä:

Laurila, T. Lindeborg, H. Tyni, S. Lähteenmäki, N.

Viitteet:

Yhteiskuntapolitiikka 86 (2): 129-140.

Julkaisuvuosi:

2021

Ingressi:

Sakkovankien tuen ja kuntoutumisen tarpeet ovat moninaiset, mutta lyhyet vankeusajat sekä viranomaisten tiedonkulun ja yhteistyön puutteet vaikeuttavat palvelujen toteutumista.

Tiivistelmä:

Tutkimuksen tavoite

Tutkimuksen tavoitteena on kuvailla sakkovankeusprosessia sekä sakon muuntorangaistuksen suorittaneita henkilöitä Suomessa 2010-luvun aikana. Tutkimuskohteena on sakkovankeus kuntouttavana prosessina: sakkovangit, muuntorangaistuksen eri vaiheet ja niihin liittyvät kuntoutukselliset elementit sekä sakkovankien uusintarikollisuus.

Tutkimuksen toteutus

Tilastollinen analyysi perustuu Rikosseuraamuslaitoksen ja Oikeusrekisterikeskuksen rekisteriaineistoihin. Pääaineistona on vuosina 2011-2019 päättyneet vankeusjaksot, joissa seuraamuksena on ollut ainoastaan sakon muuntorangaistus (N=11 014; 7577 eri henkilöä).

Pääaineistosta on erotettu kolme erillistä henkilöaineistoa (henkilötiedot, rikoksenuusiminen ja sakkotuomiot). Rikoksenuusimisen kriteerinä on sakkovankeuden jälkeen tehty rikos, joka on johtanut tuomioistuimen määräämään tuomioon. Tutkimuksen laadullinen aineisto koostuu kuudessa suljetussa vankilassa vuodenvaihteessa 2018-2019 tehdyistä sakkovankien (N=22) ja henkilökunnan (N=24) haastatteluista.

Keskeiset tulokset

Päättyneitä sakkovankeuksia oli vuosittain keskimäärin 1200. 73 %:lla sakkovangeista vankeusjaksoja oli vain yksi. Naisten osuus sakkovangeista oli 14 %. Suurin ikäryhmä sekä naisilla että miehillä oli 30-39-vuotiaat.

Pienimmän kuuden euron päiväsakon mukaan tuomittuja oli 65 %. Sakkojen mediaanisumma sakkovankeusjaksoa kohti oli 400 euroa.

Aika ensimmäisestä sakkotuomioon johtaneesta rikoksesta muuntorangaistuksen määräämiseen oli keskimäärin 25 kuukautta, mutta vaihteluväli oli suurta (10-142 kk). Puolet (49 %) sakkovangeista vapautui kymmenen päivän kuluessa vankilaan saapumisesta. Vankeusjaksot kestivät keskimäärin 16 vankeuspäivää. 28 % sakkovangeista vapautui maksettuaan sakkonsa vankilassa. Sakkovankeus suoritettiin lähes aina suljetussa vankilassa, sillä avolaitoksista vapautui vain neljä prosenttia sakkovangeista.

Vuosina 2011-2015 vapautuneista sakkovangeista 63 % syyllistyi kolmen seurantavuoden aikana vähintään yhteen tuomioon johtaneeseen rikokseen, heistä 50 % oli tuomittu sakkoihin. Kolmannes teki rikoksen kolmen ensimmäisen seurantakuukauden aikana. Huumausainerikoksiin syyllistyneiden uusimisriski sakkorikoksiin oli suurempi kuin varkausrikoksia tehneillä. Iän vaikutus oli vahva: yksi ikävuosi lisää vähensi uusimisriskiä neljällä prosentilla. Naisten uusimisriski oli miehiä suurempi sekä mihin tahansa rikokseen että sakkorikokseen.

Kolmen vuoden kuluessa vapautumispäivästä oli kuollut 6 % tutkimusjoukosta, keskimäärin 43-vuotiaina.

Johtopäätökset

Sakkovankien asema suomalaisessa yhteiskunnassa on epävarma ja marginalisoitunut. Enemmistö tuomituista on pienituloisia. Yleisimmät rikosnimekkeet ovat näpistys, pahoinpitely ja rattijuopumus. Yli 60 % tuomitaan uudesta rikoksesta sakkoon tai muuhun rangaistukseen kolmen vuoden kuluessa vapautumisesta. Rikoksen uusimisen riskiä lisääviä taustatekijöitä ovat nuori ikä, aiempi vankeushistoria sekä tuomiot varkaus- tai huumausainerikoksesta.

Sekä vankilahenkilökunnan että sakkovankien suhtautuminen muuntorangaistuksen kuntouttavuuteen on varauksellinen. Vankila voi parhaassa tapauksessa tarjota apua sakkovankien terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin esim. päihde- tai muuta kuntoutusta tarjoamalla. Useimmille muuntorangaistus on kuitenkin muodollista vankeuden suorittamista ilman sisällöllisiä tavoitteita. Moni kuntouttavuutta haittaava tekijä liittyy muuntorangaistuksen prosessin ajoitukseen tai kestoon.

Tutkimuksen perusteella kehittämistä on erityisesti tiedonkulussa niin vankilan sisällä vankien ja eri ammattiryhmien välillä kuin vankilan ja eri viranomaisten ja palveluntuottajien välillä. Sakkovankien kuntouttamistarpeet ovat moninaisia, mutta eivät kuitenkaan poikkea suuresti muiden lyhytaikaisvankien tarpeista.

Tuloksen relevanssi:

Lain suomista mahdollisuuksista huolimatta sakkovankien pääsy vapautumisen jälkeen jatkuvaan päihdekuntoutukseen on harvinaista. Yhdeksän vuoden seuranta-aikana ulkopuoliseen päihdekuntoutukseen sijoitettiin vain 155 vankia (2 % kaikista), joista vajaan kolmasosan hoitojakso keskeytyi. Tiedonkulkua ja yhteistyötä vankilan, hoitopaikan ja vangin kotikunnan kanssa tulisi tehostaa.

Teemat:

Alkoholi
Huumeet
Kuntoutus

Viittaajan nimi:

Jouni Tourunen