Ajanvieterahapelaamisen tuottaminen ja kuluttaminen 1900-luvun Suomessa

Tutkimuksen nimi:

Ajanvieterahapelaamisen tuottaminen ja kuluttaminen 1900-luvun Suomessa

Tutkimuksen alkuperäinen nimi:

Production and consumption of recreational gambling in twentieth-century Finland

Tekijä:

Matilainen, R.

Viitteet:

Publications of the Faculty of Social Sciences 63 (2017)/Economic and Social History/University of Helsinki, Finland.

Julkaisuvuosi:

2017

Ingressi:

Rahapelaaminen ja rahapelimainonta on nykyään läsnä kaikkialla suomalaisessa arkielämässä, vaikka vain alle sata vuotta sitten tavara-arpajaiset olivat ainoa laillinen rahapelaamisen muoto. Maailmanlaajuisestikin ajatellen rahapelaaminen laillistettiin Suomessa melko varhain 1920-luvulta lähtien vuoden 1889 ”rahapelikieltolain” jälkeen eikä rahapelimainontaa ole juurikaan rajoitettu

Tiivistelmä:

Tutkimuksen tavoite

Tutkimuksen tavoitteena on keskittyä lailliseen ja kaupallistettuun ajanvieterahapelaamiseen sekä ei-ongelmallisiin rahapelaajiin. Aikaisemmassa tutkimuksessa painopiste on ollut rahapeliongelmissa ja rahapeliongelmaisissa.

Tutkimuksen aikajänne on 1800-luvulta nykypäivään, mutta siinä keskitytään lähinnä 1900-lukuun. Tutkimuksessa kysytään, mikä on rahapelaamiseksi ymmärretyn ilmiön kulttuurinen, sosiaalinen ja historiallinen paikka tietyssä ajassa ja paikassa (tässä tapauksessa suomalaisessa yhteiskunnassa 1800–2000-luvuilla). Miten rahapelaamisesta ja siihen liittyvistä diskursseista ja käytännöistä on tullut sitä mitä ne ovat nykyään ja sitä miten ne nykyään koetetaan? Miksi ja miten rahapelaaminen kesytettiin ja kesyyntyi osaksi suomalaista elämänmenoa? Mikä on ollut rahapelaamisen sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen merkitys sen harjoittajille? Mitä rahapelaaminen voi kertoa suomalaisen yhteiskunnan historiasta ja muutoksista?

Tutkimuksen teoreettisena tavoitteena on ottaa osaa kansainväliseen keskusteluun rahapelaamisen historiallisesta paikasta, rahapelaamisen kesyttämisen ja kesyyntymisen prosesseista sekä rahapelaamisesta kulutuksena länsimaisissa yhteiskunnissa 1800–2000-luvuilla. Väitöskirja osoittaa myös dispositiivi-käsitteen, vertailevan näkökulman sekä muistitietoaineistojen hyödyllisyyden kansainvälisessä rahapelipelitutkimuksessa.

Tutkimuksen toteutus

Tavoitteena on Michel Foucault’n dispositiivi -käsitettä apuna käyttäen tutkia rahapelaamiseen liittyviä diskursseja ja käytäntöjä. Tutkimuskysymyksiin vastataan laadullisen aineiston avulla. Rahapelaamisilmiötä tutkitaan niin rahapelaamisen tuottamisen (rahapelaamisen sääntely, rahapelioperoijat, rahapelaamisen teknologiset muutokset) kuin rahapelaamisen kuluttamisenkin kannalta (rahapelaajat).

Aineistoina on käytetty komiteanmietintöjä, sanomalehti- ja aikakauslehtiartikkeleita, Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) arkistomateriaaleja, erilaisia muistitietokokoelmia, suomalaista kaunokirjallisuutta sekä auto-etnografista havainnointia. Päämetodina on historiallinen näkökulma, jossa käytetään erityyppisiä ja usein myös sirpaloituneita lähteitä, ja kiinnitetään huomioita lähteiden relevanssiin, luotettavuuteen ja paikkansa pitävyyteen. Käytetyt pitkittäis- ja laadulliset metodit mahdollistavat muutoksen tutkimisen.

Kyseessä on englanninkielinen artikkeliväitöskirja, joka koostuu viidestä vuosina 2010–2016 julkaistusta vertaisarvioidusta artikkelista ja yhteenvedosta.

Keskeiset tulokset

Tutkimuksen tuloksena suomalaisen rahapelaamisen historia voidaan jakaa kolmeen dispositiiviin: kieltolakidispositiiviin, yhteisen hyvän dispositiiviin ja riskidispositiiviin. Nämä dispositiivit kuvaavat miten eri aikoina ja eri tilanteissa suomalaisessa yhteiskunnassa on vastattu rahapeliilmiön aiheuttamaan ”ongelmaan”.

Dispositiivit paljastavat miten rahapelaamista on ymmärretty, harjoitettu ja säännelty eri aikoina. Dispositiivit kertovat myös suomalaisen rahapelaamisen muutoksesta. Kansainvälisessä vertailussa rahapelaaminen laillistettiin ja kesytettiin Suomessa ajallisesti melko varhain ja poikkeuksellisen onnistuneesti.

Erityisesti Suomen valtiolla on ollut ainutlaatuinen rooli rahapelaamisen kesyttämisessä: Rahapelaamisesta tuli hyvän kansalaisuuden symboli valtion edistäessä aktiivisesti sitä monin eri tavoin.

Johtopäätökset

Suomalaiset rahapelidispositiivit kertovat erilaista tarinaa kuin rahapelitutkimusta hallitseva anglo-amerikkalainen (historiallinen) rahapelitutkimus: Rahapelaamisen laillistaminen, kesyttäminen, sosiaalinen hyväksyttävyys ja paikka suomalaisten arkielämässä muun muassa rahapeliautomaattien hajasijoittelun ja kattavan mainonnan takia on ollut kansainvälisesti tarkasteltuna ajallisesti varhaista ja poikkeuksellisen onnistunutta.

Tuloksen relevanssi:

Jokaisen rahapeliongelmaisten kanssa työskentelevän kannattaa tutustua suomalaisen rahapelijärjestelmän ja -kulttuurin erityispiirteisiin, jotta hän voi ymmärtää rahapeliongelmaisia.

Rahapeliongelma ja kokemus siitä määräytyvät kulttuurisesti: On hyvä tietää, mikä on suomalaisessa rahapelikulttuurissa ”normaalia” pelaamista ja mikä ei, jotta voi ymmärtää rahapeliongelmia ja niiden vakavuutta.

Tietämys erilaisten rahapelikulttuurien ja -käytäntöjen historiallisista juurista antaa myös aseita kyseenalaistaa luonnollisilta ja ”oikeilta” tuntuvia käsityksiä rahapelaamisesta. Rahapelaamisessa on kyse omaan aikaansa ja paikkaansa sidotusta toiminnasta, jota voidaan ja jota pitää tarvittaessa muuttaa.

Teemat:

Toiminnalliset riippuvuudet

Viittaajan nimi:

Riitta Matilainen