Piia Niilola vie digitaidot asunnottomien ulottuville

Lapsena Piia Niilola tykkäsi tietokoneista ja digipelaamisesta ja kävi koulun atk-kerhossa. Koulu meni huonosti ja Piia luuli olevansa tyhmä. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei pärjännyt, koska kotioloista ei ollut tukemaan koulunkäyntiä. Äidillä oli alkoholiriippuvuus.

Sittemmin vastaan tuli kysymys, mitä minusta tulee isona. Niilola alkoi opiskella toimintaterapeutiksi. Hän halusi ammatin, jossa voi tehdä työtä ihmisten kanssa. Erityisesti kiinnosti päihde- ja mielenterveystyö.

Piia Niilola on työssä, jossa hän voi yhdistää toimintaterapian, digitaalisuuden ja päihde- ja mielenterveystyön.

Nyt langat ovat kiertyneet yhteen, ja Piia Niilola on työssä, jossa hän voi yhdistää toimintaterapian, digitaalisuuden ja päihde- ja mielenterveystyön.

Niilola aloitti toukokuussa 2020 projektipäällikkönä Sininauhaliiton Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeessa. Se etsii ja kehittää keinoja vahvistaa asunnottomuustaustaisten päihde- ja mielenterveysongelmaisten ihmisten digitaitoja, jotta heidän digiosallisuutensa mahdollistuisi.

Digiosallisuudesta ja -osattomuudesta voi puhua, sillä yhä useampi asia hoituu diginä älylaitteiden avulla. Valtio jopa patistaa tähän. Vuonna 2018 linjattiin digitaalisen asioinnin tavoitetilasta: viranomaisasioinnissa digitaaliset palvelut ovat ensisijainen vaihtoehto. Esimerkiksi Kela ja TE-toimistot ovat vauhdilla tuupanneet asiakkaitaan sähköiseen asiointiin.

Mutta minkäs teet, jos laite on vanha, rahaa yhteyksiin ei oikein ole, pankki on nihkeä antamaan sähköiseen tunnistautumiseen tarvittavia pankkitunnuksia ja älylaitteen – tyypillisimmin kännykän – käyttökin on hataralla pohjalla?

Vuonna 2018 linjattiin digitaalisen asioinnin tavoitetilasta: viranomaisasioinnissa digitaaliset palvelut ovat ensisijainen vaihtoehto.

Piia Niilola on törmännyt näihin kaikkiin ongelmiin toimittuaan hanketyöntekijänä ja digineuvojana aiemmassa Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeessa. Digituen tarve oli noussut esiin hankkeen alussa 2018 tehdyssä kartoituksessa. Siinä kysyttiin, mitä ruoka-avun asiakkaat toivovat hankkeelta.

Haasteeseen haluttiin vastata. Perustettiin digitukiryhmiä ja hankkeen työntekijä Piia Niilola ryhtyi pitämään pop up -digineuvontaa Helsingin Vieraskodissa.
 ”Tykkäsin siitä työstä tosi paljon. Ihmiset tulivat siihen jonkin ennalta-arvaamattoman kysymyksen tai ihmetyksen kanssa. Mitä puhelimelle on tapahtunut, kun näytössä on yhtäkkiä vastavärit? Mihin sukulaisen puhelinnumero on kadonnut? Näitä sitten selviteltiin. Kohtaamiset olivat positiivisia”, Piia Niilola muistaa.

Hän arvioi, että ihmisillä on pitkälle olemassa valmiuksia käyttää älylaitteita. Monilla on motivaatiota oppia asioita ja ymmärrys, että saadakseen asioitaan eteenpäin, se on tehtävä tietokoneen kanssa. On halua ottaa asioita haltuun. Voi myös olla, että takana on työelämää, jossa on käytetty tietokonetta.

Valmiuksia on, mutta Niilola haastaa yhteiskuntaa tarjoamaan mahdollisuuksia hyödyntää motivaatiota päästä hoitamaan asioitaan.

Homma saattaa kuitenkin tyssätä siihen, että ei ole varaa laitteisiin ja toimiviin yhteyksiin. Jos ne saadaan, ongelmaksi voi tulla pienikin asia, kuten että puhelimen ohjelmistoa ei ole saatu päivitettyä tai muisti on täyttynyt.

Valmiuksia on, mutta Niilola haastaa yhteiskuntaa tarjoamaan mahdollisuuksia hyödyntää motivaatiota päästä hoitamaan asioitaan. Jos ihminen on asiointikunnossa, hänen tulisi olla tervetullut esimerkiksi asukastaloihin tai kirjastoihin, joissa on yhteiskäyttötietokoneita.

Yhteiskuntana emme ymmärrä, miten tärkeä olisi tehdä palveluista helppokäyttöisiä.

Niilola perää nettipalveluihin ja lomakkeisiin helppokäyttöisyyttä ja ymmärrettävää kieltä. Esimerkiksi asiakkaalle TE-toimistosta tullutta päätöstä on tulkittu joskus viidenkin työntekijän voimin, eikä selvyyteen päästy

”Yhteiskuntana emme ymmärrä, miten tärkeä olisi tehdä palveluista helppokäyttöisiä. Enemmän pitäisi pyrkiä saavutettavuuteen, jotta asiat olisivat useamman ymmärrettävissä.”

Digiosallisuutta asunnottomille -hanke jalkautuu viemään digitukea sinne, jossa sen asiakkaat ovat. Yhteistyökumppaneita ovat Helsingin ev.lut. seurakuntien Hermannin erityisdiakonia, Helsingin Vieraskoti, Kipinä ry, Sininauhasäätiö ja Kriminaalihuollon tukisäätiön Raittila. Niilola korostaa, että hankkeessa ei anneta palveluohjausta vaan keskitytään digitukeen.

Hankkeen taustalla jatkaa toimintaansa säännöllisesti kokoontuva MargIt-verkosto, joka kokoaa yhteen toimijoita, joita yhdistää kiinnostus edistää digiosallisuutta.

Piia Niilola iloitsee siitä, että suomalaiset ymmärtävät, että älylaite ei ole enää ylellisyyttä vaan tavallisen ihmisen tavallinen käyttöesine. Esimerkiksi Ylen suuressa köyhyyskyselyssä muutama vuosi sitten vastaajien mielestä nettiyhteys ja älypuhelin kuuluvat myös vähävaraiselle ihmiselle.

Kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut, kuuluuko köyhälle kynä ja paperi, hän huomauttaa.
”Älylaitteet ovat tämän päivän kynä ja paperia. Kännykässä on pankki, vakuutukset, matkaliput, läheiset, valokuvat. Kaikki, mitä me arkeen tarvitaan.”

Älykännykät ovat muuttaneet yhteydenpitoa ketterämmäksi ja monipuolisemmaksi.

Piia Niilolaa harmittaa, kun puhelimella olemista ja ruutuajan kasvamista kauhistellaan. Asioilla on myös toinen puoli. Älykännykät ovat muuttaneet yhteydenpitoa ketterämmäksi ja monipuolisemmaksi. Ne helpottavat myös yhteydenpitoa asiakkaiden kanssa.

Niilola muistelee vuosien takaa asiakasta, joka kävi läpi isoa kriisiä elämässään.
”Hän kirjoitti minulle Whatsapp-viestejä, jotta sai tuskan ja murheen siinä hetkessä pois mielestään. Hän ajatteli, että Piia katsoo viestit töihin tultuaan ja siitä voidaan jatkaa. Näin tehtiin, ja se toimi hyvin.”

Viime syksynä Piia Niilola julkaisi blogitekstin Mummon kasvattama tyttö. Siinä hän kertoi edesmenneen äitinsä alkoholiongelmasta ja siitä, kuinka hän toimintaterapeutiksi valmistuttuaan halusi nimenomaan päihde- ja mielenterveystyöhön.

Hän mietti pitkään, puhuako omasta taustastaan. Opiskeluaikana siihen ei kannustettu, koska on tulkittu, että lapsuuden haasteistaan puhuva ihminen on työssä hoitamassa itseään. Miksi lasinen lapsuus olisi asia, josta ei voi puhua, Niilola ihmetteli ja päätti avata suunsa.

Me on kaikki saatu elämämme varrella köniin tunnepuolella tavalla tai toisella.

”Meidän pitäisi ymmärtää elämän monimuotoisuutta laajemmin”, hän sanoo. Hän esittää ajatuksen, että viimeistään 30 vuotta täytettyään jokaisen pitäisi saada Kelalta kirje, jossa kerrotaan, että sinulla on oikeus kuntouttavaan psykoterapiaan.
”Se tapahtuisi oman mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Me on kaikki saatu elämämme varrella köniin tunnepuolella tavalla tai toisella. On esimerkiksi syvälle kasvaneita tunteita omasta riittämättömyydestä. Pitää löytää keinoja elää niiden kanssa sovussa. Joku muu keino kuin päihteet, joihin traumoja puretaan.”

Hän sanoo, ettei ole töissä parantaakseen itseään tai ketään muutakaan. Oman taustankin vuoksi päihdeongelmista tietää jotain. On myös oppinut rajaamaan asioita, joihin voi vaikuttaa, niistä asioista, joihin ei voi vaikuttaa. Päihtyneiden ihmisten kohtaaminen ei ole hänelle myöskään mitenkään vaikeaa, vaan heidän kanssaan on helppo toimia.

Piia Niilola jää miettimään, miten eletty lapsuus vaikuttaa aikuisuudessa.
”Se on vaikuttanut varmaan niin, että minun on helpompi puolustaa sellaisten ihmisten oikeuksia, jotka muuten joutuisivat vaikenemaan. Tykkään ajatella olevani vähän punk ja anarkisti. Haluan repiä auki ja puhua ääneen sellaisia asioita, joista on vaikea puhua. Lapsuus on varmaan antanut tiettyä tervettä röyhkeyttä viedä asioita eteenpäin.”

Piia Niilola

Projektipäällikkö Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeessa Sininauhaliitossa.

Paras ominaisuutesi työssä?

Olen nopea reagoimaan ajankohtaisiin asioihin ja pystyn aika vikkelästi saamaan asioita aikaan. Siirtyminen ideasta toimintaan ei yleensä kestä kauan.

Huonoin ominaisuutesi työssä?

Joskus into ajaa ohi jäsennellystä ja rakenteistetusta toiminnasta. Pitäisi osata vetää henkeä ja painaa jarrua, ennen kuin lähtee hommiin.

Rakkain työkalusi?

Kahvikuppi. Istuminen kahvilla on hyvä tapa tehdä työtä asiakkaiden kanssa. Kahvi on jään murtaja, puheen aloittaja ja ylläpitäjä, tuttu ja kotoisa asia.

Mitä työ on sinulle opettanut?

Työ on opettanut siitä, että vaikka itse kohtaisi hyvinkin innolla erilaisia ihmisiä ja tilanteita, kaikki eivät pysty siihen eivätkä halua sitä. Se on aika traaginenkin oppi. Työ on opettanut myös näkemään vallitsevaa eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.

Mistä saat vastapainoa työlle?

Lapset ovat aina hyvä vastapaino kaikelle. Kun puuhaat lasten kanssa, et kykene tekemään mitään muuta. Vastapainoa tarjoavat myös puutarhapalsta ja pelaaminen Xboxilla.

Ellet olisi töissä Digiosallisuutta asunnottomille -hankkeessa, mitä voisit olla?

Voisin olla töissä oikeastaan missä vaan saman kentän hommissa. Missä vaan, jossa saan tehdä töitä sen eteen, että ihmiset tulisivat kohdatuksi tasa-arvoisemmin ja tasapuolisemmin.

Teksti & kuva: Auli Saukkonen  

Kirjoitus on julkaistu 11.06.2020 ilmestyneessä Tiimi-lehden numerossa 3/2020 

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Pyydämme, että tilaisit printtiversion. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta.