Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

17.05.2022 | A-Blogi

Tarja Virolainen

Nuori, joka ei avaudu asioistaan kasvokkain, saattaa chatissa vuodattaa koko tarinansa viidessä minuutissa

Netissä vai livenä? Nuorten kohtaamisen ympäristönä kummassakin on puolensa. Mutta ei voi sanoa, että toinen olisi toista merkityksellisempi.

”Eihän netissä kohtaaminen ole yhtään sama asia kuin oikeassa elämässä tapahtuvat kohtaamiset”, paasasi yksi entinen kollegani, kun hän kuuli aikeistani siirtyä netissä tehtävään nuorisotyöhön. Jäin pohtimaan asiaa. Olin siinä vaiheessa työskennellyt noin viisi vuotta perheryhmäkodissa ja jälkihuollon tehtävissä, joten nuorten kohtaaminen oikeassa elämässä oli minulle hyvinkin tuttua.

Tietenkin nuorten kohtaaminen netissä on erilaista kuin livekohtaamiset: tilastojen mukaan noin 70–93 % kommunikaatiosta on nonverbaalista. Netissä chattaillessa puuttuvat kaikki ne ilmeet, eleet ja ympäristölliset tekijät, joita livekohtaamisissa pääsee näkemään – jos giffejä ja emojeita ei lasketa. 

Netissä kirjoittaminen voi tuntua nuoren näkökulmasta turvallisemmalta ja mieluisammalta tavalta kommunikoida.

Nuori saattaa kysyttäessä kertoa, että hänelle kuuluu ihan hyvää, mutta esimerkiksi alakuloisesta olemuksesta saattaa huomata, että se tuskin pitää paikkaansa. Netissä täytyy luottaa eri tavoin nuoren kertomaan. Toisaalta netissä kirjoittaminen voi myös tuntua nuoren näkökulmasta turvallisemmalta ja mieluisammalta tavalta kommunikoida: se mitä nuori päättää jakaa on täysin hänen omissa käsissään. 

Voi myös tuntua helpommalta avautua vaikeista asioista anonyymille nettinuorisotyöntekijälle kuin oikeassa elämässä kohdatulle työntekijälle. Nuori pääsee kertomaan asioistaan, purkamaan oloaan ja saamaan kenties uutta perspektiiviä tilanteeseen. Tämä saattaa madaltaa kynnystä puhua asioista jatkossa myös netin ulkopuolella. 

Nuoren ei myöskään tarvitse samalla tavoin pelätä, johtaako keskustelu jonkinsorttisiin toimenpiteisiin ja kerrotaanko tilanteesta nuoren vanhemmille. Tietenkin myös nettikohtaamisiin pätee, että jos nuoren tilasta herää suuri huoli, työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa asiasta eteenpäin. 

On tärkeää, että myös keinot kohdata nuoria ovat monipuolisia ja pysyvät kehityksessä mukana.

Kohtaaminen netissä ei ole sama asia kuin livenä tapahtuva kohtaaminen. Mutta se ei tarkoita, että netissä tehtävä työ olisi vähemmän merkityksellistä. Se on vain erilaista. Kaikki nuoret eivät ole samanlaisia. Siksi on tärkeää, että myös keinot kohdata nuoria ovat monipuolisia ja pysyvät kehityksessä mukana.

Nuori, joka ei välttämättä kuukausien tai vuosien jälkeenkään pysty tai halua avautua menneisyyden traumoistaan tutuille työntekijöille, saattaa chatissa vuodattaa historiansa anonyymille kuuntelijalle viidessä minuutissa. Tämä on yksi niistä asioista, joka tekee työskentelystä Nuortenlinkissä niin motivoivaa ja palkitsevaa. 

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon