Humala on yhä miehen mitta

Suomalaisen miehen perinteistä alkoholinkäyttöä on kuvattu osuvasti Irwinin tutuksi tekemässä kappaleessa Työmiehen lauantai: Duunari menee joka päivä seitsemältä töihin ja hakee hiki päässä elatuksen perheelleen. Kunnes viimein koittaa se lauantai, jolloin mennään viideltä saunaan ja kuudelta putkaan.

Perinteinen alkoholin käyttö näyttäytyy samantyyppisenä Arttu Salon väitöskirjassa, jossa hän on tutkinut isyyden ja alkoholin kulttuurista suhdetta suomalaisen kirjallisuuden, lehti- ja televisiohaastatteluiden ja verkkokeskusteluiden kautta.

”Perinteiseen mieskuvaan kuului, että isä on perheenpää ja elättäjä, joka pitää etäisyyttä muuhun perheeseen. Alkoholinkäyttö on luonnollinen osa mieheyttä. Se on humalahakuista ja juominen on miesten keskinäistä, kodin ulkopuolista toimintaa”, kuvailee YTT, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Salo.

Nykysukupolven isille sallittua alkoholinkäyttöä määrittää kulttuuriseksi ihanteeksi noussut hoivaisyys.

Tutkimuksen perusteella nykysukupolven isille sallittua alkoholinkäyttöä määrittää kulttuuriseksi ihanteeksi noussut hoivaisyys, johon alkoholinkäytön tapoja sovitellaan. Hoivaisyydessä mies on kiinni kodissa ja perheessä. Isyys on läheistä, kunnioittavaa ja hoivaavaa.

”Eri asia sitten on, pääseekö hoivaisyyden ideaaliin kukaan. Se on ihanne, johon pyritään ja johon miehet liittävät itsensä ainakin puheen tasolla.” 

Salon mukaan korkeakoulutettu keskiluokka yltää hoivaisyyteen ehkä parhaiten – tai ainakin puhuu hänen tutkimissaan aineistoissa siitä kaikkein selkeimmin. Työväenluokan miehet tunnistavat hoivaisyyden, mutta heillä ei välttämättä ole keinoja liittää toisiinsa työtä ja perhe-elämää tai tapoja päästä toteuttamaan sitä yhtä ihanteellisena.

Hoivaisyydessä isyyden vastuu hillitsee ja hallitsee alkoholinkäyttöä.

Hoivaisyydessä isyyden vastuu hillitsee ja hallitsee alkoholinkäyttöä, josta kertoo myös Salon väitöskirjan nimi: Naama ruttuun muualla, kotona kohtuudella. Hoivaisyydessä isyys on alkoholinkäyttöä keskeisempi miehisyyden määrittelijä.

”Isien alkoholinkäytön suhteen tämä tarkoittaa sitä, että isät voivat kyllä käyttää alkoholia, mutta sen tulee tapahtua tavoilla, jotka eivät haittaa lasten kasvua ja kehitystä ja toisaalta tavoilla, jotka huomioivat isien kasvatusvastuun lasten alkoholikasvatuksessa.”

Hoivaisyyteen liittyy ideaali, että isän tulee opettaa lapsilleen uusi eurooppalainen juomatapa. Hänen tulee näyttää kotona esimerkkiä rennosta ja ongelmattomasta alkoholinkäytöstä.

”Kuitenkin on tiedossa, että isiensä alkoholinkäytöstä kärsineiden joukossa on paljon heitä, joiden isän alkoholinkäyttö on ollut vallitsevan kulttuurisen tulkinnan mukaan ongelmatonta. Lapsi saattaa kokea niin sanotun tavallisenkin alkoholinkäytön pelottavaksi. Kosteissa illanistujaisissa aikuisten ääni kovenee, eivätkä he käyttäydy aivan lapsen olettamalla tavalla. Kukaan ei toimi niin sanotusti normaalisti päihtyneenä.”

Hoivaisyyden ihanteesta huolimatta juominen määrittelee edelleen miehisyyttä.

Hoivaisyyden ihanteesta huolimatta juominen määrittelee edelleen miehisyyttä. Aineistoissa on silmiinpistävää, että raittius ei tunnu olevan vaihtoehto.

”Niissä aineistoissa, joita käytin, alkoholinkäytön lopettaminen kokonaan pikkulapsivaiheen ajaksi ei noussut esille. Se on jostakin syystä noiden keskusteluiden ulkopuolella.”

Kun menneillä sukupolvilla raskas työ vaati raskaat huvit, uudella sukupolvella isyys rinnastuu työhön.

”Vanhemmuus nähdään vastaavalla tavalla raskaana velvoitteena, joka tavallaan luo miehelle oikeuden samanlaiseen vapaa-aikaan kuin ennen vanhaan. Vanhemmuudesta pitää päästä palautumaan, ja palautumiskeino on aika usein alkoholin juominen.”

Voiko nainen perustella päihteidenkäyttöä raskaalla kasvatusvastuulla?

Salo ei ole tutkinut äitiyden ja alkoholin kulttuurista suhdetta, mutta hänen valistunut arvauksensa on, että äitiyteen kohdistuu hyvin erilaisia odotuksia ja velvollisuuksia kuin isyyteen. Tämän hän on huomannut työskennellessään mielenterveys- ja päihdepalveluiden sosiaalityöntekijänä, jossa hän tapasi päihteitä käyttäviä äitejä.

Voiko nainen siis perustella päihteidenkäyttöä raskaalla kasvatusvastuulla?

”Se ei välttämättä ole kulttuurisesti hyväksytty kertomus. Pulmana on myös se, että jos tutkimus tehdään haastatellen, ihmiset aika usein puhuvat siten kuin heidän oletetaan puhuvan. Silloin ei välttämättä päästä perille tällaisesta naisten juomisen motiivista.”

Täysin epäsopivaa on se, että mies käyttää kaikki rahansa viinaan.

Työ on edelleen yksi miehen elämän keskiössä olevista asioista. Ehdottomasti kielletyn alkoholinkäytön raja kulkee samassa kohdassa kuin perinteisen isyyden aikaan: ainoa täysin epäsopiva alkoholinkäytön tapa on se, että mies käyttää kaikki rahansa viinaan, juominen haittaa perheen toimeentuloa ja mies perheineen päätyy yhteiskunnan tukien varaan.

Salo tutki miesten alkoholinkäyttöä jo sosiaalityön gradussaan. Siinä aineistona oli tutkimuskirjallisuus ja suomalaisen metalliyhtyeen laulusanoitukset. Tutkimuksen perusteella se, miten, mitä ja missä miehet juovat, vaikuttaa siihen, millaisina heidät näemme ja siihen, miten heitä kohtelemme. Syntyy erilaisia maskuliinisuuksia, jotka asettuvat hierakkisiin asemiin toisiinsa nähden. Kulttuurisesti hyväksytyimmästä maskuliinisuudesta tulee ideaali, johon toisten pitää pyrkiä.

”Kauimmaksi ideaalista jää maskuliinisuus, jota kuvaa syrjäytetyn, alkoholisoituneen miehen hahmo. Tämä hahmo jää vaille mieheksi tunnustamista ja paikkaa yhteiskunnassa.”

Aina 1990-luvulle asti alkoholinkäytöstä tehtiin paljon kulttuurista tutkimusta, jossa tarkastelun kohteena olivat sukupuoli ja luokka. Sen jälkeen tuli lähes 20 vuoden mittainen tauko, ja vasta 2010-luvulla on alkanut jälleen ilmestyä tutkimuksia tästä näkökulmasta, Salo sanoo.

Hän ei ole yrittänyt selvittää väitöstyössään arkipäivän juomisen todellisuutta, vaan hän tarkastelee kulttuurisia ihanteita ja arvoja.

”Tavatessamme sosiaalityössä vanhempia ja päihteitä käyttäviä vanhempia, meidän pitää tunnistaa omat kulttuuriset arvomme keskustellessamme heidän kanssaan päihteidenkäytöstä. Arvomme saattavat heijastua siihen, miten kohtaamme ihmisiä. Kun esimerkiksi joku isä kertoo käyttävänsä ihan normisti alkoholia, meidän pitäisi kysyä, mitä hän tarkoittaa normaalilla alkoholinkäytössä tässä yhteydessä.

Näyttää siltä, että miesten alkoholinkäyttö on eriytymässä vahvasti.

Silti on kiusaus kysyä, mihin suuntaan suomalaisen miehen juominen on menossa tulevaisuudessa.

”Näyttää siltä, että se on eriytymässä vahvasti. On heitä, jotka juovat paljon ja jotka kuluttavat suurimman osan alkoholista, kuten tähänkin saakka. Oletan ja toivon, että raittiiden miesten ja hyvin vähän alkoholia käyttävien miesten osuus lisääntyy.”

Päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 2019 kaikista 20–64-vuotiaista miehistä 12 % ilmoitti olevansa raittiita. Raittiiksi määriteltiin vastaaja, joka ei ollut juonut alkoholia vuoteen.

Entä tuleeko humalajuominen näkymään kulttuurisissa kuvastoissa edelleen?

”Veikkaan, että tilanne jatkuu nykyisen kaltaisena aika pitkään. Suomessa näytetään mediassa esimerkiksi maailmanmestaruuden voittamisen jälkeen humalassa juhlivaa jääkiekkojoukkuetta, jolloin tietyntyyppinen maskuliinisuus yhdistetään joukkueurheiluun. Samoin humalan esittäminen viihteenä on kulttuurisesti hyvin tavallista.”

Arttu Salo: Naama ruttuun muualla, kotona kohtuudella – Isien alkoholinkäytön kulttuurinen moraalikoodisto ja isille sallitut alkoholinkäytön tavat. Tampereen yliopisto 2021.

Miksi Jeppe juo?

Mitä syitä miehet esittävät alkoholinkäytölleen? Muun muassa tätä kysyttiin THL:n Näin Suomi juo – Suomalaisten muuttuvat alkoholinkäyttötavat -tutkimuksessa vuonna 2018. Tutkimuksen materiaalina käytettiin pääasiassa Juomatapatutkimuksen aineistosarjaa vuosilta 1968–2016.

Yhdestätoista yksittäisestä väittämästä suosituin oli alkoholin nauttiminen maun vuoksi. Yli 40 % miehistä katsoi väittämän kuvaavan omaa alkoholinkäyttöään.

Seuraavaksi yleisimmät motiivit liittyivät siihen, että alkoholin käyttö palkitsee sosiaalisesti tai tehostaa positiivisia tunteita. Noin kolmannes alkoholia käyttävistä vastaajista ilmoitti usein juovansa siksi, että se on hauskaa, se parantaa tunnelmaa juhlissa tai se kuuluu tiettyihin tilanteisiin. Samoin kolmannes pitää alkoholin aikaansaamasta tunteesta.

Myös noin kolmannekselle vastaajista rentoutuminen työstressistä tai erilaisista huolista oli usein syy käyttää alkoholia. Humaltuminen oli syynä vajaalla 20 %:lla. Huolia unohtaakseen joi vain vajaa 5 %.

Naisten juomista erottelee ikä, miesten koulutustausta

Jenni Simonen analysoi vuonna 2013 ilmestyneessä väitöskirjassaan Lähentyvätkö naisten ja miesten juomatavat muun muassa sitä, kuinka eri-ikäiset ja eri koulutustaustoista tulevat naiset ja miehet keskustelevat alkoholisuhteestaan, juomisen arvoista ja normeista. Tutkimuksen pääaineistona olivat ryhmähaastattelut.

Tutkimuksen perusteella naisten juomatavoissa näkyy sukupolvieroja toisin kuin miehillä. Tutkimuksen vanhin ja sitä nuoremmat naisryhmät elävät eri alkoholimaailmoissa, ja heillä on erilaiset alkoholinkäytön sukupolvikokemukset. Nuoret naiset ovat omaksuneet maskuliinisia tyylivaikutteita, kuten humalajuomisen.

Miehillä suhde juomiseen muodostuu eri ikäryhmissä naisia yhtenäisemmäksi. Miesten juomatavoista erottuu sukupolvierojen sijaan koulutustaustan mukaisia eroja. Ne tulevat esiin korkeammin ja vähemmän koulutetuissa ryhmissä. 

Puhumisen tapa, jossa humala liitettiin avoimesti maskuliinisuuden osaksi, yhdisti suurta osaa aineiston miehistä. Etenkin vanhimmat miesryhmät ja nuoret, vähemmän koulutetut miehet jakoivat tämän puhetavan. Simosen mukaan näiden miesten humalaan liittyvässä ilmaisussa näytti piirtyvän esiin suomalaismiehen stereotypianakin tunnettu, humalaa kursailematta ja avoimesti näyttävä miestyyppi.

Aineistossa erottuu kuitenkin myös toisenlainen tapa puhua. Siinä korostettiin itsekontrollia ja varauksellista asennetta humalaa kohtaan. Puhetapaa käyttivät Simosen aineistossa erityisesti kahden nuorimman ikäryhmän korkeasti koulutetut miehet, jotka olivat kasvaneet taloudelliseen taantumaan, kansainvälisyyteen, yksilöllisyyteen ja moniarvoisuuteen.

Teksti: Ulla Ojala
Kuvitus: Anna Makkonen

Juttu on julkaistu Tiimi-lehdessä 4/2021.