Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

22.11.2023 | Näkökulma

M N

A niin kuin addiktio -podcast: “Riippuvuussairaan läheisellä on oikeus tunteisiinsa ja niistä puhumiseen”

Addiktio sairastuttaa usein myös siitä kärsivän läheiset. Miksi apua ei kuitenkaan aina haeta, vaikka palveluita on läheisille tarjolla, pohtivat alkoholismin varjossa kasvanut Alexandra sekä A-klinikkasäätiön tutkija Janne Takala.

“Olen usein miettinyt, miksi olen ainoa, joka haluaa puhua perheenjäsenteni alkoholiongelmasta, kun kaikki muut hyssyttelevät, ettei mitään ongelmaa ole. Olen joskus epäillyt, että kuvittelenko vain heidän juovan”, sanoo Alexandra, jonka lähipiirissä äiti, veli sekä hyvä ystävä sairastuivat alkoholismiin.

Alexandra keskustelee riippuvuussairauksista A-Klinikkasäätiön tutkijan Janne Takalan kanssa A niin kuin addiktio -podcastsarjassa. A-klinikkasäätiön podcastissa toimittaja Asta Leppä etsii vieraidensa kanssa syitä ja ratkaisuja addiktioihin. Aleksandra esiintyy haastattelussa vain etunimellään.

Kun Alexandra oli yläkouluikäinen, hänen äitinsä juominen muuttui ongelmalliseksi.

Tajusin, että äiti on humalassa joka ilta. Ja kun puhuin kavereideni kanssa, ymmärsin, ettei se ole normaalia. Olin ajatellut, että aikuiset vain aina juo iltaisin. Minulle äiti kielsi alkoholiriippuvuutensa.

Myös Alexandran pikkuveli alkoi aikuisena juoda ongelmallisesti. “Kerran veljeni pahoinpiteli humalassa isäni niin, että tämä sai aivoverenvuoden ja joutui sairaalaan. Isäni selvisi, mutta jos yritin puhua tapahtuneesta, minut vaiennettiin.“

Alexandra alkoi pitää etäisyyttä sekä äitiinsä että veljeensä, sillä hän ei enää halua yrittää keskustella asiasta – eikä myöskään vaieta. “Olen aina kokenut olevani se pahanilmanlintu perheessä, joka ottaa aiheen puheeksi ja sanoo, että te olette alkoholisteja.”

Janne Takalan mukaan perheen sisäinen ja ylisukupolvinen vaikenemisen kulttuuri on Suomessa yleistä. “Raittiit isovanhemmat saattavat esimerkiksi auttaa alkoholiongelmaisia lapsiaan esimerkiksi hoitamalla heidän lapsia. Mutta itse ongelmasta ei kuitenkaan puhuta.”

Läheinen ei aina tiedosta avuntarvettaan

Perheen sisäisiä kokemuksia pidetään usein yksityisasioina, ja läheinen voi kokea, ettei hänellä ole oikeus puhua niistä. “Olen vakaasti sitä mieltä, että me omistamme kokemuksemme ja tunteemme, ja niistä on täysi oikeus puhua. Puhuminen on ainoa tie eteenpäin, ja pelkään, että isolla osalla, ellei valtaosalla, puhumista ei tapahdu lainkaan”, sanoo Takala.

Hänen mukaansa on yksilöllistä, miten raskaasti riippuvuussairaan läheinen kuormittuu kokemastaan. “Läheiselle voi syntyä ulkopuolisuuden tunne sekä jonkinlainen häpeäidentiteetti ja siihen liittyvä alemmuudentunne. Tämä vaikuttaa myös siihen, miten he uskaltavat ja kokevat oikeutuksekseen hakea apua.”

Päihdehuoltolain mukaan läheisen pitäisi saada julkista hoitoa. Palveluista ei kuitenkaan aina tiedetä tai omaa avuntarpeen vakavuutta tiedosteta. “Palveluita löytää oman alueen nettisivuilta tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista. Juttelemaan voi mennä myös terveysasemalla esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, ja alaikäisille taas on esimerkiksi nuorisoasematyyppistä toimintaa”, Takala summaa.

Moni järjestö tarjoaa myös vertaistukea: on ryhmiä, jotka kokoontuvat kasvokkain tai netissä. “A-klinikkasäätiöllä esimerkiksi Lasinen lapsuus -toiminta järjestää nuorten ja aikuisten vertaisryhmiä,” Takala muistuttaa.

Alexandra ei hakenut nuorena apua mutta sai vertaistukea kavereiltaan. Aikuisena hän hakeutui terapiaan, jossa kävi puolitoista vuotta. “Terapeutti sanoi minulle lohduttavasti, että yleensä tervein perheestä hakee apua. Se oli minulle hyvä vahvistus, kun olin miettinyt, miksi vain minä haluan puhua alkoholiongelmasta ja ahdistun asiasta.”

Vaikka puhuminen oman perheen ongelmista tuntuisi vaikealta, Takala muistuttaa että oman elämän ja omien rajojen suojeleminen on tärkeää. “Vaikka läheinen olisi kuinka tärkeä ja hänen ongelmansa pahoja, niin pitäisi silti muistaa se oma, ainutkertainen elämä. Että uskaltautuisi siitä omasta totuudestaan kertomaan kavereille tai vertaisryhmässä. Silloin se häpeän taakkakin kevenisi, ja saisi osakseen ymmärrystä ja hyväksyntää.“

Miten Alexandra ajatteli, kun hänen hyvä ystävänsä kuoli alkoholiongelmaan? Millainen suhde riippuvuuksiin läheisille itselleen kehittyy? Kuuntele A niin kuin addiktio -podcastsarjan jakso “Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta tunteisiin, joita läheisteni juominen herättää”.


A niin kuin ad­dik­tio -pod­cast­sar­jan jak­sot

  1. “Ehkä läheiseni joivat siksi, että olivat liian herkkiä tähän maailmaan”
    Kirjailija Ville Verkkapuro ja A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki pohtivat, mistä addiktiot syntyvät.
  2. “Valehtelin kaikesta, että pääsin pelaamaan”
    Timpuri, vertaisohjaaja Jouko Vidgren ja A-klinikkasäätiön tutkija Emmi Kauppila miettivät, miten vastustaa uhkapelaamisen kutsua koko ajan pelillistyvässä maailmassa.
  3. “Treenaamista ihannoidaan, joten sen pakonomaisuutta ei aina huomata”
    Entinen potkunyrkkeilyn maailmanmestari, personal trainer Elmeri Rantalainen ja A-klinikkasäätiön tutkimus- ja kehitysyksikön päällikkö Jukka Koskelo miettivät, mistä löytää kehotyytyväisyyttä ulkonäkökeskeisessä maailmassa.
  4. “Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta tunteisiin, joita läheisteni juominen herättää”
    Äidin, veljen ja hyvän ystävän alkoholismin varjossa kasvanut Aleksandra ja A-klinikkasäätiön tutkija Janne Takala keskustelevat riippuvuussairaan läheisen tuskaisesta osasta.
  5. “Koulupsykologin mukaan minulla oli itsetuhoisia ajatuksia, mutta en saanut apua”
    Somevaikuttaja Hanna Tikander ja A-klinikkasäätiön kehittämispäällikkö Tiina Saarinen pohtivat, onko riippuvuuksien hoito asianmukaisella tolalla.