Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

13.09.2024 | Tiedote

Haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalista kuntoutusta kehitettävä – uusi tutkimushanke käynnistyy

Nuori pitää päätään

Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt yliopistotasoisen sosiaalityön tutkimusrahoituksen A-klinikkasäätiön johtamalle HANSKU-hankkeelle. Tutkimuksessa selvitetään haavoittuvassa asemassa olevien nuorten sosiaalisen kuntoutuksen tarpeita ja toteutumista hyvinvointialueilla.

Hankkeen lähtökohtana ovat aiemmat tutkimukset, jotka osoittavat, että nuorten sosiaalisen kuntoutuksen määritelmä, tavoitteet ja palvelukriteerit sekä toteutukset vaihtelevat eri hyvinvointialueilla.

”Jos nuorella on taustallaan esimerkiksi kognitiivisia tai psyykkisiä haasteita, oppimisvaikeuksia, päihdeongelmia tai rikoshistoriaa, sosiaalinen kuntoutus voi olla hänen hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa kannalta ratkaisevaa. Nykyisten hajanaisten käytäntöjen ja palveluiden vaihtelevan saatavuuden vuoksi on riski, että nuori jää ilman tarvitsemaansa tukea, johon hänellä on lain mukaan oikeus, A-klinikkasäätiön HANSKU-hankkeen tiimipäällikkö, dosentti Jouni Tourunen sanoo.

Tutkimus toteutetaan yhteistyössä Kuntoutussäätiön ja Nuorisotutkimusseuran kanssa vuosina 2024–2026. Hankkeeseen etsitään yhteistyökumppaneiksi 3-5 hyvinvointialuetta.

Hyvinvointialueiden ja järjestöjen yhteistyöllä lisää vaikuttavuutta nuorten tukipalveluihin

Hankkeessa selvitetään mitä hyvinvointialueiden ja päihde-, mielenterveys- ja rikosseuraamusjärjestöjen välisellä yhteistyöllä voidaan saada aikaan nuorten hyväksi.

”Hyvinvointialueilla jää usein tunnistamatta kolmannen sektorin osaaminen haavoittuvassa asemassa olevien nuorten palveluiden järjestämisessä. Järjestöjen asiantuntijoilla saattaa olla esimerkiksi läheisempi kosketuspinta nuorten arkeen, mistä on arvokasta apua palveluiden toteuttamisessa. Nuoret kokevat myös itse monesti julkiset palvelut vaikeammin lähestyttäviksi kuin järjestöjen toiminnan”, Tourunen kertoo.

Tutkimuksessa hyödynnetään rekisteritietoa ja haastatellaan nuoria, hyvinvointialueiden sosiaalialan ammattilaisia ja järjestöjen työntekijöitä.

”Nuoret ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita, ja heidän osallisuutensa kuntoutuspalvelujen kehittämisessä on ensiarvoista. Sosiaalisen kuntoutuksen tehtävänä on tukea nuoren sosiaalista toimintakykyä ja elämänhallintaa kokonaisvaltaisesti. Tämä edellyttää kuntoutuksen sovittamista yhteen myös muiden tukitoimien, kuten päihde- ja mielenterveyspalveluiden, kanssa.”

Sivu
Eri värisiä sateenvarjoja
HANSKU

Haavoittuvuus voi johtua esimerkiksi erilaisista kognitiivisista tai psyykkisistä haasteista, oppimisvaikeuksista,…

Lisätietoja

Jouni Tourunen

tiimipäällikkö

0401368058

Sähköposti

Anna arvio sisällöstä

Hidden
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon