Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Kategoriat

Aiheet

uutiset

Tiedote

Lapsi istuu komeron nurkassa pää polvissa

11.09.2024

Järjestöt: Päihdehaittojen ehkäisystä leikkaaminen on väärä arvovalinta

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma ”Vahva ja välittävä Suomi” esittää sosiaali- ja terveyspoliittiseksi tavoitteeksi painopisteen siirtoa korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä. Hallitus toimii kuitenkin päinvastoin leikkaamalla kolmen valtakunnallisesti kattavan päihdejärjestön rahoitusta 800 000 eurolla.

uutiset

Kysely

Huumeriippuvuuteen sairastuneen nuoren kädet ristissä

06.09.2024

Kysely: ennaltaehkäisy ja palvelut ensisijaisia riippuvuushaittojen vähentämisessä

”Riippuvuushaittoja on pystyttävä ehkäisemään ennalta ja palveluja tulee olla saatavilla tarvittaessa. Rajoitusten ja kriminalisoinnin toimivuuteen uskoo harvempi etenkin nuoremmista työntekijöistä”, käy ilmi järjestötyöntekijöille teetetyssä kyselyssä.

uutiset

Kysely

Nuori naisoletettu katsoo ikkunasta ja koskettaa viimeistä auringonsädettä. Silhuettikuva, jossa ei näy kasvoja

04.09.2024

Järjestötyöntekijät näkevät aineriippuvuudet leimaavampina kuin toiminnalliset riippuvuudet

Järjestötyöntekijöille tehdyn kyselyn mukaan erityisesti huume-, alkoholi- ja lääkeriippuvuuksiin liittyy edelleen voimakas stigma.

uutiset

Tiedote

Tekoälyllä buustattu mustavalkoinen kuva kerrostalon rappukäytävästä, jossa kotiin on tilattu monta laatikkoa alkoholia ja lapsi juoksee kotoa karkuun

02.09.2024

Alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen lisää turvattomuutta kodeissa

Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksen sallimisesta herättää järjestöissä vakavia huolia lisääntyvistä sosiaalisista, terveydellisistä ja yhteiskunnallisista haitoista.

uutiset

Tiedote

Lahjoita lämpöä kampanjan kuva, jossa neulekorin sisällä värikkäästä langasta neulottu sukka ja lankakerä

02.09.2024

Lahjoita lämpöä -kampanja auttaa vähävaraisia ja asunnottomuutta kokevia ihmisiä

A-klinikkasäätiö ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry käynnistävät jälleen vuosittaisen Lahjoita lämpöä -kampanjan, jossa kerätään lämpimiä vaatteita, kuten lapasia, villasukkia ja muita neuleita asunnottomuutta kokeville ihmisille. Kampanjan avulla järjestöt tukevat heikommassa asemassa olevia erityisesti talvikauden lähestyessä.

uutiset

Päivän puheenaihe

24.08.2024

Näyttelijä Elina Aallon addiktiomonologi koulukiertueelle: ”Vanhemman juomisesta saa puhua”

”1471 Askelta -monologi auttaa nuoria puhumaan vanhempien ja läheisten riippuvuusongelmasta sekä tarjoaa opettajille työkaluja vaikean aiheen käsittelyyn. Teatterin ja prosessidraaman vaikuttavuus on vahva”, näyttelijä Elina Aalto kertoo hänen ja A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminnan yhteisprojektista.

uutiset

Kysely

Mies istuu sivuttain ikkunalaudalla ja katsoo kaukaisuuteen ikkunasta

22.08.2024

Järjestöt kohtaavat moniriippuvaisia ja tarvitsevat tietoa riippuvuuksien hoitopalveluista

Päihde- ja mielenterveysjärjestöt kohtaavat toiminnassaan aineriippuvuuksien lisäksi monia toiminnallisia riippuvuuksia sekä näiden samanaikaisia yhdistelmiä. Työntekijät tarvitsevat työssään tietoa riippuvuuksien kanssa kamppailevien kohtaamiseen ja eri riippuvuuksien hoitopalveluihin liittyen, selviää Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma MIPA 2.0:n kyselyssä.

uutiset

Avoin työpaikka

A-klinikkasäätiön henkilöstöä, tule töihin A-klinikkasäätiön, Meille töihin

27.06.2024

Sote-alan ammattilainen – tule tekemään merkityksellistä työtä

Haemme sosiaali- tai terveysalan ammattilaista ohjaajaksi vakituiseen työsuhteeseen Tampereella toimivaan Völjyyn. Työ alkaa syyskuun alussa tai sopimuksen mukaan.

loading