27.04.2026 | Päivän puheenaihe
Tutkija Piia Koivumäki kysyy, miksi riippuvuudesta puhutaan liian kapeasti
Piia Koivumäki on väitellyt filosofian tohtoriksi päihderiippuvuuden käsityksistä. Hän näkee, että tavassa puhua riippuvuudesta on merkitystä. Sanat vaikuttavat siihen, millaista apua ihminen saa, millaisena hän näkee itsensä ja kuinka mahdolliselta elämänmuutos tuntuu.
”Filosofina pohdin, että mistä me itse asiassa puhumme, kun puhumme riippuvuudesta?”
Tutkija Piia Koivumäki tarkastelee riippuvuutta sekä tutkijana, sosiaalityöntekijänä että ihmisenä, jolle aihe on henkilökohtainen.
Koivumäki väitteli joulukuussa 2025 filosofian tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta. Väitöstutkimuksessaan hän tutki sitä, miten addiktio näyttäytyy filosofisen ja holistisen ihmiskäsityksen kautta. Hänen mukaansa riippuvuutta ei voi palauttaa vain ihmisen omaan valintaan eikä pelkkään aivokemiaan.
”Perinteiset mallit jättävät päihderiippuvaiselle ihmiselle hyvin vähän toivoa tai mahdollisuutta muuttaa itse tilannetta. Joko olet moraaliltasi heikko tai kroonisesti sairas”, Koivumäki tiivistää.
Vanhoissa riippuvuuskäsityksissä ihminen jää ahtaalle
Koivumäki haastaa kaksi tuttua tapaa puhua riippuvuudesta.
Moraalinen malli tulkitsee riippuvuuden ihmisen omaksi valinnaksi ja heikkoudeksi. Lääketieteellinen malli taas painottaa yksilötason kroonista sairautta ja aivokemiallisia muutoksia. Koivumäen mukaan kumpikaan ei yksin riitä kuvaamaan sitä, mitä riippuvuus ihmisen elämässä on.
Koivumäen mukaan on selvää, että riippuvuuteen liittyy biologisia muutoksia ja lääketieteellisestä hoidosta on hyötyä. Ongelma syntyy silloin, kun yksi selitys alkaa hallita kaikkea.
”Käsitteillä on väliä niin hoitoon kuin siihen, miten motivoitunut ihminen on toipumaan. Pitäisi pohtia, mikä on päihderiippuvaiselle houkutteleva identiteetti. Ovatko kroonisesti sairas tai moraalisesti heikko sellaisia?”
"Riippuvuuteen vaikuttavat elämänhistoria, ihmissuhteet, kulttuuri, yhteiskunnan rakenteet ja sekin, millaisessa päihdekulttuurissa ihminen elää", kertoo tutkija Pia Koivumäki
Riippuvuus syntyy myös elämäntilanteissa
Koivumäki kehitti väitöksessään holistisen eli kokonaisvaltaisen riippuvuuskäsityksen. Sen ytimenä on ajatus, jossa riippuvuus ei ole vain kehossa tai mielessä, vaan myös elämäntilanteissa, suhteissa ja ympäristössä. Ajattelutapa pohjautuu filosofi Lauri Rauhalan holistiseen ihmiskäsitykseen.
Toisin sanoen ihminen ei elä irrallaan maailmasta. Riippuvuuteen vaikuttavat elämänhistoria, ihmissuhteet, kulttuuri, yhteiskunnan rakenteet ja sekin, millaisessa päihdekulttuurissa ihminen elää.
”Koska ihminen on kaikkea tätä, myös addiktio on kaikkea tätä. Nämä kaikki ihmisyyden näkökulmat pitäisi huomioida myös hoitopolulla.”
Koivumäen mukaan etenkin tilanteellisuus jää helposti sivuun, kun riippuvuutta tarkastellaan ja hoidetaan. Silloin huomio kiinnittyy oireeseen eli riippuvuuskäyttäytymiseen, vaikka taustalla ja nykyisessä elämäntilanteessa voi olla paljon kuormitusta, turvattomuutta tai elämänhallinnan murtumista.
Joskus riippuvuuden taustalla on hoitamaton työuupumus. Joskus kyse on ihmissuhteista, joissa oma paikka on vuosien ajan rakentunut päihteiden ympärille. Joskus taas siitä, että päihteet kuuluvat kulttuurissa lähes kaikkeen. Koivumäen mukaan yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, mitkä suhteet yksilön ympärillä ovat edesauttaneet riippuvuuden syntymistä ja miten niitä voitaisiin muuttaa?
”Koko elämänhistorian ajan me olemme erilaisissa suhteissa: ihmissuhteissa ja monissa muissa maailmasuhteissa. Millaiseen kulttuuriin synnymme, miten salliva alkoholikulttuuri on, onko yksilön lisääntyvä päihteidenkäyttö synti vai sairaus?”
Kohti päihdevapautta
Koivumäki on itse ollut päihdevapaa 12 vuotta ja sanoo elävänsä elämänsä parasta aikaa. Siksi hän pohtii riippuvuuden käsitteitä myös henkilökohtaisesta näkökulmasta.
Hänen mukaansa pelkkä sairauspuhe voi pahimmillaan kaventaa ihmisen käsitystä itsestään.
Jos oma identiteetti rakentuu loppumattoman toipumisen ympärille, voiko ihminen koskaan kokea todellista vapautta?
”Holistisen riippuvuuskäsityksen hyöty on, että se sisältää addiktion neurobiologisen ja aivokemiallisen ulottuvuuden, mutta se ei sisällä fatalistista ajatusta siitä, että ihminen on sairautensa vanki. Aivotason tapahtumat eivät määritä ihmisen elämää.”
Koivumäki korostaa, ettei hän vastusta diagnooseja ja sairaudenhoitoa silloin, kun niistä on apua. Mitä vaikeampi riippuvuus on, sitä enemmän ihminen yleensä tarvitsee lääketieteellistä hoitoa. Hänen kysymyksensä kuuluu kuitenkin, riittääkö lääketieteellinen kieli yksin kuvaamaan ihmisen tilannetta.
Hänestä addiktion vakavuus ja hoidon tarve pitäisi pystyä tunnistamaan myös niin, ettei ihminen joudu heti omaksumaan identiteettiä, joka tuntuu vieraalta tai leimaavalta.
Toimijuus tarvitsee tilaa
Työssään sosiaalityöntekijänä Koivumäki on huomannut, miten suuri merkitys on sillä, millä sanoilla ihminen saa kertoa itsestään. Moni tarvitsee tilaa sanoittaa oma kokemus ja oma identiteetti omin sanoin.
”Jos ihminen aina määritellään toipuvaksi alkoholistiksi, tarkoittaako se, että hän on krooninen kuntoutuja koko loppuelämänsä eli ei pääse koskaan päihdevapaaksi? Miksi meidät vapaaksi päässeet pitäisi määritellä sairausidentiteetin kautta, kun meillä on mahdollisuus päästä sairauden tuolle puolen?”
Työssään Koivumäki on kohdannut tilanneita, joissa valmiiksi tarjoiltu kroonisen alkoholistin identiteetti ja puhetapa on ahdistanut asiakasta niin paljon, että päihteiden käyttö on lisääntynyt.
Siksi hän toivoo päihdehoitoon sallivaa, neutraalia ja psykologisesti turvallista ilmapiiriä puhua addiktiosta ja siitä toipumisesta.
Tällaisessa ilmapiirissä ihminen voisi puhua riippuvuudestaan tavalla, joka tuntuu hänelle mahdolliselta. Samalla madaltuisi kynnys hakea apua ajoissa.
”Tarvitaan kokemuksellisesti saavutettavia matalan kynnyksen palveluita, joihin uskaltautuvat myös ne varhaisvaiheessa addiktiotaan olevat ihmiset ilman, että terveydenhuolto ensimmäisenä määrittelee heidät kroonisesti päihdesairaiksi.”
Sanat rakentavat mahdollisuuksia
Koivumäen ajattelussa kyse on teorian lisäksi siitä, mitä tapahtuu vastaanotolla, palveluissa ja ihmisen omassa mielessä silloin, kun hän yrittää rakentaa elämäänsä uudelleen.
Jos riippuvuus nähdään vain heikkoutena tai vain sairautena, näkymä voi kaventua. Jos se taas ymmärretään osaksi koko ihmisen elämäntilannetta, myös muutoksen mahdollisuudet näyttäytyvät toisin.
Siksi riippuvuudesta käytävä keskustelu ei ole sivuseikka. Se on osa hoitoa ja joskus juuri siitä alkaa toivo.
Joskus Koivumäen ajatukset väärinymmärretään kohtuukäytön puolustamiseksi, vaikka siitä ei ole kysymys. Tutkija korostaa riippuvuuden mekanismin ymmärtämistä.
“Mikäli addiktio on jo kehittynyt, yleensä kohtuukäyttöön palaaminen ei ole mahdollista. Myös työssäni puhun täysraittiuden puolesta, koska yleensä sen myötä aukeaa uusi päihdevapaa ja hyvä elämä.”
Tykkää, jaa