Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

10.01.2023 | Näkökulma

Tarja Virolainen

Uudet lait voimaan – näin päihde- ja riippuvuuspalvelut muuttuvat 2023

Miten päihde- ja riippuvuuspalvelut muuttuvat vuonna 2023?

Niiden pitää parantua, koska niitä koskeva lainsäädäntö parantui. Palveluja tulee saada entistä helpommin, ja niitä on tarjottava yksilöllisen tarpeen pohjalta. Sosiaalihuoltolakiin on myös kirjattu ensimmäistä kertaa päiväkeskustoiminta, etsivä työ sekä yhteisösosiaalityö. Ne kirjaukset tulevat voimaan 1.7.2023, kun lainsäädäntö muuten otettiin käyttöön tammikuun alussa. Merkittävä uudistus on myös se, että lakeihin lisättiin sana riippuvuus eli niissä puhutaan päihde- ja riippuvuustyöstä ja -hoidosta. 

Missä lain tuomat muutokset näkyvät ensimmäiseksi?

Toivottavasti juuri siinä, että päihde- ja riippuvuuspalvelut räätälöidään asiakkaille tarpeen mukaan. Näin pitää olla, sillä asiakkaiden elämäntilanteet ja tarpeet vaihtelevat. Hyvinvointialueuudistus tuli voimaan vuoden 2023 alussa, ja hyvinvointialueet vastaavat myös näistä palveluista.

Miten lakipaketti vastaa päihde- ja riippuvuuspalveluiden suurimpiin haasteisiin?

Tarvittavien palveluiden saaminen on ollut paikoitellen iso ongelma, ja uusien kirjausten on syytä parantaa tilannetta. On myös hienoa, että uusi terveydenhuoltolaki velvoittaa huolehtimaan jatkumosta ilman turhia katkoksia. Hoitojatkumo-ongelmat ovat olleet yleisiä. Kun henkilö on käyttänyt vaikkapa päihdehuollon avopalveluita ja siirtyy sitten terveydenhuollon kautta katkaisuhoitoon ja sieltä sosiaalihuoltoon kuuluvaan laitoskuntoutukseen, siirtymät eivät ole sujuneet joustavasti.

Jatkossa ei ole enää erillistä päihdehuoltolakia. Mitä merkitystä tällä on?

Vanhan päihdehuoltolain palveluja koskevat pykälät jäivät historiaan, kun uusi sosiaalihuoltolaki ja terveydenhuoltolaki tulivat voimaan tammikuun alussa 2023. Tähän saakka meillä on ollut päihdehuoltoa koskevia säännöksiä kolmessa eri laissa, ja nyt tilanne selkiytyy. Kun päihde- ja riippuvuusasioita ei enää lainsäädännössä mielletä omaksi, sosiaali- ja terveydenhuollosta irralliseksi saarekkeekseen, se ei leimaa asiakkaita.

Alkuperäisessä hallituksen lakiesitysluonnoksessa oli huolestuttavia piirteitä. Onnistuttiinko ne muuttamaan?

Kyllä. Hallituksen esitysluonnos sisälsi kirjauksia, joissa sosiaalihuolto uhkasi jäädä terveydenhuollon jalkoihin siten, että terveydenhuollossa olisi arvioitu myös asiakkaan sosiaalihuollon tarpeita. Tästä annoimme palautetta lausuntokierroksella. Nyt lakeihin ja perusteluihin on kirjattu, että terveydenhuolto tekee aina palvelujensa pohjaksi asiakkaan tarpeen arvioinnin ja vastaavasti sosiaalihuolto tekee omat tarpeen arviointinsa. Tämä tarkoittaa, että jokaisella on oikeus saada yksilöllistä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon päihde- ja riippuvuuspalvelua.

Onko päihdehuoltoa koskeva lainsäädäntö nyt kunnossa?

Ei aivan. Meneillään on tahdosta riippumatonta hoitoa koskeva lainsäädäntöuudistus, jonka tarkemmasta aikataulusta ei ole vielä tietoa. Se on ollut jo vuosia vireillä, ja siinä on tarkoitus yhdistää muun muassa päihdehuoltolain, mielenterveyslain ja kehitysvammalain pykäliä yhdeksi lakipaketiksi. 

Tuliko itsellesi yllätyksiä tämän lakiuudistusmatkan varrella?

Ehkei varsinaisia yllätyksiä, mutta oli mukava huomata, miten monipuolisesti lainsäädäntöä saatiin uudistettua

Image
Tuula Sillanpää Ehyt

Varatuomari Tuula Sillanpää on päihdeasiamies. Hän työskentelee EHYT ry:ssä ja on myös päihdetyön eettisen toimikunnan jäsen.

Missä mennään 2023 -juttusarjassamme käsittelemme päihdealan ajankohtaisia tapahtumia eri näkökulmista.

Hyvinvointialueet  – uusi alku päihde- ja mielenterveyspalveluille

”Äänestäjät ratkaisevat, kuuluuko hoito jokaiselle”

Vuosi 2023 ratkaisee, kenestä Suomi välittää

Lue lisää

Mitä tapahtui nuorten alkoholinkäytölle ja eri juomalajien kulutukselle vuoden 2018 lakiuudistuksen jälkeen?

Rahapelihaittojen ehkäisyn paikallinen toimeenpano ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevan lain jälkeen