Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

29.12.2023 | A-Blogi

Tarja Virolainen

Stressi haltuun puhtaalla liikunnalla

”Suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme liikunta voi auttaa pysähtymään kaiken kiireen keskellä”, kirjoittaa Tutkimus- ja kehitysyksikkömme korkeakouluharjoittelija sekä Puhtaan liikunnan puolesta -lähettiläs Eetu Torpström.

Tuloksia, tuloksia ja tuloksia! Mielellään nopeasti ja keinoja kaihtamatta! Kiire ja stressi näkyvät opiskelussa, työelämässä, harrastuksissa ja vapaa-ajalla. Pahimmillaan nukkumisellekaan ei jää aikaa, kun vuorokauden tunnit loppuvat kesken.

Paine kiireeseen ja suorittamiseen ei synny pelkästään ihmisestä itsestään, vaan ympäristömme ruokkii näitä tuntemuksia. Kiire ja suorittaminen voivat aiheuttaa myös riittämättömyyden tunteita, koska maailma ei valmistu ja seuraava tehtävä odottaa jo nurkan takana.

Mitä jos en pysykään enää vauhdissa? Entä jos joku ei ole tyytyväinen minun tekemiseeni? Mitä muut ajattelevat, jos otankin jonain päivänä tai viikkona hieman rauhallisemmin? Olenko nyt sitten laiska?

Riittämättömyyden tunne ja stressi on yhdistetty vahvasti esimerkiksi itsetuntemuksen ja kehonkuvan hallintaan sekä niiden ongelmiin. Kehonkuvaongelmat ja suorituskeskeisyys linkittyvät puolestaan mielenterveyden ongelmiin, kuten syömishäiriöihin ja jopa riippuvuuksiin.

Elimistömme kokonaiskuormitukseen vaikuttavat fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen stressi, jonka vaikutukset ovat yksilöllisiä. Jos huomaat elimistösi olevan psyykkisesti väsynyt, niin fyysistä rasitusta olisi tärkeää muokata kevyemmäksi kehon tuntemuksien mukaan, jotta elimistön tasapaino säilyy. Kovan fyysisen suorituksen jälkeen puolestaan olisi hyvä antaa elimistölle aikaa palautua, ja tällöin myös henkistä kuormaa kannattaisi vähentää.

Puhdas liikunta on paljon muutakin kuin antidopingtyötä

Puhtaasta liikunnasta puhuttaessa tarkoitetaan usein dopingaineiden käytön välttämistä ja niiden käytön ehkäisyä. Keskustellessani muiden Puhtaan liikunnan puolesta -toimijoiden kanssa olen kuitenkin huomannut, että puhdas liikunta käsittää kuitenkin paljon enemmän.

Yksilön tasolla puhumme monipuolisesta liikunnasta, ravitsemuksesta, kokonaiskuormituksen hallitsemisesta sekä unesta ja palautumisesta.

Puhdas liikunta tarkoittaa myös monipuolisten liikuntapaikkojen ja -muotojen mahdollisuuksia ihmisille. Se sisältää turvallisen, vastuullisen, tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toimintaympäristön liikkumiselle sekä kestävän kehityksen ratkaisuja osana liikuntaa ja liikuttamista. Toki laaja-alainen antidopingtyö yhteiskunnan eri toimijoiden tasolla on vahvasti mukana.

Tunnista kehosi, ole armollinen ja nauti liikunnasta

Uskon, että jokaisella meillä on mahdollisuus löytää oma tapansa liikkua, josta nauttii. Liikunta voi liittyä kilpaurheiluun ja siihen liittyvään harjoitteluun. Se voi olla myös koiran kanssa ulkoilua, retkeilyä luonnossa, kuntosaliharrastus tai yhteisöllistä ryhmäliikuntaa.

Yhdistävänä tekijänä liikunta on keino päästää hetkeksi irti kaikesta muusta. Sen avulla vaikutamme kehon kokonaiskuormittumiseen ja hallitsemme stressiä.

Liikunta voi myös toimia keinona pysähtyä hetkeksi kiireen keskellä — ja antaa keholle sen tarvitsemaa liikettä.

Puhtaalla liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia omaan terveyteen. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kukaan pysty jatkuvasti elämään täydellisesti ja tasapainoisesti suositusten mukaan. Siksi olisi osattava olla armollinen itselleen ja valita ne asiat, jotka tuntuvat juuri sillä hetkellä oikealta oman hyvinvoinnin kannalta.

Lue lisää Puhtaan liikunnan puolesta -toimintamallista

Anna arvio sisällöstä

Hidden
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon