11.05.2022 | Yleinen
Tarja Virolainen
Rekry: koordinaattori Lasinen lapsuus -toimintaan
Haemme koordinaattoria A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toimintaan erityisesti vanhemmuuden tukeen suunnattujen palveluiden kehittämistyöhön. Kyseessä on opintovapaan sijaisuus.
Haussa A-klinikkasäätiöön
Koordinaattori
Lasinen Lapsuus -toimintaan. Haemme Lasinen lapsuus -tiimiimme lisävahvistusta opintovapaan sijaiseksi erityisesti vanhemmuuden tukeen suunnattujen palveluidemme kehittämistyöhön.
Lasisen lapsuuden työn päämääränä on ehkäistä ja vähentää vanhempien alkoholinkäytöstä aiheutuvia haittoja. Tuotamme tietoa ja tukea vanhempien alkoholinkäytöstä haittoja kokeneille aikuisille ja nuorille. Pidämme lapsen ääntä kuuluvilla yhteiskunnallisessa keskustelussa ja palvelujen suunnittelussa. Haluamme lisätä hyvinvointia arjessa ja ehkäistä ongelmien ylisukupolvisuutta.
Työssä menestyminen edellyttää hyvää organisointikykyä ja aikatauluttamisen taitoa. Tunnet perheiden palvelujärjestelmää yli sektorirajojen ja olet kiinnostunut toimimaan sekä asiakas- että kehittämistyössä. Tehtäviisi kuuluu sisällöntuottamista, joten hyvä kirjallinen ja suullinen ilmaisu kuuluvat työkalupakkiisi. Ohjaat työssäsi ryhmiä verkossa sekä kohtaat asiakkaita niin yksilö- kuin ryhmämuotoisissa chateissa. Olet valmis työskentelemään kohderyhmällesi sopiviin aikoihin, mikä toisinaan tarkoittaa ilta- ja viikonlopputöitä.
Lasinen lapsuus -porukassamme kukoistaa itseohjautuva joukkuepelaaja. Neljän hengen tiimimme sparraa sinua työssäsi. Tarjoamme sinulle työterveyshuollon, lounas- ja virike-edun sekä viihtyisät työtilat, jotka sijaitsevat Helsingin Itä-Pasilassa rautatieaseman lähettyvillä Ratamestarinkadulla.
Sopivia valmiuksia työhön tarjoavat esimerkiksi sosiaalityö, sosiaalipsykologia tai yhteisöpedagogin tai sosionomin tutkinto.
Työsuhde on määräaikainen, 15.8.2022–7.7.2023. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV 27.5.2022 mennessä osoitteeseen rekrytointi(at)a-klinikka.fi. Merkitse hakemukseen selkeästi tunnus: koordinaattori / Lasinen lapsuus. Teemme haastatteluja jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävästä antavat kehittämispäällikkö Marja Merikallio, 050 302 8164, marja.merikallio(at)a-klinikka.fi ja Lasisen lapsuuden kehittämiskoordinaattori Laura Barck, 050 4007 605, laura.barck(at)a-klinikka.fi.
A-klinikkasäätiö on vuonna 1955 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen päihdealan järjestö. Ehkäisemme ja vähennämme päihde- ja riippuvuushaittoja tuottamalla tietoa ja tarpeenmukaisia palveluja. Arvomme ovat ihmisarvon kunnioittaminen, luottamuksellisuus, suvaitsevaisuus ja vastuullisuus. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.
Tykkää, jaa, kommentoi