26.04.2024 | A-Blogi
Tarja Virolainen
THL:n tutkimus: joka viidennellä suomalaisella on läheinen, jolla on ongelmia rahapelaamisen kanssa
”Rahapelaaminen riski- ja ongelmatasolla on yleistynyt etenkin nuorten miesten keskuudessa, käy ilmi THL:n tuoreesta suomalaisten rahapelaamista käsittelevästä väestötutkimuksesta. Samaan aikaan hallitus on kaavailemassa rahapelimarkkinan avaamista ulkomaisille nettikasinoille. Nyt jos koskaan on erittäin tärkeää kiinnittää huomio ennaltaehkäisevään ja haittoja vähentävään työhön”, kirjoittaa asiantuntijamme Henna Vuorento.
Rahapelaaminen riski- tai ongelmatasolla on yleistynyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaiseman väestötutkimuksen perusteella. Siitä käy ilmi, että 4,2 % vastaajista (2019; 3 %) oli pelannut vähintään kohtalaisen riskin tasolla ja 9,0 % (2019; 6,7 %) oli pelannut alhaisen riskin tasolla.
Liiallinen rahapelaaminen aiheuttaa monenlaisia haittoja, jotka eivät rajoitu vain pelaajaan, vaan ulottuvat myös hänen läheisiinsä. Tutkimuksesta käy ilmi, että joka viidennellä suomalaisella on läheinen, jolla on ollut ongelmia rahapelaamisen kanssa.
Rahapelaamisen haitat kasaantuvat voimakkaasti pienelle väestöryhmälle. THL:n väestötutkimuksen mukaan 2,2 % pelaajista kulutti puolet rahapelaamisen kokonaiskulutuksesta ja vain kolmasosa kokonaiskulutuksesta pelasi ilman ongelmia. Myös pelaamiseen käytetty rahamäärä on pysynyt samana, vaikka pelaaminen on vähentynyt.
Hyvin pieni ihmisjoukko häviää siis valtaosan rahoista.
Hallituksen rahapeliuudistuksen kärkenä on oltava haittojen ehkäisy
Väestötutkimuksen mukaan pelaaminen ulkomaalaisissa nettikasinoissa ei ole juurikaan lisääntynyt verrattuna edelliseen kyselyyn, mutta pelaamisen haitat keskittyvät vahvasti niihin.
Aiemmin eniten haittoja aiheuttivat fyysiset rahapeliautomaatit esimerkiksi kauppojen auloissa. Nyt ongelmat ovat keskittyneet nimenomaan netissä pelaamiseen. Tämä hallituksen on tärkeä pitää mielessä, kun he valmistelevat verkkopelaamisen siirtymistä monopolimallista lisenssimalliin.
Lakia uudistettaessa kärkiajatuksena on oltava rahapelihaittojen ehkäisy.
Nuoret miehet peliriippuvuuden riskiryhmässä
Nuoret miehet ovat ongelmallisen rahapelaamisen suurin riskiryhmä ja myös haitat koskettavat heitä eniten.*
Peluurin vuosiraportin 2023 mukaan asiakkaiden joukossa suurimmat pelivelat kertyvät netissä pelaaville nuorille miehille. Yli 10 000 € velkaa omaavista rahapelaajista 82 % oli miehiä ja heistä 61 % oli alle 34-vuotiaita.
Peliriippuvuus on aivojen sairaus ja etenkin nuoret aivot ovat erityisen alttiita riippuvuushaittojen kehittymiselle. Nuoremmilla riskinottoalttius on suurempaa, eikä harkintakyky tai seurausten arviointi ole vielä aikuisen tasolla.
Myös ympäristö, jossa nuori elää, saattaa altistaa rahapelaamiselle. Sosiaalisen median rahapelimyönteinen sisältö ja esimerkiksi netissä tai kansainvälisissä tv-ohjelmissa tapahtuva nettikasinomainonta vaikuttaa tutkimusten mukaan rahapelikäyttäytymiseen ja madaltaa kynnystä sen aloittamiseen.
Lisäksi somevaikuttajat hehkuttavat nettikasinovoittoja. Suoratoistopalveluissa, kuten Twitchissa, pelaajat voivat striimata omaa rahapelaamistaan. Rahapelit on rakennettu aktivoimaan dopamiinin tuotantoa ja riippuvuuden syntymistä erityisesti nuorten miesten keskuudessa.
Väestötutkimuksesta kävi ilmi, että monet alaikäiset olivat saaneet aikuisilta arpoja tai pelanneet yhdessä aikuisen kanssa. Vanhempien tulisi huolehtia siitä, etteivät he mahdollista alaikäisten rahapelaamista. Sen ikäraja on Suomen laissa 18 vuotta. Mitä nuorempana henkilö aloittaa pelaamisen, sitä suurempi riski haittojen esiintymiseen on myöhäisemmällä iällä.
Keinoja rahapelihaittojen ehkäisemiseksi
Rahapelihaittojen vähentämiseksi meidän on ensiarvoisen tärkeää panostaa ja keskittyä haittojen ehkäisyyn.
- Korkean haittariskin rahapelien ikäraja on nostettava 18-vuodesta 20-vuoteen.
- Laissa on määrättävä kaikille tuleville lisenssitoimijoille yhteiset talletus- ja/tai tappiorajat.
- Alaikäisten pelaamisen estämiseksi on oltava pakollinen vahva tunnistautuminen.
- Käyttöön otetaan kollektiivinen pelaamisenestojärjestelmä.
- Markkinointia on säädeltävä. Tutkimukset kertovat, että rahapelimainonnalle altistuminen on yhteydessä rahapeliongelmiin. Meidän tulee rajoittaa mm. rahapelimainonnan näkymistä urheiluseurojen vaatteissa ja kenttien laidoilla.
- Rahapelihaittojen tulisi sisältyä nuorten päihdekasvatukseen siinä missä alkoholi ja tupakkakin.
- Sote-palveluissa työskentelevien rahapelihaittoihin liittyvää osaamista ja puheeksi ottoa täytyy vahvistaa.
- Tieto rahapelihaittoihin tarjolla olevasta tuesta ja hoitoon pääsystä tulisi löytyä helposti.
- Velvoitetaan lisenssitoimijat reagoimaan riskipelikäyttäytymiseen.
Mitä aikaisemmin rahapelihaittoihin saa apua, sitä paremmin voimme ehkäistä haittojen syventymistä ja kasautumista.
Tulevaisuudessa häämöttää hopeareunus
Onneksi uhkakuvien lisäksi väestötutkimuksesta löytyi myös hyviä uutisia. Suomalaiset ja erityisesti nuoret suhtautuvat rahapelaamiseen yhä kriittisemmin. Rahapelimyönteinen kulttuurimme alkaa siis pikkuhiljaa tulla tiensä päähän.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi 16.4.2024 väestötutkimuksen suomalaisten rahapelaamisesta. Neljän vuoden välein toteutettavan kyselyn tulokset kertovat rahapelaamisen tilanteesta Suomessa.
Lähteet
Lue lisää:
- Yhteispelillä-hankkeen podcastjakso: Nettikasinoiden vaikuttajamarkkinointi
- A niin kuin addiktio -podcastin jakso ”Valehtelin kaikesta, että pääsin pelaamaan.”
- 62 % suomalaisista rajoittaisi nettikasinoiden toimintaa
Lisätietoja

Tykkää, jaa