Lahjoita lämpöä -kampanja alkaa

A-klinikkasäätiö ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry polkaisevat käyntiin viime vuodelta tutun Lahjoita lämpöä -keräyksen koko Suomeen.

Image
sukka, neulonta, keräys,

Takana on historiallisen lämmin kesä, mutta syksy ja talvipakkaset tekevät silti tuloaan ja moni asunnoton ja matalan kynnyksen asiakas on vailla asianmukaista vaatetusta tänäkin vuonna. A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanjan keräykseen voi neuloa ja lahjoittaa villalapasia, sormikkaita ja villasukkia ympäri Suomen.  

Voit neuloa vapaasti haluamasi väriset ja malliset käsineet tai sukat. Toivomme tuotteita eri kokoisille käsille ja jaloille, erityisesti tarvetta on isoille lapasille ja sukille.

Alla on ohjeet yksinkertaisiin malleihin.
Yksinkertaiset neulomisohjeet lapasille.
Yksinkertaiset neulomisohjeet villasukille.

Kaikki asiakkaat pyysivät lähettämään eteenpäin isot kiitokset välittämisestä

”Viime vuonna sukat ja varsinkin lapaset tulivat todella tarpeeseen syksyn, talven ja kevään aikana kaduilla. Eritoten lapasille oli todella kova kysyntä aina jalkautuessamme ja jokainen niiden saaja otti ne suurella ilolla vastaan. Kerromme niiden alkuperän, että ne ovat kansalaisten lahjoittamia keräykseemme ja suurin osa jopa itse neulottuja. Kaikki asiakkaat pyysivät lähettämään eteenpäin isot kiitokset välittämisestä. Osa heistä herkistyi tämän kuultuaan jopa kyyneliin saakka, että kuinka tämän päivän maailmassa on vielä pyyteettömiä ihmisiä, ketkä haluavat auttaa”, kertoo viime vuoden keräyksen tuloksista Helsingin Katuklinikan Minna Ursin

Villasukkia, villalapasia ja sormikkaita voi toimittaa marraskuun loppuun asti alla lueteltuihin keräyspisteisiin tai postittaa A-klinikkasäätiön keskustoimistolle alla olevaan osoitteeseen. Täydennämme listaa keräyspisteistä syksyn aikana.

Otamme vastaan vain uusia ja käyttämättömiä tuotteita.

Kerätyt tuotteet jaetaan EHYT ry:n ja A-klinikkasäätiön eri toimipisteiden ja yhteistyökumppaneiden kautta tarvitseville ympäri Suomen. 

Tuotteet voi viedä seuraavien Lahjoita lämpöä -keräyspisteisiin:

Enonkoski

PATE- palvelua työelämään
Enonkoskentie 22 T
ma-pe 8-16


Hattula

K-Supermarket Hattula, kauppias Miro Parjanen
Tallitie 4
ma-la 7-22, su 10-21

Tuuliakoti
Vanhainkodintie 6    Hattula (Katinala)
joka päivä 8-15    

Parolan terveysasema
Parolantie 42   
ma-pe 8-16  

Parolan kirjasto
Kauppatie 3    Hattula (Parola)
ma-ke 10-19, to-pe 10-17, la 10-14 

Hattulan kunnanvirasto
Pappilanniementie 9    Hattula
joka päivä 8-19 (aulatila) 

Helsinki

Helsingin Kaupunginkirjaston seuraavat toimipisteet: 
Keskuskirjasto Oodi
Kallion kirjasto
Töölön kirjasto
Oulunkylän kirjasto
Tapanilan kirjasto
Vuosaaren kirjasto
Rikhardinkadun kirjasto
Lauttasaaren kirjasto
Pohjois-Haagan kirjasto
Malmin kirjasto
Jakomäen kirjasto
Tapulikaupungin kirjasto
Puistolan kirjasto
Suutarilan kirjasto
Itäkeskuksen kirjasto
Maunulan kirjasto

Laajasalon kirjasto
Pitäjänmäen kirjasto
Kontulan kirjasto
Pasilan kirjasto 

Hang On ry / Myllyn murkina 
Jauhokuja 1 A / Myllypuron Liikuntahalli     
ma-pe 9-16   

Kallion Elokolo
3. linja 28 D   
joka päivä 9-15 

Kontulan Elokolo
Kontulankaari 11 A-talo, kerhotila
ma-pe 9-13 

Asumispalveluyksikkö Pessi, Sininauha Oy
Mäkelänkatu 5
ma-pe 11-15:30

Hämeenlinna

Hämeenlinnan vieroitushoitoyksikkö (A-klinikka Oy)
Viipurintie 1-3 G
ma-pe 10-18 

Joensuu

Soroppi ry/ Kansalaistalo
Torikatu 30
ma-pe 8-14

Jyväskylä

Lankakauppa Titityy
Cygnaeuksenkatu 2
ma-ti &to-pe 10-17 ke 10-18 la 10-15

Vamos Jyväskylä/ Nuortentalo katutaso
Vapaudenkatu 43 L
ti-pe 15-21, la 13-20

Kauhava

Aijjoos-toiminta Evijärvi, Kauhava ja Lappajärvi 
Kauppatie 133 F 51
Vastaanottaa lahjoituksia toiminnan yhteydessä tai toimistolla ennalta sovitusti. Postilaatikkoon voi jättää. 

Kouvola

Korttelikoti Oravanpesä    13.9.-15.10.2021
Viialankatu 5 C    
ma-pe 9-14 

Kouvolan Porukkatalo   13.9.-15.10.2022    
Savonkatu 23     
ma-pe 8-16    

Ohjaamo /Nupa-talo    13.9.-15.10.2023  
Kouvolankatu 28 
ma-to 13-16       

Kouvolan SRK diakoniatoimisto    13.9.-15.10.2024    
Savonkatu 40   
ti 8-12       

Kuopio

Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry Sateenkaaritalon päiväkeskus
Gottlundinkatu 8
ma-to8-16, pe 8-14

Kuopion ruoka-apu ry
Lapinlinnankatu 6
ma, to & la 8-12.30

Kuusankoski

Kuusankosken SRK diakoniatoimisto    13.9.-15.10.2025    
Maunukselantie 3   
to 9-10.30 

Toimitila Etappi
Urheilukentäntie 3
ma-pe 8-13 

Lahti

Lahden Elokolo
Vuorikatu 14
ma-pe 9-15   

Kiva Kombo
Rautatienkatu 3
ma-pe 11-17

Lohja

Apuomena ry
HUOMI! Keräysaika 6.9.-15.10.2021
Suurlohjankatu 21-23 A
ma-pe 9-14

Myllykoski

Parturi-Kampaamo Adele    13.9.-15.10.2026  
Karjalantie 3       
sopimuksen mukaan 

Mäntsälä

K-Market Kaunismäki
Asemakatu 2
ma-pe 5.30-22, la 8-22, su 10-22

Oulu

Oulun Kaupunginkirjaston seuraavat toimipisteet:
Pääkirjasto

Haukiputaan aluekirjasto
Jäälin kirjasto
Kaakkurin kirjasto
Kaijonharjun kirjasto
Karjasillan kirjasto
Kastellin kirjasto
Kaukovainion kirjasto
Kellon kirjasto
Kiimingin aluekirjasto
Koskelan kirjasto
Maikkulan kirjasto
Martinniemen kirjasto
Myllyojan kirjasto
Oulunsalon kirjasto
Pateniemen kirjasto
Puolivälinkankaan kirjasto
Rajakylän kirjasto
Ritaharjun kirjasto
Tuiran kirjasto
Yli-Iin kirjasto
Ylikiimingin kirjasto
Kirjastoautot Teuvo ja Onneli

Kenttätien palvelukeskus
Nahkatehtaankatu 7
Avoinna ympäri vuorokauden

NappiKikka
Pakkahuoneenkatu 18
ma-pe 10-18, la 10-15 

Oulun tuomiokirkkoseurakunta
Isokatu 17 
vastaanottavat lahjoituksia arkisin ma-pe klo 9–16 välillä.
Lahjoitukset jätetään aulan asiakaspalveluun "Diakoniatyöntekijä Kaisa Jaakkola" -nimellä

Höyhtyän Välke välittämisen keskus
Latokartanontie 1
ma-pe 9-15

Artturintupa (Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistys)
Paulaharjuntie 22
ma-to 9-15, pe 9-14

Pieksämäki

Ohjaamo Pieksämäki
Lampolahdenkatu 2-4
ti-to 12-16

Pirkkala

Pirkkalan Elokolo
Suupankuja 8-10 
ma-to 9-14, pe 9-13

Pirkkalan pääkirjasto
Suupantori 2
ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15 

Pirkkalan vapaa-aikakeskus
Urheilutie 10
ma-to 7-22, pe-la 8-20, su 10-21

Pirkkalan kunnan Asiointipiste
Koulutie 1
ma-pe 9-16  

Rauma

Rauman Seudun Työnhakijat ry
Satamakatu 2,
 ma-pe 9.00 - 18.00 (klo 15-18 kirpputorin kautta) 

Riihimäki

Ohjaamo Riihimäki
Nuorisokeskus Monari/ Uudenmaankatu 1
ma 13.30-16.30, ke 13.30-18, pe 12-15

Seinäjoki

Olkkari, Kokemus- ja vertaistoimijat ry
Kauppaneliö 2
ma 12-16, ti 10-16, ke 11-19, to 11-16, pe 11-15

Järjestötalo Seinäjoki
Ruukintie 3, 2.krs
ma-to 8-17, pe 8-14.30

Tornio

Tornion Järjestötalo
Kemintie 53 
klo 8 - 14       

Turku

Turun Elokolo
Yliopistonkatu 10
ma-pe 8:30-14   

Sininauha Oy asumispalveluyksikkö Niittykoti
Liinahaankatu 32
Niittykoti on auki 24/7. Lahjoituksia voi tuoda mielellään iltapäivisin/alkuillasta.

Vaasa

Vaasan kaupunginkirjasto

Vantaa

Löydöstupa/ Vantaan A-kilta
Löydöstie 4 D
ma-pe 9-15

Vehmersalmi

Vehmeralmen Nuorisotalo Majakka
Linnatie 1
 

Virolahti

Kotola
Tyllinjärventie 32
ma-pe 9-12 

Tuotteet voi myös postittaa osoitteeseen: 

A-klinikkasäätiö/Annuska Dal Maso
Ratamestarinkatu 7 A
00520 Helsinki

Lisätietoja Lahjoita lämpöä-kampanjasta:
Annuska Dal Maso
050 356 6207
[email protected]

Sofia Holmberg
044 491 0215
[email protected]

Hannele Hirvonen
050 413 9367
[email protected]
 

 

Muokattu viimeksi 14.09.2021.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti