A-klinikkasäätiön Järjestölähtöinen päihdetyön kehittämistoiminta selvitti sote-alan ammattilaisten ja järjestötoimijoiden näkemyksiä siitä, miten päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa voisi vähentää. Vastauksissa nousi esiin muun muassa yhteistyö, tiedon ja osaamisen lisääminen sekä leimaamaton viestintä.
Stigman synonyymi häpeäleima kuvaa hyvin stigman olemusta: yksilön ulkopuolelta asetettua leimaa sekä yksilön omaa sisäistä häpeän kokemusta. Leimaaminen liitetään usein yhteisön normien ja arvojen vastaiseen toimintaan, jota yhteisö paheksuu ja josta yksilön tulisi yhteisön normien mukaisesti kokea häpeää ja syyllisyyttä. Leimaamista ja sosiaalista eristämistä on kautta aikojen tehty myös joidenkin sairauksien kohdalla. Tämä ei ole vierasta nyky-yhteiskunnassakaan, vaikka sen ilmenemismuodot ovatkin jossain määrin historian saatossa muuttuneet.
Päihdesairaus on haastava, elämää hallitseva ja voimakkaasti stigmatisoiva sairaus. Stigman vaikutus ulottuu aina yksilön häpeäkokemuksesta yhteiskunnallisiin rakenteisiin, jotka vaikeuttavat avun saamista sekä hoidon piiriin hakeutumista. Päihderiippuvuutta sairastava saattaa helposti jäädä hoidon ulkopuolelle myös muiden sairauksiensa kanssa.
Stigma vaikuttaa hoidon saatavuuden lisäksi myös hoidon laatuun. Rovamon ja Toikon (2019) tutkimuksen mukaan terveydenhuollon työntekijöiden asenteet vaikuttavat siihen, millaisia hoitoja tarjotaan tai kuinka potilasta kohdellaan terveydenhuollossa. Epäkunnioittava kohtelu terveydenhuollossa yhdistettynä päihderiippuvaisen kokemaan häpeään luovat ison kynnyksen avun hakemiselle.
Stigmaa esiintyy terveydenhuollossa sekä muualla yhteiskunnassa eri tasoilla: rakenteissa, syvälle juurtuneissa toimintatavoissa, toimijoiden asenteissa ja arvoissa. Stigman purkuun tarvitaan niin ikään muutoksia näillä kaikilla tasoilla.
Miten päihdeongelmiin liittyviin stigmoihin voisi vaikuttaa terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa yleensäkin? Kysyimme A-klinikkasäätiön Järjestölähtöisen päihdetyön kehittämistoiminnan koordinoimalta Stigmatyöryhmältä sekä hyvinvointialueiden päihde- ja mielenterveysalan järjestötoimijoilta ja sote-alan ammattilaisilta keinoja stigman ja syrjinnän vähentämiseksi.
Vastauksissa esiintyivät muun muassa yhteistyö ja avoimuus ilmiöstä, keskustelu, tiedon ja osaamisen lisääminen, leimaamaton puhe ja viestintä sekä stigmaa kokevien ja kokeneiden mukana olo, kun mietitään keinoja stigman ja syrjinnän vähentämiseksi.
”Aihe on arka ja keskustelu jää helposti hymistelyksi eikä uskalleta keskustella moniäänisesti ja rehellisesti”
Viestintä ja puhe ovat keinoja luoda ja ylläpitää, mutta myös purkaa stigmoja ja negatiivisia asenteita. On tärkeää miettiä, millaisia sanoja käytämme puhuessamme päihteistä riippuvaisista ihmisistä. Millaisia ovat käyttämämme sanattomat viestit?
Mediassa käytettyjen kuvitusten merkitys on myös suuri siinä, millaisina jokin ihmisryhmä nähdään ja määritellään. Myös viestinnän sävyllä on merkitystä, kerrotaanko onnistumisista vai epäonnistumisista. On myös hyvä pohtia, ketkä saavat äänensä kuuluviin ja toteutuuko sanonta ”ei puhetta meistä, ilman meitä”.
”Edelleen suunnitellaan liikaa asiantuntijat edellä. Puhutaan, että otetaan kokemusasiantuntijat mukaan, mutta otetaanko oikeasti jo alusta lähtien”
Sosiaali- ja terveydenhuollossa stigmaa ajateltiin voitavan vähentää muun muassa yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla eri toimijoiden kesken sekä arvotyöskentelyllä. Koska sote-alan työntekijöiden asenteet vaikuttavat päihteistä ongelmia kokevien hoitoon, on stigmojen purkaminen erityisen tärkeää juuri tällä alalla.
Sote-alalle tarvitaan enemmän yhteistyötä eri sektorien välillä, avointa keskustelua stigmasta ja syrjinnästä ammattilaisten välillä sekä arvotyöskentelyä, joka ulottuu niin sote-alan oppilaitoksiin kuin organisaatioihin sekä johdon että työntekijöiden tasoille.
Yhteistyö päihde- ja mielenterveysalan toimijoiden sekä sote-alan työntekijöiden kesken vahvistaa avoimuutta ja kommunikointia sekä avaa mahdollisuuksia nostaa esille eettisesti kestävämpiä arvoja muun muassa haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen kohtaamiseksi. Lisäksi yhteistyö ammattilaisten välillä luo myös päihderiippuvaiselle ihmiselle paremmat mahdollisuudet saada hoitoa ja tukea.
Selkeät palvelupolut eri sektoreiden välillä myös vähentävät stigmaa ja syrjintää lisäämällä ammattilasten mahdollisuuksia auttaa asiakasta eteenpäin palveluviidakossa. On helpompi tarjota hyvää hoitoa ja suhtautua asiakkaan tilanteeseen ymmärtävästi, kun ammattilainen kokee voivansa ohjata ja auttaa asiakasta eteenpäin.
Tiedon ja osaamisen lisääminen päihderiippuvuudesta sekä avusta ja tuesta purkaa myös stigmoja. Tiedon puute lisää ennakkoluuloja ja leimaamista sekä kaventaa näkökulmaa. Tietoa tulisi lisätä riippuvuussairauksista, päihteistä riippuvaisen kohtaamisesta, ihmisarvosta ja tasavertaisuuden sekä syrjimättömyyden etiikasta. Tietoa tulisi viedä peruskouluista ja oppilaitoksista lähtien aina eri organisaatioiden ja työpaikkojen tasolle.
Erityisen tärkeänä nähdään osaamisen ja tiedon lisääminen muun muassa heikommassa asemassa olevien kohtaamisesta sote-alan koulutuksissa ja sote-alan ammattilaisten keskuudessa.
Stigman vastaisessa työssä päästään huima askel eteenpäin, kun päihteiden käytön leimaamisen sijaan panostetaan laadukkaaseen ja tasa-arvoiseen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.
Rovamo, E. & Toikko, T. 2019. Päihde- ja mielenterveystyöhön kohdistetut negatiiviset asenteet ja assosiatiivinen stigma. Yhteiskuntapolitiikka 84:3.
