Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

28.10.2025 | Tiedote

Yliannostuksiin kuoli viime vuonna yli 200 ihmistä – “suurin osa kuolemista olisi ehkäistävissä“

Huumemyrkytyksiin eli huumeiden yliannostuksiin menehtyi Suomessa viime vuonna 209 ihmistä. Heistä viidesosa oli alle 25-vuotiaita nuoria.* Päihdealan järjestöt vaativat nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä** huumekuolemien ehkäisemiseksi.

Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furmanin mukaan suurin osa huumekuolemista olisi ehkäistävistä. “Tarvitsemme samaan aikaan sekä päihteettömyyteen tähtääviä palveluita että haittoja vähentäviä palveluita”, Furman kertoo. “Haittoja vähentävät palvelut (kuten käyttöhuoneet) eivät tarkoita huumemyönteisyyttä, vaan sitä, että välitämme päihteitä käyttävästä ihmisestä ja autamme häntä selviämään hengissä, vaikka hän ei olisi vielä valmis luopumaan päihteistä. Menehtynyttä ihmistä kun ei voi auttaa enää millään palveluilla.”

Apua on vaikea saada

Päihdetyötä tekevät järjestöt ovat vakavasti huolissaan päihdehuollon nykytilasta. “Hoitoonpääsy viivästyy, hoitopaikkoja vähennetään ja hoitojaksoja lyhennetään. Samalla ihmiset jäävät yhä heikommassa kunnossa ilman tarvitsemaansa tukea”, kertoo Stop Huumeille ry:n toiminnanjohtaja Mirva Suutarinen. “Jokaisella on oikeus saada laadukasta hoitoa, joka kantaa juuri silloin, kun apua eniten tarvitaan. Hoitopolku ei saa katketa liian aikaisin.”
Myös kyselyssä, jonka päihdealan järjestöt tekivät viime vuonna huumeisiin kuolleiden läheisille, nousi esiin kokemus avun saamisen vaikeudesta: “Tuskallisinta läheiseni kuolemassa oli se, että kaikista avun yrityksistä huolimatta näin kävi. Kuukautta aiemmin hoitoonpääsy-yritys, tuloksetta”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista.

“Maailman paras pikkuveli, jota rakastin ja rakastan yli kaiken, kaikesta huolimatta”

Jokaisen tilastossa näkyvän huumekuolemaluvun takana on ihminen, joka on jollekin rakas ja tärkeä. “Haluan muistaa hänet vauhdikkaana ja hymyilevänä pikkupoikana, joka kalastaa pappan kanssa mökillä ja katsoo muumeja – maailman parhaana pikkuveljenä, jota rakastin ja rakastan yli kaiken, kaikesta huolimatta, koko sydämestäni joka ikinen päivä”, kuvailee yksi läheisensä huumekuoleman takia menettänyt päihdejärjestöjen kyselyssä.

Tilaisuudet huumeisiin ja päihteisiin kuolleiden muistoksi


Perinteinen Huumeisiin kuolleiden muistotilaisuus järjestetään Helsingin Vanhassa kirkossa 4.11.2025 klo 18. Tilaisuudessa muistetaan huumeiden käytön seurauksena menehtyneitä ja sytytetään kynttilät heidän muistolleen. Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Tukikohta ry, Irti Huumeista ry, KRAN rf, Stop Huumeille ry, Sininauhaliitto, A-klinikkasäätiö, Riippuvuudet ry ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta.
Muistotilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea pyhäinpäivän tienoilla. Tänä vuonna tilaisuuksia järjestetään ainakin 20 paikkakunnalla. Lisätietoja tilaisuuksista ja mahdollisuus sytyttää virtuaalinen tähti päihteisiin menehtyneen läheisen muistoksi löytyy osoitteesta www.vaiettumenetys.fi.


*= THL 16.9.2025: Huumemyrkytyskuolemat eli ns. yliannostuskuolemat alle 25-vuotiailla ja sitä vanhemmilla
**= THL:n seitsemän suositusta huumekuolemien ehkäisemiseksi

Lisätiedot:
Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman, puh. 040 820 2564, [email protected]

Stop Huumeille ry:n toiminnanjohtaja Mirva Suutarinen, puh. 041 510 9655, [email protected]

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon