Harjoittelu teki selväksi: omaisten ääni ei saa jäädä taka-alalle

Olen sosiaalipolitiikan opiskelija Tampereen yliopistosta ja teen gradua siitä, miten päihderiippuvuudesta kärsivien omaiset luottavat palvelujärjestelmään. Kun näin A-klinikkasäätiön järjestölähtöisen päihdetyön kehittämistiimin hakevan harjoittelijaa, halusin mukaan heti. Tiesin, että pääsisin näkemään läheltä juuri niitä asioita, joita gradussani käsittelen.

Sain ainutlaatuisen näkymän päihde- ja mielenterveystyön kentälle. Pääsin seuraamaan, miten monipuolinen ja toisiinsa kytkeytyvä palvelujärjestelmä toimii käytännössä. Ymmärsin, miten laajasta osaamisesta ja yhteistyöstä on kyse. Sain myös oivalluksia, joita ei pelkästään lukemalla voi saavuttaa.

Monipuolista tekemistä ja vahvaa ohjaamista

Harjoitteluni oli sisällöltään poikkeuksellisen monipuolinen. Osallistuin webinaareihin ja kehittämistyöryhmiin, kirjoitin muistioita ja blogitekstejä, päivitin verkkosivuja ja tuotin sisältöä sosiaaliseen mediaan.

Pääsin mukaan Sodankylässä järjestettyyn kansalaistapahtumaan, ja perehdyin päivittäin äärimmäisten mielenkiintoiseen sekä ajankohtaiseen tutkimustietoon ja raportteihin.

Käytin gradua varten keräämääni haastatteluaineistoa blogikirjoituksissa, mikä toi työhöni lisää merkitystä. On tärkeää, että myös päihteitä käyttävien omaisten kokemukset tulevat esille ja tämä näkökulma otettiin harjoittelussa vakavasti.

Uusi ymmärrys järjestöistä ja vaikuttamisesta

Tämä oli ensimmäinen kertani järjestötyössä ja sosiaali- ja terveysalalla. Harjoittelun aikana opin, miten joustavasti ja idearikkaasti järjestö voi reagoida ihmisten ja yhteiskunnan tarpeisiin. Työskentelyote oli avoin ja eteenpäin suuntautuva. Se teki vaikutuksen.

Säätiöllä opin katsomaan riippuvuus- ja mielenterveystyön teemoja uusista näkökulmista. Harjoittelu vaikutti myös siihen, miten havainnoin ympäristöäni ja miten ymmärrän ihmisten erilaisia tilanteita. Addiktioita ja mielenterveyttä koskevat kysymykset liittyvät vahvasti sosiaalipolitiikkaan, ja niitä tulisi huomioida laajemmin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Tuntui hienolta, kun minuun suhtauduttiin kuin kehen tahansa työntekijään. Työkaverit luottivat osaamiseeni ja sain tehdä työtä itsenäisesti. Minua kannustettiin kysymään ja pyytämään apua aina, kun siltä tuntui. Sain tasaisin väliajoin palautetta, mikä auttoi suuntaamaan työntekoa.

Harjoittelu vahvisti entisestään tunnetta siitä, että haluan työskennellä näiden teemojen parissa jatkossakin. A-klinikkasäätiö olisi siihen erinomainen paikka.

Oppimassa addiktioista