Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

Kimi – Ihan tavallinen poika, joka kuoli huumeisiin

Kimin tarina on surullinen ja Suomessa aivan liian yleinen. Kimi kuoli vain 24-vuotiaana tahattomaan lääkemyrkytykseen.

Huumeiden ja lääkkeiden väärinkäyttöön kuolleiden nuorten määrä on noussut nopeasti, ja on Suomessa korkeammalla tasolla kuin missään muussa EU-maassa. Vuonna 2021 huumeisiin kuoli sata alle 30-vuotiasta ja liikenteeseen verrattuna huumeisiin kuolee jo lähes tuplamäärä nuoria.

Jokainen kuolema on liikaa – Lahjoita nuorten kuolemien ehkäisemiseksi


Kimi syntyi 2.1.1997 ja menehtyi lääkemyrkytykseen vain 24-vuotiaana 27.9.2021. Kimiä jäivät kaipaamaan perheenjäsenten lisäksi lukuisat sukulaiset ja ystävät. Läheiset muistavat Kimin iloisena, huumorintajuisena ja aktiivisena poikana. Hän oli kohtelias, positiivinen ja aina hyvällä tuulella. Kimi oli rakastettu ja ihan tavallinen poika, jolle kävi pahin mahdollinen.

Olemme julkaisseet tällä sivulla Kimin äidin ja sisarusten muistoja rakkaasta pojastaan ja veljestään. He halusivat tuoda Kimin tarinan julki, jotta nuoret välttyisivät samalta kohtalolta. Sinulla on mahdollisuus auttaa meitä auttamaan.


Kimin perhe ja läheiset halusivat muistaa häntä muistokeräyksellä, jonka tuotoilla tämä kampanja nuorten huumekuolemien ehkäisemiseksi on mahdollistettu. Koordinoinnista vastasi A-klinikkasäätiö ja Nuortenlinkki. Videot tärkeän aiheen puolesta tuotti Grillifilms Oy ja tuotantoon on osallistunut myös Liikenneturva.

mobilepay

Mobilepay-siirto on nopein tapa tukea nuorten huumekuolemia ehkäisevää työtämme. Jo 10 €:n lahjoituksella pystymme kohtaamaan päihteitä käyttävän ihmisen kadulla sekä tarjoamaan ruokaa, juomaa ja keskusteluapua. Lähetä haluamasi summa Mobilepay-sovelluksella numeroon 21179. Kiitos kun välität.

Kimin muistovideot

Miten tunnistan yliannostuksen ja miten minun pitää toimia?

Mitkä ovat yliannostuksen tyypilliset merkit?

Kiihdyttävien aineiden (esim. amfetamiini, kokaiini, ekstaasi, MDPV) yliannostusoireita ovat:

 

  • voimakas ahdistuneisuus, levottomuus ja kiihtyneisyys
  • sekavuus, suuruuskuvitelmat ja euforia
  • nopea pulssi ja kohonnut verenpaine
  • kehon lämpötilan nousu, kuume ja kouristukset
  • laajentuneet ja reagoimattomat pupillit

 

Lamaavien aineiden (esim. alkoholi, bentsodiatsepiinit, buprenorfiini, tramadoli, metadoni, gamma, lakka, heroiini, kodeiini) yliannostusoireita ovat:

 

  • raskas hengitys, uneliaisuus, vaikeus puhua ja hengittää
  • kalpea tai sinertävä iho
  • kutina ja punastelu
  • kehon lämpötilan aleneminen
  • pulssin hidastuminen
  • vapina, kouristelu, pahoinvointi
  • supistuneet pupillit
Miten voin toimia välttääkseni yliannostuksen?
  • Käytä vain yhtä ainetta kerrallaan. Sekakäyttö moninkertaistaa yliannostusvaaran.
  • Hankkimasi aine ei välttämättä ole sitä mitä luulet, eikä siten toimi haluamallasi tavalla. Ole varovainen.
  • Huomioi yleiskuntosi ja terveydentilasi. Tietyt sairaudet, esimerkiksi diabetes, heikentävät elimistösi kykyä sietää aineiden vaikutuksia. Muista juoda riittävästi vettä.
  • Muista huomioida vieroitushoidon jälkeinen toleranssin lasku. Elimistösi ei välttämättä siedä vieroitusta edeltäneitä annosmääriä.
  • Vältä aineiden käyttämistä yksin. Jos jokin menee vikaan, on lähellä hyvä olla joku hälyttämään apua.
  • Puhu muiden käyttäjien kanssa kaduilla liikkuvista uusista aineeristä. Hae ja jaa tietoa aktiivisesti.
  • Vältä aineiden pistämistä. Pistettynä huumausaine imeytyy elimistöösi heti, etkä välttämättä ehdi reagoida ongelmatilanteessa.
Mitä teen jos epäilen yliannostusta itselläni tai kaverillani?
  • Älä yritä lääkitä yliannostuksen saanutta, sillä se usein vain pahentaa tilannetta.
  • Hälytä välittömästi apua soittamalla hätänumeroon 112. Pysy rauhallisena. Anna mahdollisimman paljon ja rehellisesti tietoa tilanteesta ja käytetyistä aineista. Noudata hätäkeskuksesta saamiasi ohjeita.
  • Älä koskaan jätä yliannostuksen ottanutta kaveriasi yksin.

Huumekuolemien ehkäisemiseksi tarvitaan myös poliittisia päätöksiä


Huumeista aiheutuvia kuolemia voidaan vähentää myös poliittisilla päätöksillä. Alla listatuilla A-klinikkasäätiön hallitusohjelmatavoitteilla voidaan huumekuolemien ehkäisyn lisäksi vähentää huumeiden käytöstä aiheutuvia muita haittoja, kuten vakavia sairauksia. Näiden toimien tarkoituksena ei ole lisätä huumeiden saatavuutta ja muuttaa yhteiskunnallista ilmapiiriä huumeiden käytön osalta sallivampaan suuntaan.


Esittämiemme toimien haittoja vähentävä teho ja vaikuttavuus perustuu vankkaan tutkimusnäyttöön ja muista maista saatuihin kokemuksiin: yhteiskunnan kannattaa tukea mahdollisimman turvallisia käyttötapoja ja -tiloja, jotta käyttäjien inhimillinen kohtaaminen ja pysyvän muutoksen rakentaminen mahdollistuvat.

Päihdehoitoon pääsyn toteutumista lainsäädännön määrittämissä rajoissa on seurattava valtakunnallisesti ja ryhdyttävä tarvittaviin toimiin yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi


Yksilön oikeus mielenterveyspalveluihin on varmistettava päihdeongelmasta riippumatta


Valvottujen käyttötilojen perustaminen on tehtävä mahdolliseksi hyvinvointialuekohtaisilla päätöksillä


Ainetunnistus on tehtävä mahdolliseksi ja huumausainelain muutoksella on mahdollistettava käsittelylupa haittoja vähentävässä työssä laittomilta markkinoilta peräisin oleville aineille


Vasta-aine naloksonia on voitava määrätä reseptillä opioidiriippuvuusdiagnoosin saaneille henkilöille ja naloksoni on lisättävä laajemmin poliisin ja muiden päihteitä käyttäviä ihmisiä kohtaavien viranomaisten varustukseen


Terveysneuvontatyön hyvät käytännöt on linjattava ja otettava käyttöön valtakunnallisesti


Huumeiden käytön rangaistavuus tulee poistaa osana laajempaa uudistusta, jossa hoitojärjestelmää ja palvelujen saatavuutta parannetaan


Lahjoitustavat

mobilepay

Mobilepay-siirto on nopein tapa tukea nuorten huumekuolemia ehkäisevää työtämme. Jo 10 €:n lahjoituksella pystymme kohtaamaan päihteitä käyttävän ihmisen kadulla sekä tarjoamaan ruokaa, juomaa ja keskusteluapua. Lähetä haluamasi summa Mobilepay-sovelluksella numeroon 21179. Kiitos kun välität.

Voit myös tehdä lahjoituksen suoraan lahjoitustilillemme: FI81 1745 3000 0059 69 (NDEAFIHH). Lahjoittaminen on mahdollista myös A-klinikkasäätiön Facebook-sivun kautta. Työmme tukemiseksi voit myös perustaa Facebookiin ja Instagramiin syntymäpäivä- tai muistokeräyksen. Lisäohjeita ja lahjoituksiin liittyviä kysymyksiä voi lähettää meille sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Rahankeräyslupa

Lahjoituksina saatuja varoja käytetään A-klinikkasäätiön rahankeräysluvan mukaisesti. Poliisihallituksen 31.12.2020 myöntämä rahankeräyslupa RA/2020/1702 on voimassa 1.1.2021 alkaen koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Kerron mielelläni lisää

Tarja Virolainen

viestintäjohtaja

0504435116

Sähköposti