Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

17.02.2021 | Yleinen

Tarja Virolainen

Rahapelaamisen kulttuurista paikkaa voidaan muuttaa, kirjoittaa Inka Silvennoinen pääkirjoituksessaan

Rahapelaaminen on brändätty Suomessa osaksi hyväntekemistä ja suomalaiset opetettu lottokansaksi. Mutta tämän voi myös muuttaa, kirjoittaa Peluurin päällikkö Inka Silvennoinen Tiimi-lehden 1/2021 pääkirjoituksessa.

Vuosien varrella minulle on muodostunut tavaksi ruokakaupassa, kioskilla tai huoltoasemalla käydessä tehdä nopea skannaus siitä, millä tavalla rahapelit näkyvät tai kuuluvat niissä. Kun olen laskenut kuulutettavat mainokset, rivistön rahapeliautomaatteja, erilaiset markkinointimateriaalit, iltapäivälehtien lööpit lottovoittajista sekä esillä olevat lottokupongit ja arvat, olen yleensä mennyt jo sekaisin laskuissa.

Olen lukemattomia kertoja kuullut (ja mahdollisesti joskus sanonutkin) suomalaisten olevan lottokansaa. Tilastojen valossa näin onkin: suomalaiset ovat rahapelaamiseen hävityssä rahassa mitattuna maailman huippua. 

Ei ole sattumaa, että Suomessa pelataan paljon rahapelejä. Meidät on opetettu siihen. Vuosikymmeniä meillä on tietoisesti rakennettu kulttuuria ja kertomusta, jossa rahapelit ovat arkista, kaikille sopivaa ja harmitonta viihdettä. Niin arkista, ettei suurin osa edes tajua niiden läsnäolon läpitunkevuutta. Kun silmät sille kerran avautuvat, on sitä vaikea olla enää näkemättä.

Se mikä on rakennettu, voidaan onneksi myös purkaa.

Arkisuuden ja harmittomuuden lisäksi rahapelaaminen on Suomessa onnistuneesti brändätty osaksi hyväntekemistä. Veikkaukselle ja sen edeltäjille hävityt rahat on käytetty yhteiskunnallisesti tärkeisiin kohteisiin ja samalla rakennettu järjestelmä, jossa meistä lähes jokainen on tavalla tai toisella hyötyjänä. Se on ollut tehokas keino häivyttää rahapelien ansaintalogiikka, joka perustuu riittävän monen riittävän isoille häviöille. Kun raha menee ”kansanterveydelle”, kulttuurille tai urheilulle, unohtuu helposti, että merkittävä osa rahapelien tuotoista tulee ihmisiltä, joilla on rahapeliongelma ja joilla ei olisi rahojaan varaa hävitä. 

Se mikä on rakennettu, voidaan onneksi myös purkaa. Tupakan kulttuurinen asema ja näkyvyys on muuttunut johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä työllä. Asiaa ei ole jätetty ainoastaan yksilöiden vastuulle ja ratkaistavaksi tai tupakkayhtiöiden omien päätösten ja valvonnan varaan, vaan on uudistettu lakeja ja tehty rakenteellisia muutoksia.

Meillä Veikkauksen edunsaajilla on mielestäni vastuu olla myös osa muutosta.

Koska me Veikkauksen edunsaajat olemme osa nykyistä järjestelmää, on meillä mielestäni vastuu olla myös osa muutosta. Me voimme vaatia, että rahapelien tuottoja ei voi enää asettaa peliongelmien ehkäisyn ja vähentämisen edelle. Me voimme vaatia, että tulevaisuudessa voimme käydä kaupassa, selailla nettiä, lukea lehtiä ja katsoa televisiota ilman, että meille jatkuvasti tyrkytetään rahapelejä. Mutta ensin meidän täytyy avata silmämme ja tajuta, että asiat voisivat olla toisin. 

Teksti: Inka Silvennoinen 

Inka Silvennoinen työskentelee Peluurin päällikkönä. Pääkirjoitus on julkaistu Tiimi-lehdessä 1/2021

Pieni pyyntö sinulle: auta meitä saamaan enemmän näkyvyyttä päihdetyölle. Painetun Tiimi-lehden tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat lehden kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa. Tilauslomakkeen löydät tämän sivun alalaidasta. Tervetuloa Tiimin lukijaksi!

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon