Korona vähensi yhteydenottoja Peluuriin viime vuonna

Peluurin auttavaan puhelimeen ja chattiin tuli viime vuonna kaikkiaan 1982 rahapeliongelmaa käsittelevää yhteydenottoa. Pääosa yhteyttä ottaneista rahapelaajista oli miehiä ja yli puolet alle 34-vuotiaita.

Image
Peluurin sivuston etusivu
Julkaistu 07.05.2021 | Peluuri
Jaa Artikkeli

Korona ja etenkin sen vuoksi tehty laajamittainen Veikkauksen hajasijoitettujen rahapeliautomaattien sulkeminen vaikutti Peluuriin tulleisiin yhteydenottoihin vuonna 2020. Pitkään jatkunut yhteydenottojen määrän kasvu taittui. 

Rahapeliautomaattien sulkeminen oli valtava helpotus monille pelaajille, luonnehtii Peluurin päällikkö Inka Silvennoinen

”He kertoivat voivansa ensimmäistä kertaa vuosiin käydä kaupassa turvallisesti ilman pelkoa pelaamaan retkahtamisesta. Rahat säästyivät ruokaan ja muuhun tarpeelliseen kulutukseen. Tämä on vahva viesti sen puolesta, että hajasijoitetut automaatit tulee siirtää pois arkisista ympäristöistä, joissa ihmisten on välttämätöntä liikkua.”

Yhteyttä ottaneista läheisistä valtaosa oli naisia.

Peluurin auttavaan puhelimeen ja chattiin tuli viime vuonna 1982 rahapeliongelmaa käsittelevää yhteydenottoa. Määrä oli 14 % vähemmän kuin vuonna 2019. Peli poikki -ohjelman kävi läpi 253 pelaajaa.

Pelaajaprofiili pysyi aikaisempien vuosien kaltaisena. Yhteyttä ottaneista rahapelaajista pääosa oli miehiä ja yli puolet alle 34-vuotiaita. Noin puolet rahapelaajista oli työssäkäyviä. Peluuriin yhteyttä ottaneista läheisistä 77 % oli naisia ja 64 % yli 45-vuotiaita. 

Niistä pelaajista, joilla pelaamisen kanava selvisi, 75 %:lla netti oli ensisijainen pelaamisen kanava, 18 % pelasi pelipisteillä ja 7 % käytti tasaisesti molempia. 

Rahapeliautomaatit ovat olleet koko Peluurin historian ajan eniten peliongelmia aiheuttanut pelimuoto. Vuonna 2020 niiden osuus ensisijaisista ongelmia aiheuttaneista peleistä oli yhteensä 69 %.

Isot velat keskittyivät etenkin nettipelaajille.

Pikavippien ja lainarahan käyttö pelaamisen rahoittamiseksi näyttäisi vakiintuneen merkittäväksi osaksi rahapelaamisen ongelmia. Isolla osalla Peluurin asiakkaista on pelaamiseen liittyviä velkoja. 

Päivystyspuhelimeen ja chattiin yhteyttä ottaneista henkilöistä, joiden velkasumma selvisi, 65 %:lla oli rahapeleihin liittyvää velkaa yli 10 000 euroa. Yleisin summa oli 20 000–50 000 euroa. Velkoihin liittyi usein runsas määrä erilaisia kulutusluottoja. Isot velat keskittyivät etenkin nettipelaajille.

Peluuri vähentää ja ehkäisee pelaamisesta aiheutuvia sosiaalisia, taloudellisia sekä terveydellisiä haittoja. Peluurin palveluja ovat auttava puhelin ja chat, OmaPeluurin oma-apu ja vertaistuki verkossa, sivuston tietopankki, Peli poikki -terapiaohjelma sekä Valtti- ja Hertta-keskustelufoorumit. Palvelut ovat valtakunnallisia ja käyttäjille maksuttomia.

Peluuri toimii osana Peliklinikan kokonaisuutta. Peluurin taustaorganisaatioina toimivat A-klinikkasäätiö ja Sininauhaliitto.

Muokattu viimeksi 07.05.2021.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti