28.09.2021 | Yleinen
Tarja Virolainen
Jokke Raunimaa jäi eläkkeelle asentajan työstä ja ryhtyi saman tien kokemusasiantuntijaksi
Avarakatseisuutta. Sitä päihdetyössä tarvitaan, sanoo kokemusasiantuntija Jokke Raunimaa. Toipumiseen vie monia reittejä.
Työurien pidentämisestä puhutaan paljon. Järvenpääläinen Jouko ”Jokke” Raunimaa on hyvä esimerkki siitä, miten työura oikeasti pitenee. Hän jäi eläkkeelle 63-vuotiaana 2013 asentajan työstä Metson Järvenpään konepajalta. Eläkepäivien jo häämöttäessä hän kävi kokemusasiantuntijakoulutuksen, ja siitä urkeni toinen ura.
Tätä nykyä Raunimaa työskentelee yhtenä kolmesta kokemusasiantuntijasta Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskuksen Matala-palvelupisteessä kolmena päivänä viikossa. Palvelu on osa Keski-Uudenmaan sotea eli Keusotea. Toinen työpaikka on Keravan terveyskeskuksessa kokemusasiantuntijana. Siellä Raunimaa ohjaa kerran viikossa ryhmää työntekijän kanssa ja ottaa ihmisiä vastaan myös kahden kesken.
Jokke Raunimaan kokemusasiantuntijuuden taustalla on yli äyräiden mennyttä alkoholinkäyttöä ja toipumiskokemus siitä.
Hän sanoo, ettei alkanut aikoinaan käyttää alkoholia mihinkään erityiseen syyhyn. Mutta kun hän joi, juotua tuli aina humalaan. Alkoholinkäytöstä tuli ongelma 1980-luvun puolivälin jälkeen. Mies kävi päivätöissä ja remontoi vanhaa kotitaloaan. Se kävi pitemmän päälle voimille.
”Olin rakennuksella myöhään iltaan. Aamulla könysin töihin ja suoraan töistä taas raksalle. Ruokakaupasta otin oluet mukaan”, hän muistelee.
Pomo ei välttämättä huomannut tilannetta, koska tein töitä koko ajan enkä myöhästellyt.
Vaikka alkoholinkäyttö alkoi painaa yhä raskaammin, töistä ei laistettu.
”Menin aina töihin ja tein töitä, vaikka olo oli kauhea. Työpaikalla en juonut koskaan. Vaikka oli ylitöissä yhteentoista, vielä sen jälkeen ehti käymään paikallispubissa ottamassa pari. Pomo ei välttämättä huomannut tilannetta, koska tein töitä koko ajan enkä myöhästellyt. Sisuskalut eivät onneksi prakanneet, eikä maksa-arvoissakaan näkynyt koskaan mitään.”
Työnkuva muuttui 1994 koneistushommista alihankintatöiden vastaanottotarkastajaksi. Samana vuonna hän erosi avioliitostaan. Silloin Raunimaa tutustui Järvenpään sosiaalisairaalaan eli nykyiseen Päihdesairaalaan, josta tuli hänelle sittemmin hyvin tärkeä. Ensimmäinen hoitojakso siellä kesti kaksi kuukautta.
”Sain sinä aikana asunnon ja lähdin saman tien takaisin töihin. Ajattelin, että en mä mitään avohoitoa tarvitse. Mummo kuoli ja perunkirjoituksen jälkeen palkitsin itseni pullolla viinaa. Siitä alkoi kolmen vuoden juomaputki.”
”Lopulta olin niin kyykyssä, että menin ratapenkalle istumaan kaljapullon kanssa. Onneksi kaveri huusi, että tule pois sieltä. Yhtenä lauantai-iltana puolikas oluttuoppi jäi paikallisen pubin oven pieleen ja lähdin menemään. Se oli viimeinen huikkani.”
Seuraavana maanantaina käynnistyi toinen hoitojakso Päihdesairaalassa. Raittius alkoi siitä. Avohoitokin alkoi kiinnostaa. Se tarkoitti keskusteluja kerran viikossa ja viikon mittaisia intervalleja Päihdesairaalassa puolen vuoden välein vuosina 1997–2000.
Kirjoitin tarinani yhtenä lauantaina. Muistin vielä hyvin asiat, jotka haluaisin jo unohtaa. Mutta ei ne unohdu.
Ennen koronan mullistettua rutiinit Päihdesairaalassa järjestettiin ns. vanhojen kahveja. Niihin Raunimaakin osallistui säännöllisesti. Yksillä kahveilla hän sai käsiinsä sähköpostin syksyllä 2012 alkavasta Mielen avain -hankkeen kokemusasiantuntijakoulutuksesta. Raunimaa mietti, mitä se mahtaisi tarkoittaa ja päätti hakea koulutukseen, vaikka oli vielä silloin Metsolla töissä.
Koulutusta oli joka keskiviikko neljä tuntia kerrallaan. Opiskelijana oli 25 ihmistä erilaisista taustoista.
”Mietin ja katselin, mitäköhän tää meinaa. Miten teen oman tarinani? Ajattelin, että paperille en voi sitä kirjoittaa, pyyhekumikin loppuu. Onneksi saatiin tietokoneopetusta. Kirjoitin tarinani yhtenä lauantaina. Muistin vielä hyvin asiat, jotka haluaisin jo unohtaa. Mutta ei ne unohdu.”
Tärkeitä ohjaajia ja opastajia kokemusasiantuntijauralla ovat olleet varsinkin senaikaisen Järvenpään mielenterveys- ja päihdeyksikön Marjo Tolonen ja erikoistutkija Outi Hietala. He ovat auttaneet selventämään ja ymmärtämään omaa roolia kokemusasiantuntijana ja sen suhdetta ammattilaisten työhön.
Raunimaan varsinainen asiakastyö kokemusasiantuntijana alkoi Järvenpään mielenterveys- ja päihdeyksikössä, jossa hän ohjasi avoryhmää yksikön sosiaaliterapeutin Marjo Tolosen kanssa kanssa.
Kuntien viranhaltijat ja työntekijät ovat isossa roolissa siinä, miten kokemusasiantuntijuutta ja vertaisuutta saadaan mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, Raunimaa arvelee. Hän on ilokseen saanut nähdä, miten ne ovat edenneet palveluissa.
Erityisen iloinen hän on avokuntoutusryhmistä. Hyvinkäällä ryhmän nimi on Toiwo ja Järvenpäässä vastaava toiminta kulkee Kipinän nimellä. Toimintaa on joka arkipäivä ja mukana on niin ammattilaisia kuin vertaisia.
”Ihmiset sitoutuvat avokuntoutusryhmän toimintaan. Ryhmä pitäisi saada Keski-Uudenmaan kaikkiin kuuteen kuntaan. Se olisi tosi tärkeää.”
Kun on ollut aiemmin metalliverstaalla, jossa oli vain äijiä töissä, tämä on ollut suuri muutos siihen.
Kun metallipajasta siirtyy työhön, jossa autetaan ihmisiä, muutoksen luulisi olevan iso. Raunimaata on kuitenkin vaikea innostaa pohtimaan urahyppäystä ja analysoimaan sen mahdollisia haasteita. Hän vaikuttaa olevan luontainen sosiaalinen kyky ja verkostoituja.
”Tykkään tehdä kaikkea. Ja varsinkin tätä. Miksi? En mä tiedä. Mitäs muuta mä sitten tekisin?” hän ihmettelee.
Sen hän sanoo, että kokemusasiantuntijuus ja vertaisuus on oma juttunsa verrattuna metallimiehen töihin.
”Kun on ollut aiemmin metalliverstaalla, jossa oli vain äijiä töissä, tämä on ollut suuri muutos siihen. Piti alkaa snaijata, miten suunnilleen pitäisi olla, kun on ihmisten kanssa tekemisissä.”
Maailmojen erilaisuudesta kertoo sekin, kun Raunimaa kokemusasiantuntijakoulutuksen myötä innostui puhumaan tunnepuolen asioista konepajan kahvihuoneessa.
”Eihän ne äijät siitä mitään ymmärtäneet. Ammattiosaston palavereissa oli siihen aikaan vielä alkoholia tarjolla. Sielläkin jotkut kysyivät kännissä, että mites kun sä et enää ota… Sanoin, että puhutaan siitä duunissa joskus selvin päin. Mutta siitä ei enää syntynyt keskustelua.”
Oppia hän arvelee saaneensa toimiessaan ammattiosastonsa työsuojelutehtävissä. Kun kokouksissa ”joutui vääntämään ylimystön kanssa”, se opetti. Oppeja pystyi soveltamaan kokemusasiantuntijan työssä. Huomasi, että ihmiset ovat lopulta samanlaisia, vaikka kouluja olisi käyty pidemmällekin.
Ammattilaiskuvioissa Jokke Raunimaa on kokemusasiantuntija mutta toipujien keskinäisissä kohtaamisissa vertainen. Hänellä on kaksi tärkeää vertaistoiminnan areenaa, viikottaiset tapaamiset Päihdesairaalassa katkaisu- ja kuntouttavassa hoidossa olevien kanssa ja Järvenpään A-kilta, jota hän oli perustamassa 2017.
Kokemusasiantuntijoina meillä pitää olla kaikki silmät auki. Emme voi sanoa kenellekään ihmiselle, mikä sinulle olisi hyvä.
”Järvenpään A-kilta niin lähellä sydäntä, että lähemmäs ei pääse. Kahtena iltana viikossa nähdään. Päihdesairaala taas… Joku kohta minussa on tyhjänä, kun sinne aina tykkää tulla.”
Raunimaa liputtaa kokemusasiantuntijana ja vertaisena avarakatseisuuden puolesta. Hän sanoo, ettei tykkää yksisilmäisestä vain jonkun tietyn hoitomuodon hehkuttamisesta.
”Kokemusasiantuntijoina meillä pitää olla kaikki silmät auki. Emme voi sanoa kenellekään ihmiselle, mikä sinulle olisi hyvä. On monta tapaa toipua. Ihmisille pitää tuoda esiin kaikki mahdollisuudet, mitä tietää, ja haastaa ihmistä itseään miettimään. Vältän neuvomasta ketään koskaan missään. Jos jotain suosittelee, voi olla, ettei se toimikaan sen ihmisen kohdalla.”
”Sitä olen miettinyt, miten saisi ihmisille läpi, että itse olet keskiössä koko ajan. Olet itse se, jonka pitää toimia ja tehdä. Et saa valmista. Se on niin yksinkertainen juttu. Itse päätät, mitä teet.”
Jokke Raunimaa
Päihdetyön kokemusasiantuntija, Keusote Järvenpää, Keravan terveyskeskus ja Päihdesairaala
Paras ominaisuutesi työssä?
Ainakin toivoisin, että olisin hyvä kuuntelija.
Huonoin ominaisuutesi työssä?
Puhun varmaan vähän liikaakin. Toista pitäisi kuunnella loppuun saakka.
Rakkain työkalusi?
Vaikka kokemukset ovat omakohtaisia, pitää olla myös avarakatseinen. Vaikkapa itselleni kohtuukäyttö ei toimi, mutta kenellekään ei voi sanoa, ettei se toimi sinullekaan.
Mitä työ on sinulle opettanut?
Esimerkiksi kun viime viikolla olin ohjaamassa ryhmää työntekijän kanssa, ryhmässä oli neljä ihmistä, joista kaikki ovat olleet kuivilla jo aika pitkän aikaa. Päihderiippuvuus on aika vaikea juttu, mutta aina joku selviää ja se tuntuu palkitsevalta.
Mistä saat vastapainoa työlle?
A-killan kautta pääsin elämäni ensimmäiselle tuetulle lomalle viime joulukuussa. Se oli hienoa. En kyllä tehnyt mitään loman aikana, jumppasalissakin vain kannustin toisia.
Ellet olisi kokemusasiantuntija, mitä voisit olla?
En osaa sanoa. Yksi kaveri sanoi, että sun pitää keksiä joku harrastus, kun jäät eläkkeelle. Tämä tuli sitten sattumalta elämään. Millään en usko, että olisin jossain rannalla dokaamassa.
Teksti ja kuva: Auli Saukkonen
Haastattelu on julkaistu Tiimi-lehdessä 4/2021.
Tykkää, jaa, kommentoi