27.08.2026 | Päivän puheenaihe
Meta sopi kanteen isolla rahalla, mutta miksi A-sanaa on niin vaikea käyttää?
Metan miljardisovintoa on Suomessa käsitelty ennen kaikkea lasten suojelun näkökulmasta. Yhdysvalloissa uutisoinnin ytimessä on ollut myös sosiaalisen median riippuvuutta aiheuttava luonne. ”Miksi addiktiosta puhutaan meillä niin varovasti, vaikka juuri siitä koko kiistassa on kyse”, kysyy toimitusjohtajamme Hannu Jouhki.
Eilen Yhdysvalloista tuli uutinen, joka koskettaa käytännössä meitä kaikkia. Meta maksoi 17,1 miljardia dollaria osavaltioille sopiakseen palvelujensa haitallisuutta koskevan joukkokanteen, jota on verrattu tupakkaoikeudenkäynteihin.
Jo vertaus kertoo, mistä puhutaan.
Kun Meta rinnastetaan tupakkayhtiöihin, huomio kiinnittyy tuotteiden ja palvelujen riippuvuutta aiheuttaviin ominaisuuksiin.
Yhdysvalloissa riippuvuusnäkökulma näkyi uutisoinnissa selvästi. Nopealla haulla CBS, CNBC, New York Times ja Los Angeles Times nostivat otsikoihinsa sanat ”social media addiction case”, ”suit” tai ”settlement”.
Suomessa painotus oli toinen. Ylen otsikko kuului: ”Meta lupaa rajoittaa lasten somen käyttöä – suostui lähes 17 miljardin sopuun osavaltioiden kanteissa” MTV puolestaan otsikoi: ”Meta myönsi syntinsä: Maksaa miljardikorvaukset ja lupaa suuria muutoksia lasten suojelemiseksi” Helsingin Sanomat kertoi, että ”Meta taipui: lapset eivät voi käyttää Instagramia öisin”. Sanoja ”riippuvuus” tai ”addiktio” ei Helsingin Sanomien uutisessa käytetty lainkaan.
Miksi?
Oletetaanko Suomessa, että sosiaalisen median yhteys riippuvuuteen ymmärretään ilman, että sitä tarvitsee sanoa ääneen? Onko riippuvuus edelleen aihe, jota käsitellään mieluummin kiertäen? Vai arvioidaanko toimituksissa yksinkertaisesti, että lasten suojelu puhuttelee yleisöä enemmän kuin addiktio?
Lasten asemaa ei pidä vähätellä. Kehittyviä aivoja voidaan pitää erityisen alttiina somen jatkuvalle ärsyketulvalle ja palkitsemisjärjestelmään kohdistuville vaikutuksille. Samalla on syytä nähdä koko kuva. Sosiaalisen median haitat voivat näkyä riippuvuuskäyttäytymisenä, eikä ilmiö koske vain lapsia.
Dopamiinitalous haastaa kysynnän ja tarjonnan logiikan
Nopeaa mielihyvää tarjoavat tuotteet ja palvelut löytävät tiensä arkeemme tutkimustuloksista, poliittisista päätöksistä ja oikeudenkäynneistä huolimatta.
Asiayhteydet ovat erilaisia, mutta Metan tapaus tuo mieleen myös EU:n digijäteille määräämät sakot ja eri maissa annetut oikeuden päätökset ruokalähettien työsuhteista. Päätöksiä tehdään, ehtoja kiristetään ja toimintaa arvostellaan, mutta liiketoiminta jatkaa kasvuaan.
Yritysten vastauksissa viranomaisten, tutkijoiden ja oikeusoppineiden kannanotot muuttuvat helposti vuoropuheluksi, jonka tarkoituksena on ”huomioida entistä paremmin asiakkaiden ja sidosryhmien tarpeet”.
Välitöntä mielihyvää hyödynnetään ja toistoa vahvistetaan vetoamalla aivojen palkitsemisjärjestelmään.
Samalla dopamiinitaloudessa toimivien yritysten liiketoiminta perustuu pitkälti siihen, että ihmisten huomio saadaan palaamaan palveluun tai tuotteeseen yhä uudelleen.
Markkinatalouden perusajatus on pitkään ollut selvä: tarjontaa syntyy sinne, missä on kysyntää. Olemme myös tottuneet ajattelemaan, että kuluttaja tietää itse parhaiten, mitä haluaa. Siksi yritysten on nähty olevan oikeutettuja suuntaamaan resursseja sinne, missä kysyntä kasvaa.
Dopamiinitaloudessa tätä ajatusta on syytä tarkastella kriittisesti.
Jos palvelu on suunniteltu vahvistamaan toistuvaa käyttöä ja nopean palkinnon tavoittelua, kysyntä ei synny täysin tyhjiössä. Käyttäytymistä voidaan aktiivisesti ohjata.
Silloin on perusteltua kysyä, missä määrin valintamme todella ovat vapaita ja missä määrin niitä muokkaavat järjestelmät, joiden tarkoitus on saada meidät palaamaan takaisin.
Tästä riippuvuudessa eli addiktiossa on kyse. Ja juuri siksi sanaa ei pitäisi vältellä myöskään Metan tapauksessa.
Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Käytetään rohkeasti A-sanaa.
Tykkää, jaa