Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

09.09.2025 | Nimitys

Saila Flinck on aloittanut Katuklinikan sosiaaliohjaajana Helsingissä

seisoo käsivarret ristissä punatiiliseinää vasten kaupunkikadulla. Hänellä on yllään musta huppari, jossa lukee A-klinikkosäätiö, sekä mustat housut. Taustalla näkyy sähkökaappi ja suojatie.

Saila Flinck tuo Katuklinikkaan vahvaa päihdetyön kokemusta sekä pitkän historian erilaisten marginaaliryhmien parissa tehtävästä työstä. Häntä motivoi erityisesti ajatus siitä, että kukaan ei ole immuuni riippuvuuksille ja jokainen ansaitsee tulla kohdatuksi sekä saada tukea oikealla hetkellä.

Sosionomi AMK Saila Flinck on aloittanut Katuklinikan sosiaaliohjaajana Helsingissä. Hän siirtyi tehtävään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta, jossa hän työskenteli sosiaaliohjaajana huumehoitopalveluissa. Työhön kuului jalkautuvaa sosiaaliohjausta, avohoidon, korvaushoidon sekä haittoja vähentävän työn lisäksi uusien työmuotojen kehittämistä, hankeyhteistyötä. Hän on työskennellyt myös Helsingin kaupungin intensiivisessä avokuntoutuksessa sekä tuetun asumisen yksiköissä.

Sailan tie päihdetyöhön alkoi jo nuorena. Yläkoulun ja lukion aikaan häntä veivät eteenpäin aktivismi ja heikompien puolustaminen. Pietarissa hän auttoi katulapsia, jotka elivät metroasemilla ja nukkuivat viemäriputkissa.

”En silloin tiennyt tekeväni kohtaavaa työtä, mutta siellä opin paljon siitä, mitä tarkoittaa olla läsnä ja kohdata ihminen hänen omassa todellisuudessaan”, Saila kertoo.

Opiskeluaikana hän oli työharjoittelussa Vietnamissa lastenkodeissa ja näki läheltä millaisissa olosuhteissa haavoittuvat lapset elävät. Viimeisen harjoittelunsa Saila teki Itäkeskuksen matalan kynnyksen päiväkeskus Stoorissa, jossa hän myös teki opinnäytetyönsä suonensisäisiä huumeita käyttävien ihmisten vertaistukikoulutuksesta.

Päihdetyö veti mukaansa ja opiskelujen jälkeen Saila onkin työskennellyt useissa päihde- ja asumispalveluiden yksiköissä.

”Olen onnekas, kun voin tehdä työtä, johon uskon ja jonka takana voin seistä. Katuklinikan työssä näen tärkeänä siltana toimimisen asiakkaan ja palveluiden välillä.”

Saila korostaa, että kukaan ei ole riippuvuuksilta suojassa.

”Elämä voi tuoda vastaan asioita, joita emme pysty käsittelemään parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin tuki ja rinnalla kulkeminen ovat ratkaisevia. Minä en ole erilainen kuin asiakkaani.”

Uratarinoita, jotka muuttavat maailmaa

Blog
Henkilö katsoo kameraan A-klinikkasäätiön huppari päällä. Hän on ulkona ja kuvan vasemmassa laidassa on puolikas A-tunnus. Henkilöllä on yllään A-klinikkasäätiön huppari
”Ihmisten kärsimyksen vähentäminen antoi elämälleni merkityksen”

Miten lukion kesken jättäneestä, makkaroita pakkaavasta rokkarista tuli buddhalaista valaistumista etsivä munkkikokelas ja lopulta kaksoistohtori?

Blog
Punatukkainen henkilö seisoo kädet ristissä ulkotilassa, yllään musta huppari, jossa lukee "A-klinikkasäätiö". Hän katsoo suoraan kameraan itsevarmasti. Taustalla on vaalea rakennus ja ruukkukasveja. Kuvan oikeassa reunassa on mustia graafisia elementtejä.
”Halusin ymmärtää, miksi ihminen valitsee perheensä sijaan pullon”

Kaupassa, ravintolassa ja elektroniikka-asentajana työskennellyt Aino Rukkila havahtui kolmekymppisenä pohtimaan, mitä hän haluaisi oikeasti tehdä työkseen. Läheisen päihderiippuvuus herätti kysymyksiä, joihin hän on 20 vuoden uransa aikana etsinyt ja löytänyt vastauksia.

Blog
Kuvassa tummahiuksinen ja parrakas henkilö katsoo kädet puuskassa kameraan ja hymyilee lempeästi. Hänellä on yllään A-klinikkasäätiön musta huppari
”Opiskelin nollasta antidopingtyön kansainväliseksi osaajaksi”

Kipinä puhtaaseen liikuntaan on vienyt entisen aktiivisuunnistajan Petri Koskelan kotimaisen ja kansainvälisen antidopingtyön huipulle. ”Dopingilmiö on muuttunut viime vuosina merkittävästi; nykyään kehonkuvapaineet ja kuntodoping koskettavat yhä nuorempia.”

Ole mukana rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa

Liity uutiskirjeemme tilaajaksi ja laajenna ymmärrystäsi addiktioista. Saat ajankohtaista tutkimustietoa, oivaltavia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja, jotka edistävät hyvinvointia ja auttavat luomaan välittävämpää yhteiskuntaa.

Anna arvio sisällöstä

This field is hidden when viewing the form
Voimakkaasti eri mieltäEri mieltäNeutraaliSamaa mieltäVoimakkaasti samaa mieltä
Oliko tämä sivu sinulle hyödyllinen?
1 tähti = Ei yhtään, 5 tähteä = Erittäin paljon