Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

11.10.2022 | Näkökulma

Tarja Virolainen

Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa

”Mulla on nämä linnut tatuoitu käsiini, jotta muistaisin että käteni on tarkoitettu auttamiseen”, kirjailija, toimittaja Teemu ”Pastori” Potapoff kertoo ja kääntää kämmenselkänsä esille. Samanlaisia lintuja voi nähdä kristillisessä symboliikassa, kun ristiinnaulitun Jeesuksen käsivarsille laskeutui pääskysiä. Tai sitten entisillä vangeilla, joilla lintu viestii vapautumisesta. Teemulle ne kuitenkin merkitsevät konkreettista auttamista, jota hän voi toisten hyväksi tehdä.

Asunnottomien yötä vietetään jo 20. kerran maanantaina 17.10. Teemu on ollut juontamassa Helsingin tapahtumaa kaksi kertaa. Tänä vuonna hän tukee tapahtumaa yhdessä miesten kosmetiikka- ja vaatebrändin Dick Johnsonin kanssa. He lahjoittavat kodittomille jaettavaksi hygieniatarvikkeita sekä lahjakortteja parturiin.

”Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa kodittomuutta kokeva ihminen istahtaa tukka pestynä parturituoliin hiustenleikkuuseen ja häntä kohdellaan ihmisenä. Siinä on monella tasolla syy siihen, miksi haluamme auttaa”, Dick Johnsonin operatiivinen johtaja Ville Ranta sanoo.

Image
Ville Ranta

Auttamisessa voi nähdä yksilön kannalta kolme eri tasoa: uskallus ottaa apua vastaan, rohkeus pyytää apua tai herkkyys antaa apua sitä tarvitsevalle. Teemulla ja Villellä on kokemusta näistä kaikista.

Motiivina oma somebrändi vai halu laittaa hyvä kiertämään

”Jos bussi pysähtyy suojatien eteen ja mummo kävelee lapsenlapsensa kanssa tien yli, niin koko bussi nousee ylös taputtamaan ja tästä tulee viraali somessa. Autatko silloin itseäsi ja omaa somebrändiäsi vai mikä se motiivi sinulla olikaan?” Teemu kysyy ja painottaa samaan hengenvetoon, että bussin pysähtyminen suojatien eteen on asia, joka kuskin velvollisuuksiin kuuluu sanomattakin.

On tietenkin hyvä kysymys, mitkä ovat omat motiivit auttamiselle. Hyvän mielen videot somessa, kuten nyt vaikka tuo kuvitteellinen bussiesimerkki, ovat nekin oma tapansa muistuttaa seuraajiaan yhteisöllisyyden ja välittämisen kulttuurista.

Teemulla ja Villellä nousee keskustelussa usein esille karma tai hyvän laittaminen kiertoon. Sisäinen halu kumpuaa siitä, että he itse ovat elämänsä varrella saaneet apua ja haluavat tehdä sitä nyt toisille.

”En olisi töissä tässä yrityksessä, jos konkreettinen auttaminen ei olisi osa meidän juttua. Koskaan ei myöskään voi tietää, milloin on itse avun tarpeessa”, Ville sanoo.

”Tietty epäonnistumisen pelko tässä kai on taustalla, että kaiken voi menettää hetkessä. Et voi koskaan tietää, milloin istut itse toisella puolen pöytää vailla kotia tai ihmisarvoa”, vahvistaa Teemu.

Image
Teemu Potapoff

Apua on uskallettava myös pyytää

Teemu on ollut elämässään siinä pisteessä, että hän menetti eronsa myötä kaiken: ”Kotona oli pelkkä patja, ei mitään muuta.” Silloin apuun tulivat ystävät, tuttavat ja jopa tuttavien tuttavat ja vähitellen Teemu sai elämänsä takaisin raiteilleen. ”Mua on autettu elämässäni todella paljon ja on ollut hetkiä, jolloin apu on tuntunut jopa kiusalliselta. On tullut tunne, että enhän minä nyt tätä tarvitse.”

Ville näkee, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu valitettavasti tietynlainen häpeä ottaa apua vastaan. Puhumattakaan siitä, että sitä pyytäisi.

”Isäni murhattiin, kun olin vielä nuori. Äidistäni tuli yhdessä yössä kahden lapsen yksinhuoltaja traagisissa olosuhteissa. Onneksi hän ei ole luonteeltaan ylpeä ihminen ja osasi pyytää apua oikeaan aikaan. Me selvisimme ja olen kasvanut auttamisen kulttuuriin.”

”Kyllä minä auttaisin, mutta kun ei ole aikaa”

Ihmisillä on mielikuva, että hyväntekeväisyyden tai auttamisen suhteen pitäisi olla koko ajan todella aktiivinen tai 24/7 jonkun kauhan varressa tekemässä konkreettista hyvää.

Kysymys ajanpuutteesta saa Teemun nauramaan: ” Käytin eilen kuusi tuntia katsomalla jotain tv-sarjaa, että vaikka kiireinen olenkin, niin todellakin olisi ollut aikaa johonkin järkevään! Hyväntekeväisyys ei lopulta vaadi kuin oman asenteen. Jos et pysty panostamaan esimerkiksi vapaaehtoistoimintaan, niin laita joku hyväksi katsomasi rahasumma avustukseen.”

Ville on samoilla linjoilla: ”Monella saattaa olla mielikuva isoista järjestöistä, joissa raha menee jonkun johtajan Bentleyhin tai muuhun etuuteen. Sillä on tietenkin merkitystä, mihin lahjoitat rahasi ja saatko sille vastinetta.”

Teemu ”Pastori” Potapoff ja Ville Ranta Dick Johnsonilta tukevat 17.10. järjestettävää Asunnottomien yötä hygienialahjoituksilla. ”Haluamme auttaa, koska tiedämme tuen menevän konkreettiseen työhön.”

Jutun otsikko on siteeraus Pave Maijasen kappaleesta Pidä huolta.