Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

30.06.2021 | Yleinen

Tarja Virolainen

Hannu Jouhki siirtyy luotsaamaan A-klinikkasäätiötä

A-klinikkasäätiön uusi toimitusjohtaja Hannu Jouhki on työskennellyt johtajana niin järjestö- kuin yritysmaailmassa.

Hannu Jouhki, 48, aloittaa A-klinikkasäätiön toimitusjohtajana 1.8.2021. Hän siirtyy A-klinikkasäätiöön Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n viestinnästä ja yhteiskuntavaikuttamisesta vastaavan johtajan paikalta. 

”Johtamistehtävät erilaisissa organisaatioissa ovat vahvistaneet kykyäni tunnistaa mahdollisuuksia ja vauhdittaa kehitystä muuttuvassa järjestömaailmassa. A-klinikkasäätiö on ainutlaatuinen asiantuntijayhteisö, jonka tulevaisuutta on suuri ilo päästä rakentamaan”, Jouhki toteaa.

Järjestöjohtajan töiden lisäksi Jouhki työskenteli vuosikymmenen ajan lääketeollisuuden johto- ja asiantuntijatehtävissä Suomessa, Belgiassa ja Tsekissä.  Palkansaajien tutkimuslaitoksen hallituksen puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2018.

Riippuvuudet ovat aikamme elämänilmiöitä, jotka voivat koskettaa ketä tahansa meistä.

”Laajan yhteiskuntavaikuttamistyön kautta olen löytänyt oman tapani parantaa maailmaa: haluan ymmärtää addiktioita yhä paremmin sekä auttaa päihde-, peli- ja muista riippuvuuksista kärsiviä ihmisiä. Riippuvuudet ovat aikamme elämänilmiöitä, jotka voivat koskettaa ketä tahansa meistä. Minua kiinnostaa erityisesti, mikä yhteiskunnassamme ja elämäntyylissämme ruokkii addiktioita.”

A-klinikkasäätön hallituksen puheenjohtajan, THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen mukaan Hannu Jouhkin johdolla A-klinikkasäätiön on hyvä lähteä vastaamaan järjestölähtöisen päihdetyön 2020-luvun haasteisiin.

”Päihdeongelmat ovat iso kysymys niin inhimillisesti kuin yhteiskunnallisesti. Hannu Jouhkilla on erinomaiset valmiudet molempien käsittelyyn. Viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden ammattilaisena hän vahvistaa A-klinikkasäätiön ja sen yhteistyökumppaneiden dialogia.” 

Maisterin tutkinnot yhteiskuntatieteistä ja kauppatieteistä suorittanut Jouhki valmistelee sosiaalipsykologian alan väitöskirjaa addiktioista Tampereen yliopistossa. Hänen pro gradu -tutkielmansa Vapaus on suuri vankila: yhteiskunnallisen kehityksen yhteys addiktiokäyttäytymiseen sai Alkoholitutkimussäätiön Antti Murto -palkinnon vuonna 2019. Jouhki on julkaissut myös SDP:n ja työväenliikkeen tilaa kriittisesti käsitelleen Demari ajaa Bemarilla – Punakoneen viritysopas -tietokirjan sekä kirjailija Pentti Holapan kanssa romaanin Mies miehelle: Kertomus ystävyydestä.

Vapaa-ajallaan Jouhki liikkuu, lukee, viihtyy perheen parissa ja ottaa mustavalkokuvia filmille. Vapaaehtoisena toimiminen Mieli ry:n kriisipuhelimen päivystäjänä on piirtänyt näkyviin, millainen on haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hätä nykypäivän Suomessa. 

Lisätiedot: 
A-klinikkasäätiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Hakkarainen, 040 550 4188, [email protected]
A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja (1.8.2021 alkaen) Hannu Jouhki, 040 669 0519, Twitter: @HannuJouhki

A-klinikkasäätiö on vuonna 1955 perustettu voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen päihdealan järjestö. A-klinikkakonserniin kuuluu säätiön omistama A-klinikka Oy, joka tuottaa päihde- ja mielenterveyspalveluja.