Ota yhteyttä
Tekstikoko Font size smaller Font size normal Font size bigger

01.09.2026 | Tiedote

Lahjoita lämpöä -keräys käynnistyy yli sadassa keräyspisteessä ympäri Suomen

Kuvassa neulekori, jossa värikästä lankaa ja keskeneräinen neule

A-klinikkasäätiön ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanja käynnistyy jälleen 1. syyskuuta. Kampanjaan on ilmoittautunut lähes 120 keräyspistettä eri puolilta Suomea. Keräyksessä kerätään uusia, käyttämättömiä aikuisten lapasia, sormikkaita ja villasukkia asunnottomuutta kokeville ja muille apua tarvitseville.

Lahjoita lämpöä on kasvanut vuosien aikana valtakunnalliseksi keräykseksi. Viime vuonna mukana oli ennätykselliset noin 150 keräyspistettä, ja lahjoituksina kertyi yli 10 000 paria villasukkia, lapasia ja muita neuloksia.

Tänä vuonna keräyspisteitä on jo ennen kampanjan alkua lähes 120. Mukana on kirjastoja, järjestöjä, yhteisöjä ja muita toimijoita eri puolilta Suomea. Uusia keräyspisteitä voi edelleen ilmoittautua mukaan.

”Lahjoita lämpöä -kampanjassa auttaminen on hyvin konkreettista. Yhdetkin villasukat tai lapaset päätyvät ihmiselle, joka tarvitsee niitä. Samalla on hienoa nähdä, miten moni paikallinen toimija haluaa olla mukana ja tehdä auttamisen ihmisille mahdollisimman helpoksi”, sanoo A-klinikkasäätiön kohtaavan työn kehityspäällikkö Susanna Okker.

Yksi kampanjan vahvuuksista on sen paikallisuus. Lahjoitukset kerätään eri puolilla Suomea ja keräyspisteet huolehtivat niiden jakamisesta alueensa ihmisille tai sopivan jakelutahon löytämisestä.

”On hienoa, että mukana on niin paljon määrä paikallisia toimijoita. Keräyspisteet tuntevat oman alueensa ja tietävät, mihin lahjoituksia tarvitaan. Näin lapaset ja villasukat eivät jää varastoon, vaan löytävät tiensä ihmisille, joille niistä on oikeasti hyötyä”, sanoo EHYT ry:ssä kampanjaa koordinoiva järjestöviestinnän asiantuntija Nikki Pesonen.

Lämpimille sukille ja lapasille on käyttöä heti syksyn viiletessä

Kerätyt tuotteet jaetaan A-klinikkasäätiön ja EHYT ry:n eri toimintojen sekä paikallisten yhteistyökumppaneiden kautta niitä tarvitseville. Keräyspisteet voivat myös jakaa lahjoitukset itse tai etsiä omalta alueeltaan sopivan jakelutahon.

Keräykseen toivotaan aikuisten kokoisia villasukkia, lapasia ja sormikkaita. Erityisesti tarvetta on reilunkokoisille lämpimille lapasille. Keräykseen otetaan vastaan vain uusia ja käyttämättömiä tuotteita.

Lahjoita lämpöä -kampanja järjestetään 1.9.–30.11.2026. Keräyspisteiden lista julkaistaan kampanjan alkaessa ja sitä täydennetään kampanjan aikana.

Lahjoita lämpöä 1.9.–30.11.2026

Neulo tai lahjoita uudet aikuisten lapaset, sormikkaat tai villasukat ja vie ne lähimpään Lahjoita lämpöä -keräyspisteeseen. Keräyspisteiden tiedot löytyvät kampanjasivulta.

Lisätietoja

Tarja Virolainen

Viestintäjohtaja

050 443 5116

Sähköposti

Nikki Pesonen
järjestöviestinnän asiantuntija, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 509 8759
[email protected]

Anna arvio

012345678910