Eettinen toimikunta

A-klinikkasäätiön eettinen toimikunta käsittelee hoitoon, ehkäisevään työhön, tutkimukseen ja kehittämistoimintaan liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Eettinen toimikunta antaa tarvittaessa muun muassa tutkimuslupiin liittyviä lausuntoja.

Toimikunta on kiinnostunut päihdepalveluihin liittyvistä eettisistä pulmakysymyksistä, käytännön tapauskuvauksista ja kehittämisehdotuksista. 

Toimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Viime vuosina toimikunta on myös järjestänyt Eettisen foorumin.

Eettinen toimikunta aloitti toimintansa A-klinikkasäätiön hallituksen päätöksellä vuonna 1985. 

Toimikuntaa ollaan uudistamassa ja uusi kokoonpano vahvistetaan lähiaikoina.

Eettisen toimikunnan jäsenet 2016–2017

sosiaalineuvos Tapani Sarvanti (pj.)
sosiaaliohjaaja Reetta Hakolahti, A-klinikkasäätiö
puheenjohtaja Sami Henttonen, Lumme ry
palvelupäällikkö Yrmy Ikonen, A-klinikkasäätiö
yliopistonlehtori (ma), dosentti Heini Kainulainen, Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta
toiminnanjohtaja Ville Liimatainen, A-kiltojen liitto
tilaajajohtaja Jukka Lindberg, Hämeenlinnan kaupunki
professori Lasse Murto
dosentti Rauno Mäkelä
kehittämispäällikkö Airi Partanen, THL
kehittämisjohtaja Ari Saarto, A-klinikkasäätiö (siht.)
aluejohtaja Juha Silius, A-klinikkasäätiö
johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki, A-klinikkasäätiö/A-klinikka Oy
toimitusjohtaja Jussi Suojasalmi, SOVATEK-säätiö
päihdeasiamies Marjo Tervo, EHYT ry
tutkimuspäällikkö Jouni Tourunen, A-klinikkasäätiö