Uutisia lyhyesti

Kirjoittaja: 
Lisätiedot: 

Digi ei aukene kaikille

Asiointi ja palvelut ovat siirtyneet kovaa vauhtia verkkoon tai kännykkäsovelluksiin, mutta osa porukasta on pudonnut digikelkasta. Havainnosta syntyi MargIt-verkosto, joka tukee marginaalissa elävien, kuten rikostaustaisten ja asunnottomien, digitaitoja.

Verkoston käynnistäjä, Ruokajonosta osallisuuteen -hankkeen projektityöntekijä Piia Niilola, kertoi verkoston seminaarissa, että idea työhön saatiin hankkeen asiakkailta. Moni asiakas ilmaisi olevansa kiinnostunut talous- ja velka-asioista ja sote-palveluista, mutta ei saanut niistä mistään tietoa, koska käytössä ei ollut älylaitetta. Niinpä ruoka-avun oheen lähdettiin suunnittelemaan digitukea.

Tukea on annettu pop up -neuvontapisteissä, ryhmämuotoisesti ja myös yksilöohjauksena. Ihmiset ovat saaneet kohennusta elämäänsä monin tavoin.

”Yhteyksiä läheisiin on syntynyt, vanhoja yhteyksiä on virkistynyt ja uusia solmittu. Omien asioiden hoito on helpottunut ja vapaa-aikaan on saatu uutta sisältöä, kun on liitytty esimerkiksi oman asuinalueen Facebook-ryhmään tai harrastusryhmään. Muutama on kertonut myös muutoksesta päihteidenkäytössään”, luetteli Piia Niilola.

Osalle on tullut digituen kautta uusi tavoite elämään: rahan säästäminen omaan digilaitteeseen.

Seminaarissa puhunut sisäministeri Maria Ohisalo totesi, että digitalisaatiota pitää laajentaa vastuullisesti. Tulee huolehtia siitä, että kaikki pysyvät mukana digikehityksessä, ja siinä on tekemistä niin julkisella sektorilla kuin esimerkiksi järjestöillä.

Keskustelussa huomautettiin, että vanha köyhäinhoidon logiikka toimii edelleen palvelujen taustalla: valvontaa korostetaan, vaikka ongelma on pikemminkin sosiaalitukien alikäyttö. Miksi ei ole Kelan kännykkäsovellusta, joka hakisi ihmisen taustatiedoilla kaikki hänelle kuuluvat etuudet, keskustelussa kysyttiin.

KKV: Veikkauksen valvonta uudistettava

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on selvittänyt rahapelaamisen järjestämisen, sääntelyn ja valvonnan vaihtoehtoja. Sen mukaan Suomen rahapelijärjestelmän sääntely ei täytä tehokkaan valvonnan vaatimusta. Sääntelystä on vastuussa monta eri tahoa, joiden tehtävät ovat osittain päällekkäisiä ja joiden keskinäiset vastuut jäävät epäselviksi.

KKV:n mukaan nykyistä rahapelisääntelyä on keskitettävä ja tehostettava. Vasta sen jälkeen voidaan harkita, onko järjestelmää tarvetta muuttaa.

Politiikan vaikutuksia alkoholihaittoihin selvitetty

Kansainvälinen tutkijaryhmä on selvittänyt alkoholipolitiikan vaikutuksia alkoholin kulutukseen ja sen aiheuttamiin haittoihin Suomessa. 

Selvityksessä vertailtiin kahta eri politiikkaskenaariota nykytilanteeseen. Ensimmäinen skenaario oli alkoholin myynnin yksityistäminen ja salliminen kaikissa myyntipisteissä. Toisessa skenaariossa selvitettiin, mitä tapahtuisi, jos alkoholipolitiikka olisi samanlaista kuin Ruotsissa. Ruotsissa yli 3,5-prosenttiset alkoholijuomat myydään Systembolagetin kautta.

Alkoholin myynnin yksityistäminen lisäisi alkoholihaittojen kustannuksia Suomen taloudelle noin 271 miljoonalla eurolla vuodessa. Ruotsin malli vähentäisi kustannuksia noin 380 miljoonalla eurolla vuodessa.

Alkoholihaitat aiheuttavat Suomessa tällä hetkellä noin 1,6 miljardin euron välittömät kustannukset vuositasolla.

FASD-lasten kuntoutus retuperällä

FASD-lasten kuntoutus on Suomessa huonosti hoidettu, toteaa Kehitysvammaliitto. Vaurioita ei tyypillisesti tunnisteta lapsen syntyessä, vaan ne tulevat ilmi myöhemmin. Silloinkin ongelmien syy – äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö ja sen aiheuttamat neurologiset vauriot – jää usein pimentoon. Lapset eivät saa tarvitsemaansa kuntoutusta.

Tietoisuutta FASDsta tulee merkittävästi lisätä lapsia kohtaavien ammattilaisten keskuudessa, Kehitysvammaliitto vaatii. FASD-lasten kuntoutukselle ja hoidolle tarvitaan valtakunnallinen käypä hoito -suositus.

Joka toinen tuomittu oli rikoksen uusija

Rikoksen uusijoiden osuus tuomituista on laskenut 2000-luvulla, mutta viime vuonna uusijoiden osuus lähti jälleen nousuun, kertoo Tilastokeskus. Uusijoiden osuus oli viime vuonna 48 % tuomituista. 

Rikosten uusiminen on myös hieman nopeutunut ja tuomiot käsittävät useampia rikoksia.

Tilastokeskuksen aineistossa uusijoiksi luetaan ne tuomitut, jotka on tuomittu uudestaan rikoksesta kolmen vuoden sisällä edeltäneestä tuomiosta.

Talousvaikeudet suurin syy naisten ja perheiden asunnottomuuteen

Talous- ja velkaongelmat, väkivalta tai sen uhka sekä päihteet. Ne olivat Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissään tekemän kyselyn mukaan yleisimmät syyt naisten ja perheiden kohtaamaan asunnottomuuteen.

Yleisimpiä esteitä asunnon saamisessa olivat vuokravelat, maksuhäiriöt ja luottotietojen puute, kulttuurierot ja kielitaito sekä kolmanneksi yleisimpänä esteenä päihdekäyttö.
 

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.