Kirja-arvio: Vitsit vähissä

Kirjoittaja: 
Pekka Pakarinen

Hanna-Riikka Kuisman kuudes romaani Kerrostalo on hieno romaani, jossa sisältö ja muoto lyövät kättä kokonaisuuden muodostaessa tiiviin ja merkitysrikkaan mielenmaiseman. 

Alkuvirkkeessä kirjailija kertoo työnimikkeen olleen Päätepysäkki Pori Hubert Selby Jr:n Pääteasema Brooklynia mukaellen ja kunnioittaen, ja niin Kerrostalo totta vie tekeekin. Kuisman teksti on kuin Selbyä ilman turhia vitsejä. Olematta mitenkään gendersidonnainen tuntuu joskus siltä kuin mieskirjailijat tulevat levottomiksi, elleivät saa joka sivulle vitsiä. Mene tiedä. Kerrostalossa vitsit ovat vähissä.

Lyhyessä esikirjoituksessa kuvataan yhteisön synty, historia ja hypätään nykyaikaan, jossa julkinen sektori on väistynyt lähiön omistajuudesta yksityisen omistajatahon tieltä. Omistajalla tuntuu olevan likaiset kätensä joka sopassa, myös siinä ’harmaan alueen toiminnassa’, jota tavataan sanoa rikollisuudeksi.

Kerrostalo on monen teeman ja tarinan kirja. Teemat sommittelevat kauniinkarmivan tarinan siitä, kuinka maailma muuttuu. ”Vahvan valtion heiketessä syntyy anarkistisia sivutalouksia”, totesi filosofi Hegel. Kuisman Kerrostalossa käy juuri niin.

Tapahtumien näyttämönä on lähiö ja sen monet tarinat. Yhden hahmon esiintuominen näin lyhyessä katsauksessa tekisi kokonaisuudelle vääryyttä. Kerrostalopeliin mahtuu monta nappulaa ja ne pelaavat vahvasti yhteen. Tosin jokainen pelaa omaan pussiinsa.

Käytetäänkö turvan käsitettä yhtiöterroriin? Tätä Kerrostalon käytännöt tukevat. Turvan nimikkeellä kavennetaan ihmisoikeuksia ja luodaan eräänlainen koetila, jossa vallitsevat viidakon lait. Kirjan lähiössä turvallisuus on totalitarismia. Se perustuu kieltoihin. jotka tukahduttavat ihmisen yksilöllisyyden. Kaupan päälle yhteisöllisyys sairastuu. 

Kerrostalosta löytyy kuitenkin myös muutosvoimia. Kirja päättyy varovaiseen optimismiin, tilaan, jossa ollaan keskellä ei mitään ilman määritteitä. Voisi puhua pehmeän anarkistisesta lopusta, jossa hiljaisuus ja pimeys ovat alkutila. Ja sattuu ihme – kirjan lopussa elämä jatkuu. Loppu jättää tilanteen avoimeksi ja antaa monelle hahmolle mahdollisuuden. Jos ei vielä muutokseen niin ainakin tilanteensa uudelleenarviointiin.

Kerrostaloa voisi käyttää myös kirjallisuuden opetuksessa mallina juonen rakentamisesta. Kirjallisuushan ei ole kilpailua, mutta olisin hämmästynyt, ellei kerrostaloa jollain palkinnolla muisteta. Hieno romaani!

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo. Like 2019.

FM Pekka Pakarinen on kulttuurintutkija ja toimittaja.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.