Mielenterveyttä kaikille?

Kirjoittaja: 
Anu Katainen

Heinäkuisena perjantai-iltana mies kaahasi autolla Helsingin keskustassa tappaen katua ylittämässä olleen naisen ja haavoittaen useita muita. Jo pian tapahtuneen jälkeen selvisi, että tekoa ei ollut tehty terroristisissa aikeissa, tekijä oli päihtynyt ja hän kärsi mielenterveysongelmista. Se tavallisempi tragedia siis. 

Kiinnostus tapausta kohtaan olisi saattanut vaimentua nopeastikin, ellei miehen sukulainen olisi avannut tapauksen taustoja: vuosikymmenien sairaalakierre, vakavia rikoksia, sukulaisten jatkuvia yrityksiä saada miehelle apua ja jatkuva pelko siitä, että jonain päivänä jollekin käy huonosti.

Hoitojärjestelmän ongelmiin on tarjottu lääkkeeksi sairaalapaikkojen vähentämistä.

ON HYVIN HARVINAISTA, että vakavista mielenterveysongelmista kärsivä ihminen syyllistyy näin vakavaan tekoon. Tapaus nostaa silti esiin kysymykset, minkälaista hoitoa tulisi tarjota ihmisille, jotka ovat mielenterveysongelmien takia vaaraksi itselleen tai muille, ja miksi hoidon saaminen on niin vaikeaa. Onko syynä pelkästään resurssien ja hoitomahdollisuuksien puute?

ANNA ALANGON tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan suomalaisessa mielenterveystyössä on tapahtunut pikemminkin mielenterveyden ekspansio. Mielenterveyspalveluita tarjotaan ja käytetään enemmän kuin koskaan. Mielenterveyspolitiikan kohteita olemme me kaikki ja tavoitteena on ylläpitää koko väestön hyvinvointia. Eristävästä sairaalahoidosta on siirrytty avopalveluihin ja yksilön autonomian kunnioittamiseen. Lääkityksen avulla yhä useampi pärjää laitoshoidon ulkopuolella. Psykiatrian ammattilaisten rinnalle ovat tulleet kokemusasiantuntijat ja vertaistuki. 

Anu KatainenMuutokset ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää. Mielenterveysongelmiin aiemmin vahvasti liittynyt stigma on saatu lievenemään. On kaiken kaikkiaan hyvä tiedostaa, että mielenterveyden ongelmat voivat koskettaa meistä jokaista. On hyvä, että ongelmista kärsiviä ei eristetä, heidän mahdollisuuksiaan elää mahdollisimman normaalia elämää tuetaan ja laitostumista vältetään. Kyse ei ole pelkästään kustannussäästöistä, vaan uudenlaisesta mielenterveystyön paradigmasta. 

KUN TÄTÄ UUTTA paradigmaa tarkastellaan suomalaisen hyvinvointivaltion muutoksen kehyksessä, hyvää tarkoittavilla toimenpiteillä on kuitenkin samanlaisia vaikutuksia kuin niin kutsutulla niukkuuspolitiikalla, Alangon väitöskirja osoittaa. Sairaalapaikkojen vähentämistä on tarjottu lääkkeeksi kaikkiin hoitojärjestelmän ongelmiin.

Samalla tavalla kuin 1990-luvun jälkeisessä aktivoivassa työllisyyspolitiikassa, myös mielenterveyspolitiikassa kuntoutujilta odotetaan yhä enemmän toimintakykyä. Palvelutarjonnan keskiössä eivät enää ole ne, jotka eniten apua tarvitsisivat. Apua saa todennäköisemmin sellainen, joka ei ole ”liian sairas”. 

Anna Alangon väitöskirja “Improving mental health care: Finnish mental health policy rationale in the era of dehospitalisation” tarkastetaan Helsingin yliopistossa 22.9.2017.

Anu Katainen työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.