Pohjoismainen malli

Kirjoittaja: 
Anu Katainen

Tanskalaistutkimuksessa kysyttiin koulutuksen ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevilta nuorilta aikuisilta heidän tulevaisuuden toiveistaan. Työttömyys ja koulutuksen puute eivät olleet nuorten ainoita huolia. Monen elämää varjostivat sosiaalisten verkostojen puute ja mielenterveys- ja päihdeongelmat. Nuorten tulevaisuuden toiveisiin ei kuulunut mahdollisimman helppo elämä sosiaaliturvan varassa vaan varsin normaaleilta tuntuvia asioita, kuten opiskelua, työtä ja perheen perustamista.

MITÄ TARKOITTAA normaali elämä? Pohjoismaissa normaalina pitämämme elämänkulku etenee kutakuinkin seuraavalla tavalla: lapsuus, peruskoulu, toisen asteen oppilaitos, mahdolliset muut opinnot, sijoittuminen työelämään, avioliitto, lapsia, työtä ja arkea, eläkkeelle siirtyminen, vanhuus, kuolema.

Onko mallimme hyvästä elämästä liian ahdas?

On paljon vaiheita, joista monien kohdalla on helppo kokea itsensä epäonnistuneeksi tai poikkeavaksi. Varmaa on oikeastaan vain kuolema. Peruskoulussa pärjääminen luo pohjan opinnoille. Opinnot taas määrittävät pitkälti aseman työelämässä. Sopivan kumppanin löytäminen ei käy välttämättä käden käänteessä, ja vaikka kumppani löytyisi helpostikin, onnellinen parisuhde ja perhe-elämä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Lapsettomuus on yleistynyt esimerkiksi perheen perustamisen jatkuvan myöhentymisen seurauksena. Puhumattakaan kaikista muista suunnittelemattomista asioista, joita jokainen kohtaa elämässään.

Vaikka olisi kutakuinkin elänyt ”pohjoismaisen mallin” mukaisesti, poikkeaminen jo yhdenkin vaiheen kohdalla johtaa helposti kysymykseen, missä meni vikaan. Kukaan ei varsinaisesti pakota meitä yhdenmukaisiin elämänkulkuihin, mutta jos 30 ikävuotta häämöttää ja toivottu opiskelupaikka on edelleen saamatta, voi olla vaikea välttyä pettymyksen tunteelta. Tai jos ikää on jo 40 ja sitä oikeaa ei ole edelleenkään löytynyt, alkaa vähintäänkin sukulaisten arvuuttelu pariutumattomuuden syistä.

VUOSIA SITTEN tv:n keskusteluohjelmassa haastateltiin päihde- ja rikoskierteen katkaisussa onnistunutta nuorta. Hän oli päässyt ammattikouluun ja odotti jännityksellä opintojen alkua, suunnitellen jo samalla tulevaisuuden korkeakouluopintoja. Vaikka haastatellun nuoren optimismi ja into ilahdutti, en voinut olla miettimättä, miksi vasta korkeakoulututkinto on riittävä osoitus elämässä pärjäämisestä.

Sosiologit ovat kirjoittaneet jo vuosikymmenten ajan nuorten yksilöllistyneistä elämänkuluista ja valinnan pakosta. Nuorten on tehtävä yhä enemmän valintoja elämässään, mutta kuinka yksilöllisiä elämänkulut voivat olla, jos meillä on vain yhdenlainen mitta onnistumiselle ja pärjäämiselle? Jos mallimme normaalista tai hyvästä elämästä on liian ahdas, lopulta suurin osa ihmisistä joutuu pettymään.

Anu Katainen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa.

Lisää uusi kommentti

Filtered HTML

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <i> <b> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.