”Uskoin, että oikeilla sanoilla olisin saanut mieheni tolkkuihinsa”

Julkaistu 24.01.2020
Jaa tarina

Tapasin miehen, joka mielestäni oli maailman paras mies. Älykäs, huomioiva, ahkera ja aikaansaava, luotettava, ihminen, jonka kanssa pystyi puhumaan kaikesta mahdollisesta. Menimme naimisiin, ostimme yhteisen asunnon ja aloimme haaveilla perheenlisäyksestä.
Tiesin mieheni taustan. Hän oli ollut vakavasti alkoholiongelmainen, käynyt monet hoidot ja ollut raittiina jo kymmenen vuotta.

Itse käytin alkoholia mielestäni normaalisti. Lonkero saunan jälkeen, lasi viiniä joskus iltaisin. Mieheni alkoi miettiä, josko hänkin voisi ottaa silloin tällöin. Sellaista sosiaalista alkoholinkäyttöä. 

HÄLYTYSKELLOT alkoivat soida, kun muutaman viikon sosiaalista alkoholinkäyttöä harjoitellut mieheni tuli tyhjentäneeksi koko pullon konjakkia yhden lauantaiyön aikana. Hän oli istunut tietokoneen ääressä, nappaillut pullosta ja googlaillut vanhoja tuttujaan. Surfaillut netissä, niin kuin siihen aikaan sanottiin. Huomautin juomisesta. Hän kuittasi asian harmittomana sattumuksena.

Myöhemmin mieheni sanoi keksineensä juttuja siksi, ettei hänen juomisensa olisi tullut puheeksi.

Mieheni juominen yltyi. Hän alkoi viettää aikaa minulle tuntemattomissa porukoissa ja kotiin tultuaan kertoi uskomattomia juttuja, kuinka jotkut huumekuriirit olivat uhkailleet häntä. Myöhemmin hän sanoi keksineensä juttuja siksi, ettei hänen juomisensa olisi tullut puheeksi.

Soitin henkilölle, jonka tiesin olleen mieheni AA-kummi. Kai sinä ymmärrät, ettet sinä itse voi asialle mitään, sanoi kummi puhelimessa. Sanoin ymmärtäväni, vaikka en ymmärtänyt. Edelleen uskoin, että olisi ollut jotkut taikasanat tai -teot, joilla olisin saanut mieheni takaisin tolkkuihinsa. Niitä sanoja ja tekoja etsin kuumeisesti.

Mieheni ohjattiin työpaikalta hoitoon, kun hän oli tullut töihin humalassa tai krapulassa ja se oli huomattu. Hoito oli käyntejä työterveyslääkärillä, masennusdiagnoosi ja -lääkitys, antabus-resepti. Mieheni makasi sohvalla, katsoi televisiota eikä reagoinut oikein mihinkään.

Itse ahdistuin ja sairastuin. Vointini oli heikko ja arvelin kuolevani. Diagnoosia etsittiin pitkään. Aluksi kaikki kuitattiin psykosomaattisena oireiluna, mutta sittemmin paljastui, että minulle oli puhjennut krooninen sairaus.

Mieheni uhkaili itsemurhalla ja yrittikin sitä. Hän joutui psykiatriseen sairaalaan. Siellä oli yksi perhetapaaminen, jonne menin. En uskonut mieheni sairastavan masennusta ja halusin puhua ennemminkin hänen juomisestaan. Sinun on ymmärrettävä, että miehesi on masentunut, sanoi hoitava psykiatri. 

Jos sinulla ei ole ongelmaa, sittenhän voit lopettaa juomisen, sanoi pariterapeutti.

Kun psykiatri kysyi minun vointiani, sanoin, ettei se kovin hyvä ole. Psykiatri ehdotti meille pariterapiaa. Varasimmekin ajan. Halusin puhua pariterapiassa mieheni juomisesta ja siitä, kuinka se sotkenut elämäämme. Mies ei ollut puheenaiheesta innostunut ja sanoi, ettei hänellä ole mitään ongelmaa. Jos sinulla ei kerran ole ongelmaa, sittenhän voit lopettaa juomisen, sanoi pariterapeutti. Emme menneet pariterapiaan enää toista kertaa.

MIEHENI JUOMINEN jatkui, samoin levoton elämä. Työpaikalla oli huolestuttu, kun mies oli soittanut sinnekin ja uhannut itsemurhalla. Oli otettu yhteyttä poliisiin. Poliisi soitti minulle. Kai sinä ymmärrät, että jos ihminen oikeasti haluaa tappaa itsensä, sitä ei pysty estämään kukaan, sanoi poliisi minulle puhelimessa. Sanoin ymmärtäväni. 

Hain lopullista avioeroa, kun mieheni soitti minulle lentoasemalta (lentojen kuulutuksia kuului taustalta). Hän kertoi lähtevänsä ensimmäisellä lennolla mihin vain, koska on sotkeutunut asioihin, joihin ei olisi pitänyt sotkeutua. Tajusin, että avioliitostamme ei tule mitään. Ei niin mitään. Ja itsekin kuolen, ellen tee ratkaisua.

Mieheni joutui uudelleen psykiatriseen sairaalahoitoon ja sai uuden diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hänet kotiutettiin sairaalasta ison lääkearsenaalin kanssa. Hän otti lääkkeet kerralla ja kuoli. 

Me vainajan lähipiiri kokoonnuimme hautajaisiin. Koetimme jotenkin ymmärtää kaiken tapahtuneen mysteeriä ja haparoiden tukeutua toisiimme. Ehkä eniten hyötyä oli papista, joka tuli mukaan muistotilaisuuteen eikä edes yrittänyt ymmärtää tai selittää tapahtunutta mitenkään.

Itse koetin jäsentää tapahtumia, jotka tuntuivat päälle kaatuvalta kaaokselta. Seurusteluamme ja avioliittomme alkua siivitti onni ja tunne siitä, miten hienosti kaikki sujuu. Olimme löytäneet toisemme ja tunsimme natsaavamme yhteen. Oli uusi asunto ja mieheni sai vanhat velkansa maksetuksi. Elämä oli nousukiidossa. Ehkä virhe oli se, että siinä tilanteessa kuvitteli kaiken olevan mahdollista.

Aika parantaa haavoja. Tänä päivänä muistan miestäni ja hyviä aikojamme lämmöllä. Hyvät muistot ovat mielessä päällimmäisenä.

Vaimo

A-klinikkasäätiö on ollut mukana rakentamassa Vaiettumenetys.fi-sivustoa. Siellä voit sytyttää tähden päihteisiin menehtyneen läheisesi muistoksi.


 

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti