Onko syytä huolestua väkivallasta ongelmapelaajien perheissä?

Miten ongelmapelaaminen liittyy lähisuhde- ja perheväkivaltaan? Asiaa kannattaisi selvittää, sillä viitteitä yhteydestä on olemassa.

Miten ongelmapelaaminen liittyy lähisuhde- ja perheväkivaltaan? Asiaa kannattaisi selvittää, sillä viitteitä yhteydestä on olemassa.

Lähisuhde- ja perheväkivalta on harvoin esiin nouseva aihe suomalaisessa rahapelitutkimuksessa. Kansainvälisestikin aihetta on tutkittu suhteellisen vähän. Kun ongelmapelaamisen sosiaalisia vaikutuksia tarkastellaan, viitteitä ongelmapelaamisen ja kotona ilmenevien väkivallan muotojen yhteydestä kuitenkin löytyy.

Lähisuhde- ja perheväkivaltaa on pidetty 1990-luvulta lähtien ongelmapelaamiseen liittyvänä mahdollisena piilevänä ongelmana. Asiasta tiedetään vähän, mutta väkivaltaisuutta saattaa olla enemmän ongelmapelaajien kuin muun väestön perhekuvioissa. Ongelmapelaajien lähisuhde- ja perheväkivalta on ilmiö, jota on myös vaikea mitata.

Väkivaltaista käyttäytymistä on pidetty jossain määrin suorana tai epäsuorana ongelmapelaamisen seurauksena. Myös ongelmapelaamisen ja väkivaltaisuuden samankaltaisuuksia on pyritty ymmärtämään. Yhtäläisyyksiä on löydetty yksilön huonosta kohtelusta menneisyydessä, ongelmista vihan ja tunteiden hallinnassa, impulsiivisuudesta ja moniriippuvuudesta. Muita yhteisiä piirteitä ovat muun muassa kontrollin menetys, toiminnan jatkaminen kielteisistä seurauksista huolimatta, perheen joutuminen osalliseksi ongelmavyyhteä ja yksilön puolustautuminen kieltämällä ongelma, vähättelemällä sitä ja perustelemalla käyttäytymistään.

Koko perhe kärsii jäsenensä ongelmapelaamisesta.

Ongelmapelaamiseen voi liittyä lähisuhde- ja perheväkivaltaan, kun kyse on tasapainon säilyttämisestä ja ympäristön kontrolloimisesta. Ongelmapelaaja purkaa turhautumistaan ja aggressioitaan puolisoon ylläpitääkseen omaa ristiriitaista tasapainoaan. Kontrollin muodot voivat olla psykologisia, fyysisiä tai taloudellisia. Väkivallan on nähty liittyvän erityisesti rahapelaamiseen liittyviin taloudellisiin ongelmiin mutta myös perherooleihin liittyvään vastuun jakamiseen. Ongelmapelaajan liiallinen alkoholinkäyttö voi lisätä väkivaltaisuuden riskiä.

Parisuhde joutuu kriisiin, kun ongelmallinen pelaaminen alkaa vaikuttaa puolison elämään. Luottamuksen menetys ja jatkuva epäily huonontavat parisuhdetta. Ongelmapelaaja saattaa myös syyllistää puolisoaan. Puoliso ei olekaan sellainen läheinen, jota ongelmapelaaja tarvitsee. Hän voi pitää puolisoaan myös huonona vanhempana.

Kun tutustuu ongelmapelaajien puolisoiden kokemuksiin, päällimmäiseksi jää mieleen arjen raskaus ja kaoottisuus. Mari Pajulan tutkimuksesta käy ilmi, että vaikka pelaaja koettaisiin henkisesti ja fyysisesti poissaolevaksi, läheiset saattavat joutua sietämään ongelman salailua ja peittelyä, riitelyä sekä pelaajan valehtelemista ja varastamista. Läheisten tunteet voivat ailahdella ja ongelmapelaaminen voi aiheuttaa niin stressireaktioita kuin fyysisiä seurauksia. Alistuminen ja pelko leimaavat puolison arkea: taloudellinen vastuu jää usein puolison harteille, kiroilua ja uhkailua vältetään vaikenemalla ja fyysinen väkivalta voi astua kuvaan.

Joanna Franklinin ja Donald R. Thomasin mukaan puoliso käy läpi erilaisia vaiheita suhteessa ongelmapelaamiseen. Ensimmäisessä vaiheessa puoliso saattaa kieltää ongelman, mutta laskujen kasaantuminen aiheuttaa riitoja ja puoliso saattaa yrittää kontrolloida pelaajan toimintaa. Puoliso alkaa vetäytyä kuoreensa ja karttaa niitä, jotka yrittävät tarjota ratkaisuja hänen elämäntilanteeseensa. Toisessa vaiheessa puoliso ottaa vastuun ongelmapelaamisesta selitellen ja valehdellen ongelmapelaajan puolesta. Taloudelliset vaikeudet kasvavat. Ongelma vaikuttaa yhä enemmän perheen arkeen. Puoliso on ahdistunut, katkera ja hämmentynyt. Kolmannessa vaiheessa puoliso tuntee raivoa tai panikoi, sillä hän ei voi vaikuttaa mitenkään ongelmapelaajaan. Neljännessä vaiheessa pohja tulee vastaan: puoliso kokee itsensä avuttomaksi ja toivottamaksi, pohtii eroa, masentuu ja saattaa käyttää päihteitä.

Yksilöt sisäistävät roolinsa identiteeteiksi ja rakentavat niistä uria.

30-vuotiaan Donovanin kertomus havainnollistaa pelaamisen motiiveja ja perheen tilannetta. Donovan päätti hakea apua Miehen Linjan päivystysnumerosta. Lyömätön Linja Espoossa -toiminnan Miehen Linja on auttamispalvelu maahanmuuttajataustaisille miehille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa lähisuhteissaan.

Rahapelaamisesta tuli osa Donovanin elämää jo varhain. Oltuaan pitkään työttömänä hän oli riippuvainen avopuolisonsa tuloista ja saamistaan tuista. Avopuoliso oli monesti huomauttanut olevansa huolissaan Donovanin rahapelaamisesta, mikä johti avopuolisoiden riitelyyn ja lisäsi Donovanin väkivaltaista käyttäytymistä. Donovanin mukaan rahapelit olivat hänen pakotiensä vaikeasta arjesta ja samalla keino vähentää taloudellista riippuvuutta avopuolisostaan. Rahapeliongelma heijastui myös lapsiin, jotka olivat usein väkivallan silminnäkijöinä.

Suomalaisissa ongelmapelaajien läheisiä tarkastelevissa tutkimuksissa korostuu puolisoiden näkökulma. Ongelmapelaajien puolisoiden mukaan lapset pitävät perheen koossa, heidän takiaan avioeroa pyritään välttämään. Toisaalta vanhemman ongelmapelaaminen saatetaan salata lapsilta, jotta lasten suhtautuminen häneen ei muuttuisi. Tutkimusten mukaan koko perhe kärsii jäsenensä ongelmapelaamisesta. Lapset saattavat omaksua ongelmapelaajan perheessä syntipukin, rauhantekijän tai ylivastuullisen lapsen roolin. Vaikka he kokevat ahdistusta tai masentuvat vanhemman ongelmapelaamisen takia, he saattavat silti uskoa olevansa vastuussa kodin ilmapiiristä. Kodin kireä tunnelma vaikuttaa joka tapauksessa lapsiin, vaikka he eivät tietäisi suoraan rahapelaamisesta. Lieventääkseen tulehtunutta ilmapiiriä lapset saattavat omaksua vanhemman roolin suhteessa ongelmapelaajavanhempaan ja saada hänet miellyttämään toista vanhempaa. Lapset voivat myös tukeutua pelaamattomaan vanhempaan, joka samalla hakee puolisoltaan saamatta jäänyttä tukea lapsiltaan.

Parisuhteen vaikeudet voivat konkretisoitua myös lasten kohdalla. Pelaamaton vanhempi joutuu olemaan vanhempi myös toisen vanhemman puolesta. Uupuessaan hän ei itsekään jaksa enää huolehtia lapsista. Ongelmapelaamisen synnyttämät vihan tunteet voivat kääntyä myös lapsiin. Pelaamaton vanhempi saattaa myös yrittää houkutella lapset puolelleen. Tämä voi saattaa lapset ristiriitaiseen tilanteeseen, sillä lapsille molemmat vanhemmat ovat tärkeitä.

Lasten näkökulma jää usein hämäräksi, jos ongelmapelaamisen vaikutusta ja seurauksia tarkastellaan vain puolison näkökulmasta ja suhteessa parisuhteeseen. Vuonna 2007 sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona toteutetun Suomalaisten rahapelaaminen -kyselytutkimuksen mukaan 15 vuotta täyttäneistä vastaajista noin prosentti kertoi vanhemmillaan tai isovanhemmillaan olleen rahapeliongelmia. Prosenttiluku saattaa olla todellisuudessa paljon suurempi, jos mukaan lasketaan lapset, joille ei ole kerrottu vanhemman riippuvuudesta. Vaikka ongelmallisesti pelaava vanhempi ei käyttäisi fyysistä väkivaltaa lapsiaan kohtaan, lapset saattavat joutua huudon kohteeksi, välikäsiksi riitoihin tai väkivaltaisuuden silminnäkijöiksi.

Perheenjäsenten voi olla vaikea suhtautua ongelmapelaajaan. Tämä vaikeuttaa niin perheen hyvinvointia kuin pelaajan toipumista ongelmastaan. Jos puoliso hyväksyy riippuvuuden syyksi ongelmapelaajan käyttäytymiselle, väkivaltaisuus perheessä voi jatkua. Toisaalta ongelmapelaaja voi ottaa vastuun teoistaan eikä syytä pelaamistaan ongelmistaan. Tällöin perhe saattaa ajautua kriisiin, kun se ei enää joudu tasapainoilemaan läheisen rahapeliongelmien kanssa. Perhe voi kuitenkin selviytyä kriisistä ja panostaa omaan toipumiseensa.

Lorne Tepperman korostaa käyttäytymisessä roolien merkitystä. Yksilöt sisäistävät roolinsa identiteeteiksi ja rakentavat niistä uria. Ongelmapelaajien kohdalla kyse on poikkeavista rooleista ja urista. Jotta ongelmapelaajan käyttäytymistä voidaan muuttaa, tarvitaan muutos yksilön motivaation, uskomusten ja ajattelun tasolla. Myös perheen ja lähiympäristön täytyy muuttaa sosiaalisia odotuksiaan. Poikkeavasta identiteetistä on vaikea päästä eroon, jos käyttäytymisellään ja toiminnallaan ylläpitää sitä. Väkivaltaisuus lisää perheen ahdinkoa ja vaikeuttaa sen jäsenten selviytymistä.

Ongelmapelaajien tavoittaminen ja auttaminen on haastavaa. Kaikki ongelmapelaajat eivät hae apua ajoissa, jolloin läheisten tilanne voi olla vaikea pitkään. Avun hakemisen prosessi voi olla mutkikas ja saattaa riippua haitallisten seurausten kokemuksesta. Myös moniriippuvaisuus voi vaikeuttaa ongelmapelaamisen havaitsemista. Läheisten avun saanti ei tulisi kuitenkaan riippua siitä, saako ongelmapelaaja hoitoa, kuten Maritta Itäpuisto huomioi.

Teksti: Johanna Järvinen-Tassopoulos ja Kostas Tassopoulos

Johanna Järvinen-Tassopoulos työskentelee erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Alkoholi ja huumeet -yksikössä ja Kostas Tassopoulos ohjaajana Lyömätön Linja Espoossa -toiminnan Miehen Linjassa.

Artikkeli on julkaistu Tiimissä 5/2011.

LÄHTEITÄ:

Pauliina Aho & Tuomo Turja: Suomalaisten rahapelaaminen 2007. Taloustutkimus Oy. Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.

Joanna Franklin & Donald R. Thoms: Clinical Observations of Family Members of Compulsive Gamblers. Teoksessa Howard J. Shaffer, Sharon A. Stein, Blaise Gambino & Thomas N. Cummings: Compulsive Gambling: Theory, Research and Practice. Lexington Books 1989.

Maritta Itäpuisto: Läheiset – päihde- ja pelihoitojen hukattu voimavara? Tiimi 5/2010.

Maritta Itäpuisto: Peliongelmaisen hoitoon hakeutumisen esteet. Yhteiskuntapolitiikka 3/2011.

Lorne M. Korman, Jane Collins, Don Dutton, Bramilee Dhayananthan, Nina Littman-Sharp & Wayne Skinner: Problem Gambling and Intimate Partner Violence. Journal of Gambling Studies 1/2008.

Johanna Marttinen: Puolison kokemuksia peliongelmasta. Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma. Kuopion yliopisto, sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos 2009.

Robert L. Muelleman, Tami DenOtter, Michael C. Wadman, T. Paul Tran & James Anderson: Problem Gambling in the Partner of the Emergency Department Patient as a Risk Factor for Intimate Partner Violence. The Journal of Emergency Medicine 3/2002.

Mari Pajula: Kolikon toisella puolella. Ongelmapelaajan läheisen maailma. Sosiaalityön pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto: Yhteiskuntapolitiikan laitos 2004.

Amnon Jacob Suissa: Gambling, Violence, and Family Dynamics: Some Interventions Markers. eCommunity. International Journal of Mental Health and Addiction 2/2005.

Lorne Tepperman: Betting Their Lives. The Close Relations of Problem Gamblers. Oxford University Press 2009.

Muokattu viimeksi 06.02.2020.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti