Lapsen turvallisuus etusijalle, kun perheessä käytetään päihteitä – Uusi toimintamalli käyttöön Lohjalla

Lohjan kaupungissa otetaan käyttöön uusi toimintamalli lasten tukemiseksi perheissä, joissa on liiallista päihteidenkäyttöä.

Image
Kuvitusta toimintamallin oppaasta

Tarkoitus on kannustaa kaikkia lapsia ja nuoria työssään kohtaavia ammattilaisia ottamaan kodin päihdeasiat puheeksi ja tukemaan avun tarpeessa olevia lapsia ja perheitä. 

Päihteet perheessä − Tue ja auta lasta ja perhettä! -toimintamalli antaa työntekijöille välineitä tilanteisiin, joissa läheisen aikuisen päihteiden käyttö tai muut riippuvuudet varjostavat lapsen tai nuoren elämää. Tavoitteena on poistaa häpeää ja helpottaa avun saamista. 

Toimintamalli perustuu päihteiden käytön ja vaikutusten systemaattiseen puheeksiottoon osana perheen kanssa käytäviä hyvinvointia ja oppimista kartoittavia keskusteluja. Aihetta nostetaan esiin myös muissa lasten, nuorten ja vanhempien kanssa tapahtuvissa kohtaamisissa.

Toimintamalli on rakennettu Lohjan kaupungin toimijoiden ja A-klinikkasäätiön yhteistyönä. Kaupungilta kehittämistyössä on ollut mukana edustajia varhaiskasvatuksesta, koulusta, nuorisotoimesta, ehkäisevästä päihdetyöstä ja sosiaalitoimesta. A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toiminta on ollut tukemassa mallin rakentumista. Toimintamalli on osa Lohjan päihdestrategiaa ja se liitetään osaksi turvallisuuden ja turvattomuuden puheeksioton osaamisen kokonaisuutta. 

Yhteistyöhön mallin rakentamiseksi ryhdyttiin, sillä päihteidenkäyttö perheessä on yksi merkittävä lasten turvallisuutta uhkaava tekijä, mutta asian esiintulossa on paljon esteitä.

”Yhteistyöhön mallin rakentamiseksi ryhdyttiin, sillä päihteidenkäyttö perheessä on yksi merkittävä lasten turvallisuutta uhkaava tekijä, mutta asian esiintulossa on paljon esteitä. Haluamme mallin avulla motivoida kaikkia lapsia, nuoria ja perheitä työssään kohtaavia ottamaan päihdeasiat puheeksi kaikkien perheiden kanssa”, kertoo Maarit Lindman, erityisasiantuntija Lohjan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden palveluista.  

Lohjan kaupungin toimijoilla on vahva yhteinen tahtotila nostaa lapsen turvallisuus ja lapsen edun ensisijaisuus osaksi kaupungin päihdestrategiaa.

”Perheen tilanteesta kysyminen saattaa tuntua haastavalta, mutta se on samalla äärimmäisen tärkeää”, sanoo Lasisen lapsuuden kehittämiskoordinaattori Laura Barck

Työntekijöiden ei tarvitse tunnistaa liiallista päihteiden käyttöä etukäteen, vaan samat asiat kysytään järjestelmällisesti jokaiselta perheeltä.

”Työntekijöiden ei tarvitse tunnistaa liiallista päihteiden käyttöä etukäteen, vaan samat asiat kysytään järjestelmällisesti jokaiselta perheeltä. Systemaattinen toimintatapa helpottaa asiaa työntekijöille, takaa perheiden tasapuolisen kohtelun ja tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden kertoa hankalasta tilanteesta.”

Päihteet perheessä − Tue ja auta lasta ja perhettä! -toimintamalli julkaistaan Lohjan varhaiskasvatusmessuilla 13.10.2021. Toimintamalli etenee työtavaksi Lohjan kaupungin ottaessa sen osaksi työntekijöille järjestettäviä puheeksioton ja kohtaamistyön koulutuksia. 

Lohjan kaupungin ja A-klinikkasäätiön yhteistyö jatkuu toimintamallin juurruttamisessa. A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus kerää tietoa Lohjan kaupungin kanssa toteutetun päihdemallin juurruttamisen onnistumisesta opetus-, nuoriso- ja sosiaalitoimen työntekijöiltä. Tietoa Lohjan mallista levitetään Suomessa laajemmin uusille alueille Lasisen lapsuuden järjestämien koulutusten yhteydessä.

Lisätietoa:
Maarit Lindman, erityisasiantuntija, Lohjan kaupunki, Lasten, nuorten ja perheiden palvelualue, p. 050 324 0987, maarit.lindman(at)lohja.fi
Laura Barck, kehittämiskoordinaattori, A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus, p. 050 400 7695, laura.barck(at)a-klinikka.fi

Lue lisää Lasisesta lapsuudesta toiminnon nettisivuilta.

Kuvat: Saara Söderlund

Image
Päihteet perheessä - Tue ja auta lasta ja perhettä!

 

Muokattu viimeksi 13.10.2021.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti