Kolumni: Takuulla syrjäytymistä vastaan?

Vapaa-ajan harrastaminen nostettiin kuluneella hallituskaudella lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisyn kannalta keskeiseen asemaan. Hallitusohjelmaankin kirjattu ”harrastustakuu” lähtee ajatuksesta, että jokaiselle lapselle ja nuorelle on taattava mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen.

Tämä kuulostaa nuorisotutkijan korvaan hyvältä.

Vapaa-ajan harrastaminen ei ole uusi väline hoitaa nuoriso-ongelmia.

VAPAA-AJAN HARRASTAMINEN ei ole nuoriso-ongelmien hoitamisessa uusi väline. Myös itsenäistymisen jälkeisinä vuosikymmeninä katsottiin, että jokaisella nuorella täytyy olla jokin harrastus. Harrastaminen oli valtiovallan väline koulia suomalaisen metsäkansan lapsista kuuliaisia kansalaisia. Kasvatuksen ulottaminen vapaa-ajalle piti nuorison poissa pahanteosta.

KUN HARRASTAMISEN isänmaallinen kansalaiskasvatustehtävä alkoi viime vuosisadan lopulla väljähtyä, visionäärit yltyivät puhumaan lasten ja nuorten harrastamisen yhteydessä osallisuudesta, yhteisöllisyydestä, terveyden edistämisestä ja hauskan pitämisestä. Ne puheet jäivät ontoiksi, kun urheilu- ja kulttuurijärjestöjen kaltaiset elämäntapaenklaavit valjastivat nuorison harrastamisen palvelemaan omia erinomaisuuteen tähtääviä tarkoitusperiään. Kasvattajat korvattiin ammattimaisilla valmentajilla ja opettajilla ja nuorison harrastuspaikkojen oviin naulattiin isoja kylttejä: köyhät älkää vaivautuko!

NYT VALTIOVALLALLA on suuria suunnitelmia nuorison harrastamisen suhteen. Ministeriöiden selvityksissä puhutaan lasten ja nuorten harrastamisen yhteydessä hyvinvoinnista, yhdenvertaisista mahdollisuuksista, osallisuudesta ja syrjäytymisen ehkäisystä. Konkretiaa on toistaiseksi niukalti.

OLLAANKO NUORISON vapaa-ajan harrastamista todella suunnittelemassa lapsilähtöisesti ja syrjäytymistä ehkäisevästi – ilman poliittisia agendoja ja elämäntapaenklaavien menestysvisioita?

Itse en ilotulitusta vielä suunnittelisi.

Lasten ja nuorten näköisen ja syrjäytymistä ehkäisevän harrastamisen kunnollinen edistäminen vaatisi vilpitöntä poliittista tahtoa ja nuorison liikunnan ja kulttuurin harrastamiseen suunnattujen julkisten avustusten uusjakoa. Sellaisia asioita, joiden toteutumisen todennäköisyys ”vilpittömien” sote-pörriäisten ja avustuksia suhmuroivien hyväveliverkostojen luvatussa maassa on pienempi kuin päävoitto lotossa.

Takuulla jää haaveeksi!

Mikko Salasuo

Mikko Salasuo on talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja työskentee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.

Kolumni on julkaistu Tiimi-lehdessä 2/2019.

Muokattu viimeksi 28.01.2020.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti