Kolumni: Islanti ei keksinyt kasvatusta uudelleen

Kaikkialla pöhistään ja puhistaan Islannin mallista. Ovat kuulemma kehittäneet siellä geysirien ja tulivuorten keskellä sosiaalisen ihmeinnovaation, jolla saadaan lapset ja nuoret kunnollisiksi, raittiiksi ja liikkuviksi kansalaisiksi. Ja kun nuorisokasvatuksen Kehruu-Jenny on keksitty, se täytyy äkkiä monistaa Suomeenkin.

Entistä houkuttelevammaksi niin sanottu Islannin mallin muuttuu, kun delegaatiot eri maista käyvät paikan päällä tutustumassa tähän kasvatusihmeeseen. Innovaatiota esitellään huolella mietityn koreografian mukaan, joka saa sen näyttämään kiiltokuvalta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Lapset rientävät suoraan koulusta harrastuksiin ja sieltä ripeästi kotiin, jotta ehtivät äidin turvalliseen syliin ennen kansallisen kotiintuloajan määräämää kellonaikaa.

ISLANNISSA ON SAATU AIKAAN paljon hyvää lapsi- ja nuorisopolitiikan saralla. Katveeseen jää paljon kääntöpuolia, joista sujuvasti vaietaan. Onnistumisista merkittävin ei ole kuitenkaan mikään malli, vaan lapsipolitiikan ja kysymysten nostaminen kaiken päätöksenteon ykkösprioriteetiksi. Konsepti on varsin yksinkertainen: lapsia koskevissa kysymyksissä ei tehdä lainkaan säästöjä, vaan vaikeinakin aikoina lapsiin panostetaan lisää.

LAPSIPOLITIIKAN PRIORISOINTI on mahdollistanut tietynlaisen kansallisen mallin rakentamisen – kasvatusideologian, jos asia halutaan ilmaista täsmällisemmin. Sen perustana on yhteisön vastuu lasten ja nuorten kasvatuksessa.

Konsepti on yksinkertainen: lapsiasioissa ei säästetä.

Konsepti on varsin looginen maassa, jonka väkiluku on alhainen ja kyläyhteisöissä kaikki tuntevat toisensa. Ennen kaikkea konsepti sopii yhteiskuntaan, jossa yhteisöllinen kasvatus on ollut keskeinen ajatus jo vuosikymmenten ajan.

Hyvä on myös muistaa, että kaikesta suitsutuksesta huolimatta suuri osa indikaattoreista näyttää islantilaisten lasten kokevan vointinsa huonommaksi kuin ikätoverinsa Suomessa.

JOS SUOMESSA HALUTAAN ottaa Islannista mallia, täytyy nähdä kotiintuloajan kaltaisten lokaalien sosiaaliteknologioiden taakse. Yksittäisten ihmekäytäntöjen perään huutelu on silkkaa populismia, joka kertoo lähinnä ymmärtämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Lasten ja nuorten hyvinvointia ei edistetä vippaskonstein, vaan systemaattisilla ja kaikki hallinnonalat läpäisevillä toimilla, joiden vahvaan perustaan voidaan rakentaa Suomen malli omine käytäntöineen.

Mikko Salasuo

Mikko Salasuo on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja työskentelee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa.

Kolumni on julkaistu Tiimi-lehdessä 4/2019.

Muokattu viimeksi 28.01.2020.

Tiimi-lehti

Tilaa Tiimi-lehti kotiin tai työpaikalle!

Auta meitä saamaan päihdetyölle mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tilausmaksu on vain 25 euroa vuodessa, ja sillä saat painetun lehden suoraan kotiisi tai työpaikallesi viisi kertaa vuodessa.

Ovatko osoite- tai laskutustietosi muuttuneet? Päivitä tietosi tästä

Tilaa Tiimi-lehti